|
|||
 |
|
||
|
10.12.2007 - 07:00
Lauantain Helsingin Sanomissa (8.12.) oli puolen sivun kirjoitus chick litista, eli yllättävän pitkä artikkeli naisviihteestä. Tiina Länkisen jutun Suomalaisnaiset eivät kirjoita sinkkuelämästä voi lukea oheisesta linkistä. Juttu oli minusta kiinnostava, siinähän kustantajat jopa kaipailivat naisviihdettä kustannettavaksi. Maailmalla suurta suosiota saanut chick lit on Suomessa esillä käännöksinä, kotimaisia tekijöitä ei juuri ole eikä puhdasverinen lajityyppinsä edustaja kuulemma ole suomalaisversiona uskottava. Mukana on lista suomalaisesta chick litista ja sen pohjalta olisi voinut enemmänkin pohtia suomalaisen naisviihteen omia piirteitä. Onhan se oikeasti hienoa, että naisviihteellä on Suomessa oma tunnistettava tyylinsä. Hesari pääsi yllättämään, naisviihdettä käsitelleelle artikkelille paljon tilaa ja kun vielä sunnuntain Hesarissa (9.12.) on Suvi Aholan puolensivun yhteisarvio Enni Mustosen Sidotuista ja Laila Hirvisaaren Grand Hotelista, niin voi olla tyytyväinen. Kirja-arvion tynkä löytyy täältä. - Tuima Lisäpäivitys: Myös Ylioppilaslehti pohtii naisten tyttökirjoja. En ole ihan tyytyväinen siihen, missä muodossa pohdiskeluni päätyivät lehteen, mutkia oli vähän oiottu, niin kuin tapoihin kai kuuluu. Mutta ihan kiinnostavaa, että asia nyt puhuttaa. -Kirsti
|
Kirjoittaja
Naisille suunnattua viihdekirjallisuutta käsittelevä blogi, jonne lukijoiden omat kirja-arvostelut ja -suositukset ovat tervetulleita. Tarkempaa tietoa täältä. Kategoriat
 
Sivut
Tunnustus
|
||
Tuo chich lit on minulle käsitteenä uusi ja on hassua, että tuon tyyppistä naisviihdettä ei ole kotimaassa!
Eikös Kolmiokirjan pokkaristeista kukaan innostuisi kokeilemaan tuon tyyppistä juttua??
Mitä ihmeen hyötyä siitä on, että otetaan jokin chick lit -tyyppinen rajaton termi, ja sitten ruvetaan vuoron perään heittelemään sinne aineistoja. Kukas ne tupakat tarjoaa, kun likat tappelee?
Mitähän yhteneväistä tuonkin jutun teoksilla on? Nainen kirjoittajanako? Miten otetaan haltuun rajaamaton genre? Kyllä hömppä on tuohon nähden hyvä ja rehellinen ilmaus.
Sopassahan oli vähän kaikkea, Jackie Collinsin vaahtokarkeista alkaen ja sitten koko keitto on jotakin jälkifeminististä, missä tuokin käsite sävelletään ihan uusiksi, tavalla josta voi jo kysyä, mikä siinä rajauksessa erosikaan 1950-luvun naisten maailmaan. Että huhhuh!
Tällainen toimii enintään siten, että kaikki maininta on mainosta - huonokin maininta. Mutta ei sillä arvostus nouse.
Huomasin, että se hömppä, joka multa sitten keväällä tulee, menisi ton Hesarin määritelmän mukaan hyvinkin Chick lit -kategoriaan. Kuinka ollakaan, suurista kustantajista just Tammi heivasi kyseessä olevan käsiksen ensimmäisenä takaisin saatteella "Ei mahdu kustannusohjelmaamme". HeSan mukaanhan Tammi suhtautui isoista kustuista myönteisimmin yrityksiin tuottaa kotimaista kevyttä naiskirjallisuutta. Aika hurskasteleviltahan noi Otavan ja Södikan lausunnot kuulosti. Tuntuu, että huumori naisten teksteissä on jotain niin vaarallista ja kummallista, että se pitää kätkeä heti alkuunsa ilmoittamalla, ettei sille kuitenkaan löytyisi lukijoita. Eikö muka?
Ja ei kai suomalaisen isotyttökirjallisuuden nyt tarvitsisi välttämättä käsitellä vaan ilmapäistä shoppailua ja miljoonakaupungin huumaa niin kuin eräiden ulkomaisten sisartensa? Bridget Jonesit tapahtuu Lontoossa, muttei kaupunki niissä ole mitenkään keskiössä. Kyllä minusta vinkeää naistarinaa voisi sijoittaa vaikka Mellunmäkeen tai Hervantaan tai vaikka Turun Halisiin. Vai mitä olette?
Eli riskaabelia hommaa chik litin julkaiseminen? Tai jotain pelottavaa siinä tuntuu olevan.
Tämä siis ihan vapaasti tulkittu hesarin jutusta.
Muskeli-Netta, minusta kotimaisia aikuisten naisten tyttökirjoja voi ihan hyvin sijoittaa vaikka Turkuun, olen itsekin niin tehnyt. Hömppään tosiaan liittyy negatiivinen konnotaatio, mutta maailmalla chick lit on yhtä paha haukkumasana kuin jos kutsuisi naista huoraksi. Se että nimitys meistä tuntuu trendikkäältä, johtuu siitä että kaikki englanninkielinen kuulostaa korvissamme trendikkäältä.
Fredrikan terhakkaan kritiikkin en heti kylmiltään osaa sanoa muuta, kuin että minulla ehkä on ollut sellainen naiivi ajatus, että on hyväksi kun aiheesta yleensä julkaistaan juttuja. Sekin on parempi kuin aiemmin vallinnut hiljaisuus.
HeidiR, uskon että Kolmiokirjan tallissa on tälläkin hetkellä kypsymässä uusia kirjoittajia jotka kirkassilmäisen tulevaisuudenuskoisina valmistautuvat valloittamaan kotimaisen viihdekirjallisuuskentän. Toivottavasti joku onnistuu.
Minusta on hassua mutta kuitenkin uskottavaa se, että hömppä koetaan sanana negatiiviseksi ja kuitenkin täsmälleen sama teos menee läpi jonkin muun nimekkeen alla. Kotimaisessa viihteessä on usein oma syvyysarvonsa, jota Hesarin jutussa mainittiin chick litissäkin olevan. Itse en ole innostunut chick lit -termistä, siinä on jotain peruspöllöä. Mutta sama kai se on miten kyseistä kirjallisuuden lajia nimitetään, pääasia, että kirja ja lukija löytävät toisensa.
Ja juu, tottahan Halisista voisi hyvinkin löytyä joku söpö, pikkuisen etnistaustainen, tummasilmäinen Bridget, joku Pirjo siis, joka siinä Aurajoen vartta työhön kävellessään... hm, joutuu veneellään aurinkoa ottavan kauppaneuvoksenpojan kiusoittelemaksi... ja sitten sanaillaan... ja jotain... juu kyllä siitä hyvä tulee.
Ehkä pitäisikin tehdä kaupunkiromantiikkasarja: kirjoittajat sijoittavat tarinansa johonkin tiettyyn kaupunkiin ja taustoittavat kertomuksensa tunnistettavilla paikoilla. Jos joku haluaa ottaa haasteen vastaan, niin kaupunkikertomus voidaan julkaista täällä Hömpän helmissä :) Mitä enemmän romanttisia tarinoita, sen mukavampaa.
Karisto muuten mainosti tänään isolla Hesarissa hömppiään, Kirstin kuva oli isolla ja kirjansa ylimpänä!
Nyt kun "isojen tyttöjen" tyttökirjat ovat pääsemässä salonkikelpoisiksi (dekkarit ehtivät ennen niitä), odotan kiinnostuksella, milloin pääsevät hyväksytyiksi myös 'oikeat' tyttökirjat, muutkin kuin Anna-kirjat ja Selja-kirjat.
Näin juuri, Blogisisko!
mielipiteesi on hieman epälooginen. :)
En ymmärrä sitä. Mikä nyt on loukkaavaa?
Täällähän pidetään 'hömppänä' eli 'viihteenä' jopa Austenia, Brontea, Mitchelliä ym. Jos he ovat hömppää, kenellä on enää syytä hävetä hömppää eli naisviihdettä! Miksi 'naisten kirjallisuus' ('naistenkirjallisuus'?) olisi loukkaavampi kuin hömppä?
Naisten kirjallisuutta on sitä paitsi monta lajia, on dekkareita, historiallisia romaaneja, näytelmiä, kokeilevia romaaneja, runoutta jne. Siksi voidaan sanoa joko naisten kirjoittamaa kirjallisuutta (A.S. Byatt) tai kirjallisuutta, jossa naisen (ja lasten) asiat ovat keskeisiä (Anna Karenina).
Siihen mahtuu myös naisten viihdekirjallisuus, jos sellainen halutaan erikseen mainita tai yleensäkään termi 'viihdekirjallisuus'. Jopa Dante tai Milton viihdyttää monella tavoin sekä miehiä että naisia . Usein sanalla viihde tarkoitetaan arkikielessä yksinkertaisesti huonosti kirjoitettua tai aihepiiriltään mautonta kirjallisuutta.
Kirsti Ellilän eräässä kirjoituksessaan esittämä 'romance' -luettelo sisältää taas esimerkiksi Thomas Hardyn. Romance on vain eräs kirjallisuuden laji, ei arvoarvostelma kuten ei ole myöskään termi 'naisten kirjallisuus'.
Minusta näissä keskusteluissa tulee jatkuvasti esille suomalaisten naisten uskomattoman heikko itsetunto: pitäisi olla mies. Mitä ihmeen häpeämistä on siinä että lukee mieluummin raskaudesta, vaatteista yms kuin asioista, joista miehet ovat useimmiten kiinnostuneita, olipa kirjan kirjoittanut mies tai nainen.
Ymmärrän, että miehet eivät useinkaan jaksa olla kiinnostuneita samoista asioista kuin naiset. Miksi heidän pitäisikään? Mieheni joka juoksee joka toinen päivä 5km, väsyy hirveän nopeasti vaateosastolla tai nukketalotarvikekaupassa. Mutta pitäisikö naisten edelleen pitää kirjallisina ja arvokkaina vain miehiä kiinnostavia aiheita?
Hömppä voi olla mukavan tai jollain tavalla rentouttavan kirjallisuuden lempinimi, olipa sitä kirjoittanut kuka hyvänsä. Minulle P.G. Wodehousen 'Jeeves ja Wooster' -kirjat ja elokuvat ovat hömppää, ne saavat minut oikein hyvälle tuulelle. Kieli on oivallista, juonet nerokkaita. Pidän Wodehousesta, vaikka hänellä on eräänlaista naisvihaa huumorin varjolla "Aunts are no Gentelemen". Niinhän nuoret miehet ajattelevat.:)
(Minulla ei ole mitään nuoria miehiä vastaan, minulla on kaksi poikaa, vävy ja sisarenpoika, joista kaikista pidän mahdottoman paljon ja jotka sietävät minua ihmeen hyvin.)
Kirsti Ellilän kirjat ovat siinä mielessä hömppää, että ne ovat myönteistä ja samalla älykästä naiskirjallisuutta. Mutta eivät kaikki naistenromaanit ole samanlaisia.
Niputtaisin Kirstin ja Wodehousen samaan nippuun. Wodehouse uskalsi olla vielä enemmän 'hömppä', mutta hän elikin niin mahdottoman vanhaksi, ettei hänen tarvinnut välittää enää kenestäkään mitään.
Pidän naisten kirjallisuus -termiä hieman loukkaavana siksi, että tulkitsen sen - varmasti virheellisesti, myönnän - että hömpän yleistermistä se alkaisi helposti muuttua kattamaan kaikkea naisten lukemaa kirjallisuutta. Ajatukseni takana on se, että jos hömppä katsottaisiin naisten yksinomaiseksi kirjallisuudeksi, ei naisten muuta lukemista arvostettaisi. Yliulkitsen todennäköisesti asiaa, mutta mitä ihmettä sitten olisi miesten kirjallisuus ja kaikki naisten, miesten, lasten ja nuorten kirjallisuuden väliin jäävä kirjallisuus?
Kuulostaa tietenkin hoopolta, että hyväksyn esimerkiksi lasten- ja nuortenkirjallisuus -termit. Syynä on tietenkin se, että jako aikuisten ja lasten/nuortenkirjallisuuteen ei ole sukupuolisidonnaista ja molemmat yläkäsitteet pitävät sisällään lukemattomia erilaisia genrejä. Hyväksyn täysin eri sukupuolten erilaiset genrevalinnat, mutta tiedän myös etteivät ne ole yksinomaisia. Etenkin naiset lukevat paljonkin erilaisia löajeja, myös sotakirjoja. Siksi vastustan sitä, että hömpän uudeksi nimeksi tulisi naistenkirjallisuus.
Helmis kommentissaan tavoittikin juuri sen, mitä blogin nimessä on tavoiteltu: arkisuutta ja koomisen kotoista, se on ainakin minusta myös jotenkin itseironisen hauska. Tosin Kirsti ja minä emme nimen keksimisestä voi ottaa kunniaa, nimen keksi SusuPetal.
Ymmärrän senkin, että hömppä voi kuulostaa toisten korvissa vähättelevältä ja ikävänsävyiseltä muutenkin, mutta yritän urheasti pitää termin puolia. Chick litille en kyllä itse keksi suomenkielistä nimeä, kielivisioni ei tällaisessa toimi.
ymmärrän nyt paremmin mitä tarkoitit.
Asia ei ole kuitenkaan lähelläkään selvää. Ehkäpä kannattaa pohtia sitä eikä kangistua mihinkään määritelmään tai termiin. Parasta on, että puhutaan.
Hömppä on hauska sana, joka sopii hyvin tällaisen blogin nimeksi. Sana voi saada käytöstä uusia merkityksiäkin. Niinhän aina käy. Mistä tietää, kuinka arvostettu sanasta 'hömppä' tulee.:)
Minusta on kiinnostavaa myös tuo keskustelu aikuisten "tyttökirjoista". Se liittyy trendiin, jossa aikuiset leikkivät. Ennen oli niin, että aikuisten leikit ja aikuisten huonekalut annettiin lapsille. Nyt tehdään päinvastoin. Johtuuko se siitä, että lapsia on niin vähän?
Ihmisellä on kuitenkin lapsen kaipuu, ja hän tekee lemmikkieläimistä ja jopa itsestään lapsen saadakseen elää uudestaan lapsuuden, sillä sitähän lasten saaminen perheeseen merkitsee: toista lapsuutta, jossa saa korvata ensimmäisen lapsuuden puutteet. Eräskin mies sanoi, että kun hän haaveili aina lapsena sähköjunasta, hän osti lapselleen sellaisen saadakseen itsekin leikkiä sillä.
Historiallisten "tyttökirjojen" kirjoittajana tiedän, miten sanat leimaavat kirjallisuudenlajia ja kirjailijaa.
Tullaanko varsinaiseen tyttökirjaankin suhtautumaan nyt uudella tavalla? Tyttökirjojen lukijat ovat lapsia, 8-13-vuotiaita tai naisia, jotka elävät uudelleen lapsuuttaan lukiessaan lapsuutensa kirjoja uudestaan ja uudestaan. Varsinaisten lukijoiden nuoruuden vuoksi tyttökirjat ovat "kilttejä" olipa aihe kuinka raskas hyvänsä. Haluamme, että lapsilla olisi lapsuus.
Joku päivä takaperin Hesarissa pohdittiin, mikseivät nuortenkirjat myy. Minä aloin miettiä jälleen kerran miksi koululaisille valitaan luettavaksi jo yläasteen alusta niin paljon aikuisten kirjoja, kun jo yksin Suomessa on niin paljon erinomaisia nuortenkirjailijoita, joiden teoksista löytyy teemoja joka lähtöön ja päälle vielä käännöskirjat.
Nykytytöt taitavat lukea aika vähän varsinaisia tyttökirjoja, nykyisin fantasia ja kummitustarinat ovat paljon vetävämpiä. Vanhat klassikot tuntuvat kuluvan enemmänkin aikuisten käsissä.
Minua ärsyttää suunnattomasti se, että kirjailijaa ja hänen työtään saatetaan vähätellä hänen kirjoittamansa genren vuoksi. Mistä ihmeestä tulee käsitys, että lapsille ja nuorille kirjoittaminen olisi muka helpompaa kuin aikuisille? Eikö kyse ole osin lopultakin kirjailijan tavasta tarkastella maailmaa ja siitä millä tavalla hän sujuvammin ajatuksiaan ja näkemäänsä tulkitsee? Kertokaa te kirjailijat miten on!
Lisäksi minulle on jostain muodostunut se käsitys, voin olla väärässäkin, että romanttinen viihde on perinteisesti tulkittu vähemmän koulutettujen alempaan keskiluokkaan kuuluvien naisten hommeliksi, saman porukan joiden työtä arvostetaan aika alakanttiin tässä yhteiskunnassa. En tiedä missä määrin tämä stereotypia pitää paikkansa, onko tutkittu ketkä romanttista viihdettä oikeasti lukevat, koska itselläni on käsitys että iso osa lukijoista olisi porukkaa, jotka muutenkin lukevat paljon. Mutta itselläni on sellainen muistikuva, että Kolmiokirja joskus 90 luvun alussa teki kioskiviihteestä lukijatutkimusta, ja siinä näkyi tämä jako. Suurin osa Reginoiden lukijoista oli käynyt peruskoulun ja kenties ammattikoulun, lukion käyneet olivat vähemmistössä, yliopisto-opiskelijoista puhumattakaan. En tiedä miten pätevä selvitys oli kysymyksessä ja ovatko tulokset mitenkään rinnastettavissa kovakantisiin romanttisiin kirjoihin. Mutta siis minä ajattelen suurin piirtein niin, että me ihmiset emme ole tasa-arvoisia. Meitä arvotetaan sukupuolen, koulutuksen, yhteiskunnallisen aseman jne jne mukaan. Tämä sitten heijastuu siihen, miten arvostetaan näiden ryhmien suosimia harrastuksia. Joskus tietenkin tapahtuu iloisia muutoksia, kuten on nähty. Iskelmä, Turhapuro elokuvat ym, ovat päässeet pannasta, fiksu väki on alkanut nähdä jotain ideaa siinä, mistä rahvas on saanut paljonkin irti vuosien varrella. Mutta romanttisen kirjoitetun viihteen (elokuvathan ovat eri asemassa) jumalten myllyt jauhavat hitaasti.
Ketkä tarttuvat kioskikirjoihin? Todennäköisesti ne, jotka eivät käy kirjastoissa tai osta kirjojaan kirjakaupoista.
Kiinnostavaa keskustelua, johon en oikein osaa ottaa kantaa. Mutta mietin kyllä myös sitä, miksei Suomessa ole nuorten miesten lad lit -kirjoja. En usko, että Hannu Salaman tai Alpo Ruuthin kirjat kuuluvat siihen, vaikka päähenkilöt usein aika "ladeja" ovatkin.
Juri, entäs Juha Vuorinen?
Onko muuten Isku-lehteen kirjoittanut Hannu Väisänen tämä finlandisti vai joku muu?
"Kaupunkilaista elämänmenoa kuvasivat lisäksi mm. Jörn Donner ja Jaakko Pakkasvirta sekä omalla tavallaan myös hömppäkomedioiden tekijät Spede Pasanen ja Ere Kokkonen", kirjoittaa
Aune Kämäräinen erinomaisessa artikkelissaan "Liikenne elokuvassa" Liikenne-lehden 25-vuotisnumerossa 4/2007.
Hyvää joulua kaikille täällä pyöriville, kuitenkin!
Hyvä joulua!