Ahmet on muuttanut Turkista Suomeen kymmenisen vuotta sitten. Ahmet pelkää vettä, Ahmet ilmoittautuu uimakouluun oppiakseen uimaan.

Kristiina on kuusivuotiaan Santerin äiti. Kristiina on neuroottinen. Oikeastaan Kristiina on myös varsinainen kärjistetty malliesimerkki siitä, mitä kaiken maailman humpuukin lukeminen ja omaksuminen voi saada aikaan.

Kristiina esimerkiksi noudattaa jostain lukemaansa kasvatusmetodia, jossa lasta ei saa pakottaa. Seuraukset ovat aika hyvin nähtävissä Santerin käytöksessä ja ne ovat mielestäni kuvattu aika realistisesti. Millainen tulee lapsesta, jolta ei periaatteessa voi kieltää tai vaatia mitään, koska ei voi pakottaa?

Erkki on Kristiinan mies, joka on leipiintynyt työhönsä. Erkki edustaa kirjassa ilmeisesti kiireistä aviopuolisoa, jolla ei ole aikaa lapselleen saati vaimolleen. Erkki on myös äkkipikainen ja hänen tunne-elämänsä on kuin vuoristorata eikä hän oikeastaan kykene asettumaan toisten asemaan. Minä minä, on hänen mottonsa.

Marja on Kristiinan ystävä, jonka arki on ainaista huolta rahojen riittämisen takaamiseksi. Marja hurahtaa milloin mihinkin, kerran kokeilemaan musliminaisen elämääkin hunnun alla. Marja vaikuttaa aluksi mukavan rennolta, mutta pinnan alta alkaa paljastua kaikenlaista.

Marja onkin oikeastaan ainoa kirjan henkilö, joka yllättää. Muut henkilöt ovat aika samanlaisia alusta loppuun, eivät opi mistään eivätkä juuri osaa tarkastella omia tekemisiään ja motiivejaan objektiivisesti, vaan toistavat johdonmukaisesti omaksumiaan ihanteita, vaikka normaalijärjellä varustettu ihminen varmaan voisi jo jossain vaiheessa kyseenalaistaa niitä omia metodejaan. Ja tällä viittaan erityisesti Kristiinaan.

Mutta niin, kirjan hahmothan ovatkin selkeästi kärjistettyjä. Se lienee kirjan tyyli, joka onkin aika hauska ja sai minutkin monta kertaa nauramaan. Niina Hakalahdella on kynä hallussaan ja hän tosiaan osaa viihdyttää lukijaa.

Jossain vaiheessa tuo sanailu ja huumori alkoivat kuitenkin kyllästyttää. Kirjan edetessä olisi alkanut toivoa jo jotain muutakin, kenties edes pienen pientä kehitystä itse ihmisiin. Ainoa selväjärkinen tässä kirjassa tuntui olevan Ahmet.

Kirjan takakannessa sanotaan, että Ahmet opettaa tietämättään Kristiinan kellumaan. Kuvaus on tietenkin symbolinen, mutta itse en löytänyt tätä symboliikkaa kirjasta. Ahmetin ja Kristiinan tiet kun eivät oikeastaan edes kohtaa. He tietävät toistensa olevan olemassa, mutta siinä se.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin pidin tästä kirjasta ja olen iloinen, että sen luin. Uimataito on hyvin erilainen kirja siihen nähden, mitä yleensä luen. Hakalahdelta on ilmestynyt muitakin (ainakin yksi tämän lisäksi) kirjoja ja ajattelin kyllä lukea nekin.

Lue kirjan takakansi Tammen sivuilta.

- Elegia (Julkaistu alunperin Mainoskatko-blogissa 9.7.2009.)

Joulu lähestyy ja kaiken lahja-, siivous- ynnä ruokasuunnitelmien lomassa pitää tietenkin miettiä mitä pyhien aikana lukisi. Niitä paketista paljastuneita? Jos omista hyllyistä ei uusille kirjoille enää tilaa löydy, niin mitä hömppää (tai jotain sinne päin) hakisi kirjastosta suklaarasian seuraksi? Tässä muutama vinkki ja toivottavasti kommenttilootaan innostutte lähettämään omia ehdotuksianne. En tietenkään ole läheskään kaikkia itse lukenut, vaan olen poiminut mielenkiintoisilta vaikuttavia tämän vuoden uutuuslistoilta.


Elizabeth Adler: Huvipurrella Caprille (Gummerus) - "uusvanhan lumo" kuulostaa mukavalta.

Isabel Allende: Sydämeni Inés (Otava) - en ole ihan varma riittävätkö adjektiivit värikäs ja aistillinen viemään romaania taattuun hömppäsuuntaan, mutta kiinnostavalta vaikuttaa historiasta kiinnostuneille.

Terttu Autere: Kirjepostia (Karisto) - viehättävä kuin mikä.

Nina Banerjee-Louhija: Tiikerinhetki (Wsoy) - äidit ja tyttäret on kiinnostava aihepiiri ja Banerjee-Louhija kirjoittaa hyvin.

Maeve Binchy: Valkeiden kukkien lehto (WSOY) - Binchy on Binchy.

Kirsti Ellilä: Miehen tuoksu (Karisto) - niin, miltä mies tuoksuukaan?

Eileen Favorite: Sankarittaret (Gummerus) - minne kirjojen sankarittaret vetäytyvät lepäämään tarinoistaan?

Christopher Hope : Äidiltä pojalle (Tammi) - kiinnostava, mutta ei ole kustantamon viihdeosastolla.

Virpi Hämeen-Anttila: Muistan sinut Amanda (Otava) - 1970-luvun vasemmistolaisuuden vaikutuksia perhe- ja ihmissuhteisiin.

Marian Keys: Hurmaava mies (Tammi) - pitäisikö lukea eka keyes?

Tuija Lehtinen: Suklaapolkuja (Otava) - takuuvarmaa viihdettä.

Donald McCaig: Rhett (Otava) - suurin varauksin. Onko kukaan lukenut? Mitä mieltä?

Enni Mustonen: Parittomat (Järjen ja tunteen tarinoita) (Otava) - sarja on yht'äkkiä pompannut nykyaikaan.

Holly Peterson: Mies talossa (Tammi) - mikähän on manny?

Laura Saari: Tyyppiteoria (Karisto) - uutta kotimaista chick lit'iä.

Catherine Sanderson: Petite Anglaise (Tammi) - blogista kirjaksi, sehän kiinnostaa liki kaikkia bloggaajia. Tosin kirjan päähenkilö sai potkut blogikirjoistustensa vuoksi.

SusuPetal: Toinen painos (Books On Demand) - novellien ystäville.

 

- Tuima

 

Rakkaudesta on kuitenkin puhe, joskin paikoittain aika oudosta sellaisesta.


Susu teki mainoksen. Kirjaa saatavana Turussa Pienestä kirjapuodista, Yliopiston kirjakaupasta, Kansallisesta kirjakaupasta ja Akateemisesta kirjakaupasta. Muualta maastakin sitä varmaan saa, kun ymmärtää mennä kirjakaupasta kysymään, niin tilaavat. 

Tylsistyttääkö realismi, haukotuttaako runous, ärsyttääkö hömppäromantiikka? Miten olisi erotiikan laita?

Viime viikolla ilmestyi Juri Nummelinin kokoama eroottisten novellien kokoelma Asentoja (Turbator 2008), johon on koottu 12 eri vuosikymmeninä julkaistua kertomusta. Kertomuksia on alun perin julkaistu lehdissä sekä vuonna 1965 ilmestyneessä teoksessa Rakastaa. Kirjoittajalistalla on monia tunnettuja nimiä. Kertomuksensa kokoelmaan ovat luovuttaneet Harri Erkki, Jorma Etto, Riku Korhonen, Tuomas Kyrö, Kari Nenonen, M. A. Numminen, Jorma Ojaharju, Veikko Pietilä, Hannu Salama ja Hans Selo sekä ehkä useimpia Hömpän helmien lukijoita eniten kiinnostavat kokoelman ainoat naiskirjoittajat Kirsti Ellilä ennen julkaisemattomalla novellillaan sekä nimimerkki Petra Oinonen, jonka takana luurailee toinen, nettimaailmassa tunnetumpi nimimerkki SusuPetal.

Kokoelman ansio on paitsi kirjallisuuden marginaalista poimitujen kertomusten yhteenkokoaminen myös monipuolisuus. Erotiikan ja kerrontatapojen kirjo on Asennoissa moninainen, mukana on niin lyyrisen vahvaa kuvastovyörytystä (Pietilä), päiväunissa pyörähtelyä (M. A. Numminen), fantasioiden toteutusta (Oinonen), erotiikkaa ehkä ironisen kielteisyyden kautta lähestyvää (Kyrö) kuin ulkonäkö- ja elämäntapakritiikkiäkin (Ellilä). Erotiikkaa lähestytään välillä huumorin tai ironian kautta, ronskin suorasukaisesti tai vakavasti. Oman suosikkinsa löytäminen onnistunee useimmille lukijoille.

Mutta ennen kuin solahdatte novellien maailmaan, lukekaa Juri Nummelinin esipuhe Lehtierotiikan kohoumat ja laskut – Nousujohteista viihdettä vai hätäpaskaa?, jossa Juri kartoittaa kiinnostavasti suomalaisen eroottisen kirjallisuuden historiaa.

- Tuima


Lue myös

My first porn book out - Pulpetti 30.3.2008
Siitä kirja mistä puute - Turun Sanomat 30.3.2008

 

 

Hänen majesteettinsa salaisen palvelijatarkunnan agentti Jane Blond on suorittamassa salaista tehtävää Kreivi Xenofobin linnassa, kun hän huomaa kreivin rinnalla tutun naisen: kuolleeksi luulemansa entisen elämänkumppaninsa! Ammattitaitoinen, kaunis, älykäs ja rohkea sankanritar ei kuitenkaan voi antaa tunteilleen valtaa, ainakaan heti, sillä kreivin XX-olueen liittyvät hämäräpuuhat on ensin paljastettava. Kaiken lisäksi maailmassa on tapahtumassa merkittävä muutos: naisten määrä maapallolla on lisääntynyt ja miesten määrä vähentynyt jopa 30% puolessa vuodessa. Vähitellen Janelle alkaa selvitä miten nämä kaikki tapahtumat liittyvät yhteen ja kuka on kaiken takana…

 

Jane Blond ja tohtori Maybe on lesbofeministinen parodia James Bondista. Miehisen Bond-maailman kliseet on käännetty ympäri tai liioiteltu naurettavuuksiin. Lähes kaikki tarinan henkilöt ovat naisia, ja tekniikka sen mukaista: huulipunia, kynsilakkoja ja sukkahousuja käytetään taisteluissa siinä kuin kävelysauvojakin. Bond-lainojen lisäksi tarina vilisee viittauksia muuhunkin populaarikulttuuriin. Ja vaikka välillä parodiassa mennäänkin pahasti puujalkavitsien puolelle, vauhti ei vähene vähääkään.

 

Jos pidät agenttitarinoista ja jännitysviihteestä yleensäkin mutta genren mieskeskeisyys ärsyttää, nauti Jane Blond vastalääkkeeksi. Jos feminismi ei ole lähellä sydäntäsi, kirja saattaa aiheuttaa ohimenevää ärtymystä. Lopussa kuitenkin todetaan, että sukupuolten välinen sopu on sotaa parempi, ja tämän joutuu myös pääpahis karvaasti kokemaan – mutta eipä paljasteta loppuratkaisua heille, jotka tahtovat tarinaan itse tutustua.

 

Suurin osa tarinan naisista, ja todennäköisesti myös romaanin tekijäkaarti, on lesboja, mikä näkyy ennen kaikkea siinä, miten monella eri tavalla naisten kauneutta ja kyvykkyyttä ylistetään. Naishahmoja ei todellakaan ole valettu yhdellä muotilla ja jokaisesta löytyy rakastamisen arvoisia piirteitä. Itseironiaa unohtamatta.

 

Kirja on kotimainen omakustanne, eivätkä tekijät kerro edes etunimiään. Isb-numerokin puuttuu.

 

Vaikka lukukokemus oli oikein riemukas, oli teos silti pokkariksi varsin tyyris. Kirjastoihin tällaisia harvinaisuuksia tuskin hankitaan ilman erillistä pyyntöä. Tämän teoksen saadakseen kirjastotätiä kannattaa kuitenkin vaivata.

Amina
Rakkaat siskot

Mitä naiselle tapahtuu, kun mies ottaa ja häipyy ilmoittamatta aikeistaan etukäteen? Mies lähtee ostamaan sinappia ja muistaa matkalla kauppaan rakastavansa toista naista? Tai nappaa hammasharjansa ja häipyy muille maille?

Philadelphialainen Alison menettää sinapinhakumatkalle lähteneen avomiehensä Tomin toiselle naiselle Sarah Dunnin teoksessa Suuri rakkaus (The big love, 2004) ja oululaisen Sannan Pete häipyy säännöllisesti omille teilleen romaanissa Hengenahdistusta (2004). Alisonin mielestä hänellä ja Tomilla on kaikki hyvin, he hankkivat ystävilleen yhteisiä häälahjoja ja Tom kaikkineen on Alisonin Suuri Rakkaus. Siksi Tomin ilmoitus uudesta rakkaudesta kesken kauppamatkan romahduttaa Alisonin elämän. Sanna puolestaan aloittaa päivänsä tarkistamalla ovatko molempien hammasharjat paikalla. Sanna elää elämänsä rakkautta epävarmuudessa, sitoutumishaluisena kontrollifriikkinä, jonka sydämen valittu vain sattuu kammoamaan aikatauluja ja sitoutumista.

Philadelphiasta Ouluun on pitkä matka, mutta Alisonilla ja Sannalla on muutakin yhteistä kuin häipyvät miehet. He piehtaroivat omassa surkeudessaan, analysoivat kiivaasti parisuhteen koukeroita ja ovat lopultakin selviytyjiä. Molempien teosten voima on ironisessa ja terävässä huumorissa, jossa naisen elämän ja ennen kaikkea parisuhteen karikoita tarkastellaan hauskasti ja älykkäästi. Alisonin itseironiset kommentit ja tilannearviot ovat herkullista luettavaa eikä Hakalahden Sanna jää hänestä yhtään jälkeen.

Molemmat romaanit sopivat älykkään viihteen ystäville sekä niille, jotka eivät koskaan missään oloissa suostu lukemaan Viihderomaania, mutta joita kiinnostaa pisteliäs parisuhdeanalyysi. Erinomaisia lomaromaaneja! En tiedä onko Sarah Dunn julkaissut muuta mutta runoilijanakin tunnetulta Niina Hakalahdelta ei uutta romaania ole vielä ilmestynyt. Molemmat ovat kirjoittajia, joiden teoksia lukisin mielelläni enemmänkin ja varsinkin Hakalahden toivoisin jatkavan myös proosan parissa.

- Tuima

Suuren rakkauden englanninkielinen tekstinäyte (Amazon.com).
Sarah Dunnin haastattelu.
Hengenahdistusta-romaanin tekstinäyte.
Tietoa Niina Hakalahdesta.

Pitkään naistenviihdettä lukeneena merkitsin ylös myös omia suosikkihelmiäni, joihin palaan säännöllisin väliajoin. Listaa voisi tietenkin jatkaa – oli pakko jättää pois monia suosikkejakin (joista esimerkiksi Barclayn Rukousnauha on yksi. Siitä kuitenkin jo Kirstin erittäin hyvä ja kattava merkintä) :

Suomalaisista viihdekirjailijoista ikisuosikkini on Hilja Valtonen, jonka Vaimoke tai melkein mikä tahansa muukin. Hilja Valtonen ei kuitenkaan ole vaikuttanut suoranaisesti uravalintaani, toisin kuin kaksi muuta kirjailijaa. Enni Mustosen Hukkakauraa -teos innoitti hakemaan Wetterhofille opiskelemaan 1980-luvulla. Peukaloni on likimain keskellä kämmentä, joten toisen kotimaisen naistenviihteen helmen viitoittamana hain ja pääsinkin Turkuun opiskelemaan suomea ja kotimaista kirjallisuutta. Eeva Tenhusen koko tuotanto lähellä sydäntäni, mutta Rakas perhe –teos on suoraan vaikuttanut elämääni. Toisena opiskeluvuonna päätin sittenkin jättää äikänopeksi auskultoinnin ja suuntautua kirjastoalalle. Teoksen päähenkilö asuu Käpytiellä, josta sitten jossain vaiheessa kävin katsomassa asuntoakin.

Tuija Lehtisen Rosan talo teki ilmestyessään suuren vaikutuksen, sillä hauskaa ja taitavaa kotimaista viihdettä olin kaivannutkin. Tuija Lehtisen teoksia myös moneen kertaan lukeneena pidän paljon hänen nuortenkirjoistaankin. Jokin aika sitten huomasin yllätyksekseni olevani ihan lätkässä hänen Tanja Tavis, Jäkälärinteen 9D –teoksensa sankariin. Smaragdisilmien lisäksi viehätyin teoksen intertekstuaalisuudesta ja hauskoista kirjallisuusviitteistä.

Ulkomaisten romanssien parhaimmistoksi on Romantic Novelists' Association valinnut
1. Pride and Prejudice [Ylpeys ja ennakkoluulo]  Jane Austen
2. Jane Eyre [Kotiopettajattaren romaani] Charlotte Bronte
3. Gone With the Wind [Tuulen viemää] Margaret Mitchell
4. Rebecca [Rebekka] Daphne Du Maurier
5. Wuthering Heights [Humiseva harju] Emily Bronte
6. Katherine [Katherine] Anya Seton
7. Persuasion [Viisasteleva sydän] Jane Austen
8. Tess of the D'Urbervilles [Tessin tarina] Thomas Hardy
9. The Thorn Birds [Okalinnut] Colleen McCullough
10. Frenchman's Creek [Merirosvo ja kartanonrouva] Daphne du Maurier
(Alkuperäinen lista löytyy osoitteesta http://www.prnewswire.co.uk/cgi/news/release?id=139462)

Ulkomaisista oman listani ykkösenä on juuri tuo du Maurierin Frenchman´s Creek. Olen monesti lukenut myös Rebekka –teoksen. Näissä teoksissa kiehtoo ajankuva ja miljöö. Merirosvo ja kartanonrouva –teoksen loppu on viihteelle epätyypillinen, sillä rakastavaiset eivät saa toisiaan lopussa. Ehkä juuri se viehättääkin? Luin tämän ensi kerran lapsena, jolloin 27-vuotias päähenkilö tuntui ikivanhalta. Aika on tehnyt tehtävänsä: tätä nykyä sankarittaret tuntuvat kovin nuorilta...

Maeve Binchyn Glass Lake (suom. Lasijärvi) on hurja ajankuva 1900-luvun puolivälin katolisesta Irlannista, jossa kirkko vaikutti monin tavoin naisten elämään. Binchyn viimeisin teos Whitethorn Woods vaikutti hajanaiselta. Lempikirjailijoitten uutuuksia odottaa aina vähän huolissaan – jatkuuko edelleen samanlainen ote, vai muuttuuko jo nahkeaksi. Maeve Binchyn teoksia lukiessani olen nauttinut siitä, että hän pystyy kokoamaan irtonaiset langanpäät ja kutomaan mielenkiintoisen tarinan.

Nancy Thayerin Morning (Odotus) tai Three Women at the Water's Edge (Vedenjakajalla)  luen aina silloin tällöin uudestaan; Odotus kuvaa lapsettomuutta koskettavasti. Vedenjakajalla –teoksessa äidin ja kahden tyttären elämät muuttuvat. He kaikki asuvat meren äärellä eri puolilla Yhdysvaltoja. Thayerilla on myös teos Stepping (Puolinainen), joka kertoo hänen oleskelustaan Helsingissä. Thayrin silmin Suomi vaikutti synkältä ja pimeältä.

Iris Bromigen teos Laurian Vale (Unelmako vain) on julkaistu Kariston punaiseen sidotussa romantiikkasarjassa, jonka varmasti ainakin varttuneempi osa naistenviihteen lukijoista muistaa. Sarjassa ilmestyi myös Lucilla Andrewsin ja Denise Robinsin kirjoja. Unelmako vain oli yksi lapsuuden lemppareista, joita luen aina silloin tällöin uudestaan. Bromige oli tuottoisa englantilainen viihdekirjailija, jonka bibliografia löytyy esim. täältä.

M.M. Kayen The Trade Winds (suom. Pasaatituulet) on enemmän mieleeni kuin saman tekijän Kaukaiset paviljongit (The Far Pavilions). Pasaatituulet on ehkä jossain määrin hauskempi kuin huipputotinen maailmanmenestys Kaukaiset paviljongit. Huumori viehättää myös Kayen romanttisissa dekkareissa, esimerkiksi Death in Berlin (suom. Kuolema kulki Berliinissä). Ylipäänsä romantic suspense -lajityyppi on nautittavaa luettavaa; esimerkiksi Mary Stewartin romanttiset dekkarit viehättävät. Samoin Madeleine Brentin Moonraker's Bride (suom. Tuulentavoittelijan morsian) on lempiviihdettä, vaikka jossain vaiheessa yllätyksekseni sain selville että Brent oli mm. Modesty Blaisea kirjoittaneen Peter O´Donnelin pseudonyymi. Oli pakko tämän jälkeen lukea Brentin teoksia hieman uudesta näkökulmasta. Tosin Modesty Blaiseakin luin joskus nuorempana... Oheisen kirjallisuuskartan avulla voi huvikseen katsoa, mitä muut esim. Brentistä pitävä lukevat.

Lapsena luin myös paljon Kolmio-kirjan kustantamia, erityisesti Linna-sarjaa. Harlekiinit ja Juliatkin olivat lukulistoilla: niistä ovat jääneet mieleen Charlotte Lambin Frustration (Eroon unesta) ja Yvonne Whittalin Magic of the Baobab (Ufuzuelan taika). Näitä sitten aikuisena jäljitin ensin yliopiston kirjastosta ja sitten eri antikoista. Lopulta onnisti...

Hömppien helmiä on usein myös pakko omistaa, vaikka myönnettäköön että omistan myös paljon muunkin lajin kirjallisuutta ja työskentelenkin kirjastossa.

- Minna