Viihteen kirjoittaminen eri lukemistolehtiin (esim. Regina, SinäMinä, Nyyrikki, kotimaiset viihdepokkarit: Mystiikka, Lääkäri, Timantti) kuulostaa monesta helpolta, sellaiselta kirjoittamiselta, joka tehdään tuosta noin.
 
Kaavahan on olemassa ihmisten mielissä: kunhan ottaa naispäähenkilön (Jessica), yhden renttumiehen (Tom) ja toisen kunnollisen (Alex), niin sehän on siinä. Hieman väärinkäsityksiä ja epäluuloja (Tom oli edelleen suihkussa. Jessica katsoi matkapuhelimen näyttöä. "Nea soittaa" puhelin ilkkui hänelle.), hieman ryppyjä rakkauteen (Heidän tapaamisensa vuosipäivä ei näyttänyt merkitsevän miehelle mitään. Tom ei puhunut muusta kuin Nean tiestä tähtiin, suurista mahdollisuuksista, kunhan levytyssopimus olisi kirjoitettu. Mies oli unohtanut Jessican.), ripaus erotiikkaa (Miehen kädet olivat kuumat ja vaativat, ja Jessica tunsi nänniensä kovettuvan ohuen kankaan alla), joku suurempikin kriisi ("Nea on raskaana", Tom kertoi. "Onko lapsi sinun?", Jessica kysyi henkeään pidätellen, vaikka hän tiesikin jo vastauksen katsoessaan miehen tummiin silmiin.) ja lopussa kaikki hyvin (Alex istui katukahvilassa niin kuin silloin kerran, kauan sitten, Jessican saapuessa ensimmäistä kertaa Cannesiin).
Mausteeksi tarinaan maisemakuvausta (Ikkunasta avautui näkymä viihtyisälle, lehmusten reunustamalle bulevardille ja Jessica tunsi palanneensa kotiin), henkilöiden ulkoisen habituksen selvittämistä (Jessican punaisissa hiuksissa oli aavistus kanelin pehmeää kirpeyttä, sama ruskean sävy leikki häivähdyksenomaisesti hänen muuten vihreissä silmissään), muutama viittaus interiööriin design-huonekaluineen (Saavuttuaan kotiin Jessica heitti pellavaisen takkinsa Bertin suunnitteleman tuolin päälle.), puvuston esittelyä (Tom riisui Armanin helmenharmaan takin ja ripusti sen huolellisesti vaatehuoneen rekille.) ja mahdollisuuksien mukaan matkailua eksoottisissa paikoissa (Jessica pyyhki kyyneliään ja katsoi merta. Välimeren siniset aallot olivat valmiit ottamaan rakkauden pakolaisen turvalliseen syliinsä.)

Se, että tarinan lukeminen on helppoa, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tekstin kirjoittaminen olisi yhtä vaivatonta. Vaatii taitoa pukea sanottavansa helppolukuiseen ja viihdyttävään muotoon. Itse asiassa, olen sitä mieltä, että ihmisiltä syntyy paljon helpommin muille täysin käsittämätöntä tekstiä kuin lukukelpoista, toisia viihdyttävää lukemista.

Kuinka tutustuin viihteeseen ja opin kirjoittamaan sitä

Kirjoitin aikanani, kauan, kauan sitten, toisessa galaksissa, päätoimisesti viihdettä viiden vuoden ajan muutamaan noihin yllämainittuihin lukemistoihin. Ennen kun aloitin viihteen kirjoittamisen, minulla oli itselläni hyvin kliseinen ja ennakkoluuloinen käsitys naisille suunnatusta lukemistoviihteestä. Päähenkilön kauriin silmät ja kaarelle taipuva selkä saivat minut värisemään epämukavuudesta ja epäilin suuresti, pystyisinkö koskaan edes ajattelemaan tuon kaltaisen tekstin kirjoittamista.
Leivälle oli kuitenkin saatava voita ja se leipäkin oli hyvä olla, joten päätin perehtyä genreen. Menin antikvariaattiin ja ostin muutamalla kymmenellä pennillä pinon lehtiä ja luin ne läpi. Mitä enemmän luin novelleja ja viihdesarjoja sitä selvemmäksi minulle tuli oma ääliömäisyyteni ja rajoittuneisuuteni. Totta kai tarinoiden joukossa oli kliseisempiä hömpän helmiä, mutta huomasin, että nekin olivat enimmäkseen taitavasti kirjoitettuja. Se mikä minua enemmän ravisutti oli, että joukossa oli erinomaisen hyvin rakennettuja tarinoita, jotka eivät menneet siitä yli mistä aita oli matalin. Löysin tarinoita, jotka saattoivat olla aiheiltaan suhteellisen rankkojakin, melkein inhorealistisia, mutta jotenkin niitä tarinoita lukiessa ei angstannut yhtä paljon kuin lukiessani jotain terapiakirjallisuutta.

Opin paljon lukukierroksellani: tyylejä on monia, ei ole olemassa kloonitehdasta, josta putkahtaa viihdekirjoittajia. Mikään aihe ei ole tabu (kunhan vaan päätoimittaja on myötämielinen...). Viihdetarina päättyy 95 prosenttisesti siihen, että rakkaus ottaa omansa, mutta jäljelle jäävä viisi prosenttia mahdollistaa myös erilaisia muita loppuja. Edes onnellinen loppu ei ole laki, toivoa paremmasta voi toki antaa lukijalle, mutta muuten jättää lopun avoimeksi.
Lukemistojen viihdetarina voi olla romanttinen, eroottinen, ironinen, hauska, arkinen, jännittävä. Mitä vaan ja kaikkea siltä väliltä. Tai aivan jotain muuta. Muuta kriteeriä kirjoittamiselle ei ole kuin että lopputuloksen tulee olla viihdyttävä. Lukija voi tarinan aikana itkeä, nauraa, ahdistua, surra, vihata ja olla hermoromahduksen partaalla, mutta lopun täytyy vapauttaa jollain tavalla, lopun täytyy tyydyttää ja se ei välttämättä merkitse hääkellojen kumua ja suudelmiin sulavia suita. Onnellinen loppu on mahdollista myös ilman aviomiestä.

Opiskeltuani viihdekirjoittamista lukemalla muiden tekstejä, aloin kirjoittaa omia tarinoitani. Viiden vuoden aikana tekstiä kertyi 5000 liuskan verran, joukossa niin novelleja kuin viihdepokkareita. Käytin eri kirjoittajanimiä kuten myös nyt täällä Blogistaniassa käytössäni on kirjoittajanimi. Aluksi ajattelin kirjoittavani viihdettä omalla nimelläni, mutta kokenut päätoimittaja ehdotti nimimerkkejä oman selustani turvaamiseksi. Ihmettelin asiaa, sillä enhän tajunnut kynän olevan miekkaa vahvempi. Heti ensimmäisen novellini ilmestyttyä päätoimittaja sai kirjeen, jossa minua uhattiin haasteella ja vähän muullakin, koska olin lukijan mielestä käyttänyt hänen asuntonsa sisustusta kuvatessani tarinan vähemmän mukavan roiston makuuhuonetta. Aktiivisia lukijoita monella muullakin tavalla riitti noihin viiteen vuoteen.

Kritiikkiä ja kukkia

Kirjoittaminen oli työtäni ja suurinta kritiikkiä kirjoittamisestani sain kirjallisuutta opiskelevilta tutuilta, joiden mielestä oli käsittämätöntä, että en viitsinyt kirjoittaa jotain kunnollista, miksi minun piti kirjoittaa "roskakirjallisuutta", "kioskikirjallisuutta" ja että "kuka tahansahan nyt noita pystyy kirjoittamaan". Vakiovastauksekseni tuli (niin kauan kuin jaksoin noihin tuttuihin pitää yhteyttä), että mikäänhän ei estä heitä kirjoittamasta ja lähettämästä novellia esim. Reginaan. Helposta hommastahan kannattaa nostaa palkkaa, eikö niin?
Kukaan heistä ei tietääkseni noudattanut ohjettani, kuten eivät myöskään ole julkaisseet tähän päivään mennessä sitä suurta romaania, jota silloin aikanaan työstivät.

Viiden vuoden aikana sain joukon lukijakirjeitä (jotka päätoimittaja toimitti minulle niiden tultua toimitukseen) ja jossain vaiheessa tajusin, että viihdelukemistoilla on uskomaton määrä lukijoita. Kuinka monta kirjoittajaa saa teksteilleen kymmeniä tuhansia lukijoita viikoittain? Ymmärsin, että lukijapalaute on minulle tärkeää ja osittain tuon välittömän palautteen takia siirryin myöhemmin blogikirjoittamisen pariin.

Päätoimittajat antoivat vapaat kädet ja naispäähenkilöni ovat rakastuneet kummituksiin, piruun, enkeliin, toiseen naiseen, olleet riippuvaisia huumeista, alkoholista, ovat kärsineet lapsettomuudesta, tehneet abortteja, setvineet äitisuhdettaan, ovat saaneet paniikkikohtauksia, ovat tappaneet, jotkut jopa tavanneet heteroina jonkun mukavan miehen ja menneet naimisiin. Muistaakseni kukaan heistä ei ole käynyt Cannesissa kuitenkaan.

Viihteen filosofia

Ihmisen ahdasmielisyys on este ihmiselle itselleen. Niin suhteessa muihin kuin suhteessa itseensä. Ahtaalla mielellä on harvoin hauskaa. Ahdas mieli ei naura itselleen, muille kyllä, mikäli närkästykseltään kykenee.

Olen joskus määritellyt viihdekirjoittamisen ja taidekirjoittamisen seuraavalla tavalla: viihdekirjallisuus terapoi lukijaa, taidekirjallisuus terapoi kirjoittajaa.

Tiedän kumpi kategoria on minun.

- SusuPetal