Tiesitkö, että

• Kersti Bergroth on 1950-luvulla ohjannut suomalaisia naisia löytämään Roomasta kunnon korsettiliikkeitä
• "uskollisuuden ja kunniallisuuden vaatimus on sisäänrakennettuna" Ilona Meretojan romaanien henkilöhahmoissa
• Mirja Heikkilän romaanien naisten päämääränä on taloudellisesti edullinen avioliitto
• Pirjo Tuomisen naiset kadottavat omaisuutensa miesten myötä
• Raija Harjun "pirteä ja omatoiminen sankaritar aluksi vakuuttaa itsenäisyyttään, mutta heittäytyy lopuksi miehen turvalliseen syliin"
• Leila Tuuren historiallisissa romaaneissa historia ei sivuuta yksilöä
• Pirjo Rissasella on "konstailematon kertojan ääni"
• Kaisa Niemen romaanien naiset ovat syömishäiriöisiä ja kärsivät ulkonäkökomplekseista
• Anja Aureen romaanien maailma on "hiukan vaarallisempi, arvaamattomampi ja väkivaltaisempi kuin normaalikaavaisen naisviihteen"
• Anneli Salosella romantiikka ja dekkariaines sekoittuvat
• Marja Orkoma on oikeasti Pirkko Arhippa
• Liisa Tammiota on verrattu Hilja Valtoseen
• Eira Pättikankaan mieshahmot eivät yleensä aikuistu ja taipuvat usein noudattamaan suvun odotuksia
• Tuija Lehtisen teksti ei ole hampaatonta
• Nina Banerjee-Louhijan keskeisiä teemoja ovat naisen itsemääräämisoikeus ja itsenäisyys, rakkaus ja erotiikka
• Kirsti Manninen ryhtyi Enni Mustoseksi kohentaakseen kotimaisen viihdekirjallisuuden tasoa ja tarjotakseen kansainväliselle viihteelle kotimaista vastinetta - kirjastoihmisten toiveesta?

Kotimaisia naistenviihteen taitajia - 100 vuotta rakkautta (1999) paljastaa kaiken tuon ja kertoo ennen kaikkea esittelemiensä kirjailijoiden teoksista. BTJ:n kustantama kirja on tuhti paketti niille kotimaisen naisviihteen ystäville, jotka ovat valmiita tarttumaan vakiintuneiden nykynimien romaanien lisäksi vanhempiin, osin jo mummolan kirjahyllyyn unohtuneisiin teoksiin. Kirjan ilmestymisestä on jo niin kauan, että se tarvitsisi kipeästi päivitystä. Uusia naisviihteen taitajiahan on tullut paljon lisää.

Teosten esittelyn lisäksi kirjassa kiinnostavaa on historiallinen perspektiivi. Naisviihdettä on kirjoitettu kauan, mutta sen konventiot ovat vuosikymmenten kuluessa muuttuneet ainakin moraalikoodiston ja naisen itsenäisyyden painottamisessa paljonkin. Vai ovatko sittenkään niin paljon kuin äkkipäätään luulisi? Kotimaisen naistenviihteen taitajiin tutustuu parhaiten kirjastossa, se löytynee ainakin monen kirjaston käsikirjahyllystä.

- Tuima

Kaupungin kaunein neito ja komein nuorukainen kohtaavat sattumalta ja rakastuvat ensisilmäyksellä palavasti. He saavat toisensa, mutta kohtalon höykytyksissä rakastavaiset ajautuvat erilleen. Romaani on pullollaan rakkautta, kateutta, mustasukkaisuutta, juonitteluja, väärinkäsityksiä, ryöstäjiä, pakomatkoja, orjaksi myyntiä, kaksinnaimisia, vääriä isiä, kilpakosijoita, himoa, moraalia, uskoa kohtalon voimien johdatukseen, kaipausta, uskollista kestävää rakkautta ja lopulta rakastavaisten paluu yhteen. Kuulostaa hömpän rakenteelta, mutta romaani ei ole hömppäkirjallisuuden helmi vaan maailman vanhimmaksi rakkausromaaniksi mainittu Kallirhoe. Kirjailija on Khariton ja teos on mahdollisesti kirjoitettu ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla tai jo sitä edellisellä.

Miksi suosittelen Kallirhoeta Hömpän helmissä? Se on vanhin säilynyt rakkausromaani ja muun muassa rakkaudestahan tässä blogissa on kyse – ja lisäksi Kallirhoessa näkyvät liki kaikki nykyviihderomaanien kliseet. Luin kirjan ensimmäisen kerran parikymmentä vuotta sitten ja ihastuin siihen suuresti. Nyt uusintalukukerralla teos vakuuttaa edelleen. Romaani on helppolukuinen, Maarit Kaimion suomennos on kaunista ja selkeää kieltä. Juoni on simppeli kaikista mutkistaan huolimatta: kahden nuoren rakkauden esteeksi nousee liki ylikäymättömiä kohtalon oikkuja, jotka rakastavaiset vähitellen ajan myötä voittavat ja saavat lopulta toisensa. Romaanin henkilöhahmot ovat aika uskottavia, vaikka miesten jatkuva pyörtyily tunnekuohuissa alkaakin hieman huvittaa.

Jotain hienoa Kallirhoessa on. Sitä lukee innoissaan ja kiinnostuneena, mitähän kirjailija seuraavaksi keksii. Rakenne pysyy koossa, tarinaa on helppo seurata. Maarit Kaimio on kiinnostavassa johdannossaan kiteyttänyt teoksen hienouden seuraavasti:
Aika paljon hyvän romaanin piirteitä siis.

Rakkausromaaneista kiinnostuneiden soisin tarttuvan Kallirhoeen. On jotenkin hilpeää huomata, miten rakkauden kuvaamisen kaavat ovat olleet olemassa jo vuosituhansia.

Luokaa siis katseenne kohti Sisiliaa ja kuulkaa:

Khariton, Kallirhoe. WSOY 1983. Suomentanut Maarit Kaimio.

                                              

- Tuima