Tuija Lehtinen heittää uusimmassa romaanissaan Nappikaupan naiset (Otava 2009) päähenkilönsä Saskia Soikkelin, koulutukseltaan kylmäkkö ja kondiittori, ravintolan keittiöstä ja ruokapalvelun kuljetuksista nappikaupan tiskin taa. Syynä on tietenkin mies, Saskiaa hieman vanhempi Arttu, jolla on ollut nimeä kuuluisana kokkina. Pikkukaupunkiin muutettuaan Arttu on rakentanut suhdettaan Saskiaan sen varaan, että varakkaasta suvusta tuleva nuori nainen sijoittaisi rahaa hänen uuteen ravintolaansa. Saskian omistautunut sitoutuminen firmaan työntekijänä ei Artulle riitä. Niinpä parin vuoden yhteiselon jälkeen Saskia huomaa olevansa tarpeeton, näkymätön ja oikeastaan liikaa Artun firmassa.

Aiemmin Saskia on huomannut hiljaisella kävelykadulla Nappikaupan, joka on alkanut kiehtoa hänen mieltään. Kun liikkeen ikkunaan ilmestyy työpaikkailmoitus, hakee Saskia paikkaa, vaikkei mitään napeista tai käsitöistä ymmärräkään. Niin Saskiasta tulee nappikaupan nainen, mutta kakuista ja ruuanlaitosta hän ei pääse irti. Uuden myyjättären velvollisuuksiin kuuluu näet valmistaa ateriat Sylvialle ja Ebballe, liikkeen omistajaneideille. Saskia ajautuu vähitellen jalkansa murtaneen Ebban seuraneidiksi ja leipoo suussa sulavia leivoksia tämän tokaijilla maustettuihin kahvikekkereihin. Sylvia puolestaan viettää aikaansa liikkeessä tuijottamalla ikkunasta kadulle, ja pian Saskia alkaa ihmetellä, minne hiljainen ja tyylikäs nainen säännöllisesti katoaa. 

Liikkeen ympärillä pyörii monenlaisia miehiä: reinotossuissaan tassuttelevia vanhoja herroja, seksikäs ja salaperäinen Lurre, huumorintajuinen suutari Ukko Nooa sekä pikadeiteiltä hihaan tarttunut Mikko. Kun mukaan heitetään teräväsanaisia vanhempia daameja, iloinen yksinhuoltaja Molla-Maya poikansa kanssa, Saskian menevä veli, mielikuvituksellisia leivoksia, monenmoista tuunausta ja sujuvaa sanailua, on reipas viihdekeitos valmis.

Viihdyin Nappikaupan naisten parissa erittäin hyvin. Romaani on hyväntuulen kirja, ehkä yksi Lehtisen parhaista jopa. Juoni kulkee, dialogi samoin ja jälleen kerran Lehtisen valtit, huumori ja sujuva kieli, takaavat sen, ettei lukijan tarvitse nolostella kirjan ääressä, vaan hän voi vain keskittyä nautiskelemaan kunnon lukuromaanin juonenkäänteistä ja henkilöhahmojen edesottamuksista.

Erityisesti pidin Lehtisen luomista henkilöistä. Ebba ja hänen vanhat ystävättärensä naapuripuodeista ovat herkullisia hahmoja, jotka Lehtisen kuvailun perusteella liki näkee silmissään. Samoin Saskian ja Molla-Mayan ystävyyden kehittyminen on mukavasti kuvattu. Ajanmukaisuutta romaaniin tuovat tuunaus ja askartelu, joiden avulla Saskia alkaa piristää nuutunutta liikettä. Askarteluihmisille romaanista löytyykin monia hauskoja vinkkejä. Varsinkin irtonapeista kannattaa pitää kiinni, koskaan ei nähtävästi tiedä mitä kaikkea niistä voi väsätä.

Marraskuun hämäryys sopii ehdottomasti tämän kirjan luennan taustalle. Romaanin tapahtumat vierivät syksyssä kohti joulua, joten ajankohta on oikea. Lisäksi Nappikaupan naiset tuo iloa ja lämpöistä valoa yhä hämärtyviin syys- ja alkutalven iltoihin. Joulukalenteriinkin voi sieltä muutaman vinkin napata.

- Tuima
 

Tuija Lehtisen kirjojen parissa on helppo viihtyä. Lehtinen kirjoittaa sujuvasti sekä tarinaa että kieltä, lukijana ei tarvitse vääntelehtiä nolostuneena eikä kaivella oikeakielisyysdiktaattorin roolia päälle. Näin myös hänen uusimman romaaninsa Suklaapolkuja (Otava 2008) seurassa. Kahvikuppi ja kirjan nimen innoittamana suklaalevy viereen, hyvä lukuasento ja niin voikin lukea mitä Tuija Lehtinen saa irti miehen haluttomuudesta tai pikemminkin naisen eroottisesta paitsiosta.

Elsan mies Turo, eläin- ja biotieteen professori, on komea ja ennen niin helposti naisensa tyydyttänyt kypsä mies, mutta nykyisin hän nukahtaa kesken esileikin, matkustaa yllättäen kaukaisiin maihin, miettii työasioitaan eikä halua keskustella parisuhteen tilasta Elsan kanssa. Elsa puolestaan on meteorologi, ei TV-sellainen vaan ilmastonmuutokseen perehtynyt tutkija. Akateemiset ammatit, itsenäinen työ ja ekologista elämäntapaa korostavat mielipiteet ovat raikas valinta viihderomaanin pääparille, heidän kauttaan voi myös jakaa tietoa ilmastonmuutoksesta ja ekologiasta mikä onkin kannatettavaa. Pienet muutaman lauseen siellä täällä olevat luentomaiset kohdat eivät minua haittaa, mutta viitteet ajankohtaisiin juoruihin, kuten erään juontajana tunnetun henkilön mokkakikkelikommentteihin, ovat turhia ja nopeasti vanhentuvia heittoja. Ne olisi voinut korvata ihan omilla vitseillä, jotka Lehtinen kyllä aiempien kirjojensa perusteella taitaa.

Puutteessa elämisestä ja parisuhteen väljähtymisesta on siis Suklaapoluissa kyse. Lakanat eivät Elsan ja Turon makuuhuoneessa enää mylläänny. Turo on haluton ja välttelevä ja muutamat innoittuneet yritykset torpedoi miehen mustasukkainen ja hankala teinitytär, joka ennustajaeukon tarkkuudella tietää milloin erotiikka on astumassa aikuisten makuuhuoneeseen ja miten sellaiset leikit parhaiten estetään. Turhautunut Elsa ei kuitenkaan kovasti vilkuile ympärilleen edes siinä vaiheessa, kun vastapäiseen asuntoon muuttaa tanssijapoika Sinuhe (sukunimeltään Valtari - ilmeisesti Mikan juhlavuoden kunniaksi), joka luo naapuriinsa ilkamoivia katseita.

Elsaa ympäröi kolmen ystävättären porukka, joista yhdellä on lapsi, toinen palaa häämatkalta raskaana ja kolmas on Toinen Nainen. Parisuhteessa elävät sekä Elsan äiti ja raskaana oleva sisar muodostavat Elsan mielessä mammamafian, joka painostaa avioliittoon ja raskauteen, vauvanpehmeisiin maailmoihin. Avioliitto Elsalle sopisi, mutta vauva- ja kotirouvahaaveet eivät. Turosta tosin ei ole oikein aviomieheksi, mies on onnellisin työmatkoillaan ja nyt siis myös torjuva ja haluton. Parisuhde on muuttunut intohimottomaksi kaverisuhteeksi. Onko kyseessä toinen nainen tai toinen mies, sitä Elsa joutuu miettimään paljon yksinäisinä iltoinaan.

Lehtinen ymppää mukaan monia pohtimisen arvoisia ajatuksia, mikä on viihderomaanissa mukava asia. Valittu lapsettomuus, vauvaideologiaa päällekäyvästi tuputtavat naiset, kumppanin lasten mustasukkaisuus, miehen entisen elämän vaikutus nykysuhteeseen, akateeminen kateus, eroottinen torjunta ja eläkkeelle jäämisen esiinnostamat ongelmat, siinä monia aiheita, joita Lehtinen kirjassaan käsittelee. Turon tytär Riia-Roosa on hermoja raastavan ärsyttävä manipuloija ja Elsan juuri eläkkeelle jäänyt äiti pyrkii pitämään tyttäriensä elämän kontrollissaan, koska aiemmin eläkkeelle jääneen aviomiehen eläkekuviot ovat aivan erilaiset. Äidin pettymys ja eksyksissä olemisen kirjailija kuvaa hyvin, raivostuttavan oloiseen naiseen alkaa vähitellen suhtautua myötätuntoisesti.

Eli onnistunut romaani jälleen - kiitos, Tuija!

- Tuima