Luin jälleen suurella mielihyvällä Laurie Colwinin vanhan romaanin Onnenpeliä (1988 ; alkup. Happy All The Time, 1978 ; suom. Margit Salmenoja). Onnenpeliä kertoo tietenkin rakkaudesta, sen etsimisestä, löytämisestä ja parisuhteen kiemuroista. Romaanissa ei tapahdu paljon, se kuvaa melko arkista elämää, mutta toisaalta: eivätkö rakastuminen, toisen löytäminen, avioitumien ja suhteen vakautuminen ole kuitenkin suuria asioita, jotka pitkälti määrittävät miten elämäämme elämme?

Romaanin päähenkilöitä ovat Vincent ja Guido, vanhat ystävykset. Guido haluaa löytää unelmiensa naisen. Hän kohtaa kuvankauniin ja kaiken hallitsevan Hollyn, rakastuu ja kosii:

"Holly katsoi häneen hieman hämmästyneen näköisenä. Eikö se ole jo päätetty asia? hän tuntui sanovan.
    - Kysymys on vain siitä milloin, Holly sanoi. - Mutta ensin haluan lähteä pois vähäksi aikaa. Haluan tuntea millaista on olla ilman sinua, jotta voisin tietää millaista on olla sinun kanssasi. Tajuatko mitä tarkoitan?
    - En, sanoi Guido.
 - - - -
    - Minähän puhun järkeä, Holly sanoi. - Minä en pysty katsomaan asioita niin läheltä. Ja minua kiehtoo ajatus etäisyydestä.
    Guido tunsi hienoisen väristyksen kulkevan lävitseen. Hänestä tuntui että nuo sanat hän vielä olisi muistava jonakin kauniina päivänä." (S. 27.)

Ja niin Guido muistaakin. Täydellinen Holly ottaa säännöllisesti lomaa suhteestaan (jotenkin hänen vetäytymisensä nunnaluostariin totuttautumaan raskaana olemiseen vaikutti iloisenhulppealta ratkaisulta) ja joka kerta Guidosta tuntuu, että jotain rikkoutuu. Kyse on kahden erilaisen ihmisen erilaisista näkökulmista elämään ja parisuhteeseen. Guidon kamppailua tämän perinteisesti miehiseksi ominaisuudeksi katsottavan tavan edessä on kiinnostavaa seurata.

Vincent "joka alituiseen repsahti - ei koskaan rakastunut - epämääräisiin vaaleaverikköihin, jotka olivat joko kihlautumassa tai olivat juuri jättäneet aviomiehensä, tai olivat parhaillaan toipumassa jostakin suuresta rakkaudesta ---Hän piti tytöistä jotka olivat romuluisia ja terveitä. Hän piti tytöistä jotka olivat aina sen näköisiä kuin olisivat juuri tulleet tenniskentältä tai pitkältä, reippaalta patikkaretkeltä." (S.22.) Tällaisen naismaun omaava Vincent tietysti rakastuu laihaan ja huonotuuliseen juutalaistyttöön Mitziin, jota hän saa piirittää kauan. Colwinin naissankarit muuten tuntuvat olevan usein huonotuulisia ja miehilleen täydellisiä arvoituksia. Niin Onnenpelissäkin.

Onnenpeliä kerrotaan pääasiassa Guidon ja Vincentin näkökulmasta. En tiedä olisiko mieskirjailija kirjoittanut asioista aivan näin, en osaa arvioida, onko näiden kahden ystävyksen luoma mieskuva "oikeanlaista", mutta minä viihdyin hyvin heidän seurassaan. Colwin osaa kirjoittaa hauskanterävästi ja kirjassa on monta mainiota ja originellia sivuhenkilöä, jotka saavat lukijan suorastaan hyrisemään. Guidon ja Vincentin pohdinnat rakkaudesta ja parisuhteesta ovat mielenkiintoisia, mutta kuten sanottu, en osaa arvioida kuinka miesmäisiä ne ovat. Sillä ei kuitenkaan ole lukiessa mitään merkitystä. Onnenpeliä ilahduttaa, viihdyttää, antaa ajatuksia ja on kaikinpuolin kelpo romaani. Menkää kirjastoon, lainatkaa ja lukekaa ennen kuin kokoelmiaan putsaavat kirjastolaiset heittävät kirjan roskiin tai myyntiin. Hopi hopi!

- Tuima
 

"Vaimoni on säntillinen, elegantti ja hyvin pukeutunut, mutta rakastajattareni ei ulkonäöstään piittaa. Nähtävästi minä en ole niitä miehiä, jotka hankkivat itselleen tyylikkään rakastajattaren – sellaisen ranskalaisten elokuvien rakastajattaren, jota tapaillaan kalliiden hotellien kahviloissa, joka vetää savukekotelonsa esiin alligaattorinnahkalaukusta ja kävelee siltaa pitkin rakastajaansa vastaan näyttävä viitta harteillaan. Minun rakastajattareni tervehtii minua kauhtuneissa, vihreän värinsä tyyten kadottaneissa vakosamettihousuissa, harmaassa villapuserossa ja nuoremman veljensä vanhassa, kauluksesta rispaantuneessa paidassa jalassaan ikäloput risaiset kengänrajat, joiden kanta on liimattu kokoon eristysnauhalla."

Näin kuvaa kypsässä keski-iässä oleva Francis (Frank) Clemens alle kolmekymppistä rakastajatartaan Josephine (Billy) Delielleä. Laurie Colwinin Rakkauden tähden -teoksen alku jo herättää kiinnostuksen, millaista suhdetta ja millaisia ihmisiä teoksessa kuvataan.

Frank ja Billy ovat epätodennäköinen pari, jota mikään ei näytä yhdistävän. Heidän suhteensa kuvataan kuitenkin tavalla, joka saa lukijan – ainakin minut – vakuuttumaan heidän tunteidensa aitoudesta. Frank ja Billy ovat tahoillaan onnellisen tyytyväisesti naimisissa, molemmat ovat taloustieteilijöitä, mutta heidän näkemyksensä omasta alastaan eroavat täysin. Frank on tyylikäs ja liki esteetikko, joka nauttii kauneudesta, hyvästä ruuasta ja sujuvista keskusteluista päivällispöydän ympärillä. Billy inhoaa vaatteita, ruuanlaittoa ja seuraelämää. Billy ei pukeudu rakastajaansa miellyttääkseen, on jatkuvasti nyreä eikä paljasta paljoakaan omasta elämästään. Omasta perheestään vapaasti kertova Frank ei tunne moraalisia ongelmia suhteen vuoksi, Billy puolestaan tuntee itsensä kunniattomaksi. Säännöllinen rakastelu Billyn ilottoman työhuoneen epämukavalla sohvalla ei kuitenkaan ole paria yhteenliimaava asia, vaan kyse on todellisesta rakkaussuhteesta, jossa ovat mukana voimakkaat tunteet.

Laurie Colwinin (1944-1992) kahdeksasta yhteenliittyvästä kertomuksesta rakentuva Rakkauden tähden (Otava 1990; alkup. Another Marvellous Thing 1982, 1983, 1984, 1985, 1986; suom. Paula Karlsson) on hyvin viehättävä teos. Ensimmäisen kertomuksen (Minun rakastajattareni) kertojana on Frank, muissa on kaikkitietävä kertoja ja näkökulma vaihtelee Frankin ja Billyn välillä. Kertomuksissa pohditaan rakkaussuhteen olemusta ja suhteen merkitystä Frankin ja Billyn elämään – vaikka juuri se nimenomaisesti on asia, josta he kieltäytyvät keskustelemasta keskenään:


Colwin kirjoittaa rauhallisesti ja tarkkanäköisesti, hillittyä huumoria viljellen. Rakkaussuhteen ja rakkauden olemuksen pohdinta on hyvin antoisaa ja ajatuksia herättävää. Teoksessa on minuun vetoavaa arkisuutta ja sitä kautta uskottavuutta. Myös synnytystä kuvaava kertomus Onnen ulottuvilla kirjaa tunnistettavia tuntoja ja lienee ainoita tuntemiani keisarinleikkausta kuvaavia kaunokirjallisia tekstejä. Olen lukenut kirjan aiemminkin ja tämä uusintalukeminen osoitti, että teos kestää monia lukukertoja. Voisin jopa sanoa, että Rakkauden tähden kuuluu rakkausromaanieni top-kymppiin.

Laurie Colwinilta on suomennettu kaksi muutakin teosta: Perheonnea (1983) ja Onnenpeliä (1988). Colwin kirjoitti myös keittokirjoja, mm. Home Cooking – a Writer in the Kitchen (1988). Gastronomia näkyy väläyksinä myös Rakkauden tähden -teoksessa:


Ehkä yksi syy Colwinin teosten viehättävyyteen ja jonkinlaiseen ajattomuuteen on se, että ne on julkaistu jo 1970- ja -80-luvuilla (esikoisnovellikokoelma Passion and Affect julkaistiin 1974). Nykyinen sinkkukulttuuri ei vielä näy teoksissa, vaan hän kuvaa avioliittoa sekä usein tyydyttävässä ja onnellisessa aviosuhteessa elävien avioliiton ulkopuolisia suhteita, mikä antaa mahdollisuuden tarkastella rakkauden monimuotoisuutta. Colwinin teoksia voin suositella lämpimästi arjen ja arkisen rakkauden - sillä henkilöiden sivusuhteetkin ovat luonteeltaan arkisenoloisia – kuvauksista pitäville.

- Tuima