Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
09.04.2010 - 07:00


 


Mehevän paksu lukuromaani kevään iloksi. Menestyneellä TV-toimittaja Ingridillä menee vielä lujaa, vaikka paras ikä ruudussa on kohta ehkä ohi. Hän on onnellisesti naimisissa ja kahden ihanan nuoren äiti. Mutta suuren elämänmuutoksen aikoihin hän saa selville salaisuuden, joka järkyttää koko hänen maailmansa perustuksia.

Parikymppinen Natalie on rakastumassa päätä pahkaa. Hänen aikoja sitten kuolleen äitinsä salaperäinen menneisyys ei kuitenkaan jätä häntä rauhaan. Uskaltaako Natalie lopultakin etsiä vastauksia kysymyksiinsä, mielikuvia palaa hiljalleen?

Charlie rakastaa perhettään ja työtään Kennyn tavaratalossa, mutta hänen omalaatuisesta äidistään tulee koko ajan vaativampi. Nyt olisi jo aika alkaa taistella jo omankin onnensa puolesta.

Maanläheinen taiteilijasielu, hieman outona pidetty Star Bluestone on nainen, jolla on kyky auttaa heitä kaikkia. Hän tietää kokemuksesta, että tärkeitä asioita tulee vaalia, sillä mahdollisuuden todelliseen onneen saa vain kerran elämässä.

Kirja kertoo läheisistä ihmissuhteista ja niiden loppumisesta – tavalla tai toisella, uusista aluista, itsensä löytämisestä sekä vanhojenkin asioiden vaikutuksesta nykypäivään lämpimästi ja herkästi. Mukana on toki myös ripaus taikaa, oikeaa magiaa sekä loppuun koottuna Natalien äidin mielenkiintoiset ohjeet elämää varten. Miellyttävä, herkkä ja koskettava lukuromaani tästä lajityypistä pitäville – tässä ei ole mitään kieroa eikä vastenmielistä, korkeintaan sielua hieman koskettavaa…

- Polgara (Julkaistu alunperin Kirjavinkeissä 16.2.2010.)

Cathy Kelly Gummeruksen sivuilla

Cathy Kellyn kotisivu

 

Jukka-Pekka kirjoitti 12.04.2010 - 22:54
Cathy Kelly vaikuttaa hyvältä hömpältä Laitetaan nimi mieleen Nyt luvun alla on Elizabeth Adlerin Provencen tuoksu.
Jukka-Pekka kirjoitti 23.04.2010 - 21:47
Minä luen tällä hetkellä Cathy Kellyn Rakkauden kielioppi kirjaa. Kirja on hyvä romanttinen ja mukava lukea. Cathy Kelly on hyvä tästä lajityypistä pitävälle lukijalle. Cathy Kellyn kirjat ovat samalla hauskoja että koskettavia.
dissertation kirjoitti 19.03.2012 - 06:33
The stewards of the board want to make it absolutely clear that such behaviour by any licence holder will not be tolerated.
Michael Kors Outlet kirjoitti 08.05.2012 - 09:43
I just looking forward to your new works!Hope you have another good post!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Naisille suunnattua viihdekirjallisuutta käsittelevä blogi, jonne lukijoiden omat kirja-arvostelut ja -suositukset ovat tervetulleita. Tarkempaa tietoa täältä.

Toimitus
Hömpän helmiä toimittavat Kirsti ja Tuima.

Postia voi lähettää osoitteisiin
kirsti.ellila ät gmail.com
Tuima ät sci.fi


Sivupohjan on luonut SusuPetal.

Tunnustus