Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
18.08.2009 - 23:38


Luin uusimman ennimustosen eli Morsiuskesän (Otava 2009). Mustos-romaanin palikat ovat kasassa: minäkertojana maalaistaustainen kolmekymppinen nainen, maaseudun elämän käsittely, arkinen romantiikka, tavallisten ihmisten kuvaus ja päähenkilön elämän muutoskohta. Enni Mustonen ei hukkaa palikoitaan ja on taas rakentanut ainakin minua miellyttävän ja viihdyttävän lukuromaanin.

 



Päähenkilö on TV-kuvaaja Laura Suvela, joka on loukkaantunut pahoin autopommi-iskussa Bagdadissa. Iskussa on saanut surmansa hänen  avomiehensä, kriisipaikoilta reportaaseja tehnyt Jarkko Saari. Kipujen ja painajaisten ahdistama Laura on alkanut vähitellen miettiä työhön paluuta, kun Jarkon ex-vaimo hälyttää hänet työkeikalle. Kyseessä on arkiseen realismiin pyrkivä tosi-tv-ohjelma, jossa etsitään morsiamia maalaisisännille. Yhteys ohjelmaan Maajussille morsian tuntuu selvältä, mutta koska en ole seurannut kyseistä ohjelmaa, en osaa sanoa onko reaalimaailman ja fiktiivisen maailman morsianetsinnöillä mitään yhteistä keskenään.

Mustonen kirjoittaa sujuvasti, teksti kulkee kompastelematta ja juonenkäänteet ovat sopivan maanläheisiä. Maaseudun kuvaus on tässäkin romaanissa keskeistä, Mustonen selvästi haluaa paljastaa kaupunkilaisille maalaiselämän nykytodellisuutta esimerkiksi työaikoja ja kovin teknisiksi muuttuneita navettatöitä kuvatessaan.

Ihmiskuvaus on arvostavaa, usein ärsyttävimmänkin bitchin elämästä paljastuu kipupiste, jonka kautta hänen käytöksensä tulee hieman ymmärrettävämmäksi. Mustosen ihmiset eivät ole kiiltokuvia, he ovat yleensä vähintään kolmekymppisiä (ainakin nykyaikaan sijoittuvissa romaaneissa), heillä on takanaan elettyä elämää ja elämänkokemus myös näkyy.

Lähes aina kirjoissa on myös vanhoja naisia, jotka ovat usein viisauden ääniä. Se, miten päähenkilönaiset vanhoihin naisiin suhtautuvat, on aina keskeistä. Nuoremmat naiset hoitavat sairastuneita vanhuksia valittamatta ja tehokkaasti, eli toteuttavat perinteisesti naisilta odotettuja tehtäviä. Ei puhettakaan, että Mustosen romaaneissa vanhuksia kärrättäisiin hoitokoteihin. Vanhukset hoidetaan kotona samalla kun pidetään huolta lapsista, lehmistä, pelloista ja mahdollisesti vielä väitöskirjastakin. Supernaisia siis, mutta sillä tavalla kuvattuina, ettei heitä sellaisina tule oikeastaan ajatelleeksi. Elämänkaari ja elämän jatkumo ovat tiukasti läsnä Mustosen kirjoissa ja arjen läpikin katsottuna Mustonen paljastaa asiasta kauneutta. Se on hyvin lohduttavaa ja jopa voimaannuttavaa.


- Tuima

15.10.2007 - 12:52

Rajanveto hömpän ja muun kirjallisuuden välillä on hankalaa, kuten Hömpän helmissäkin on monta kertaa todettu, joten sallittaneen täällä parin sota-aiheisenkin kirjan esittely. Kirsti Manninen on parissa teoksessaan käsitellyt lottien kokemuksia talvi- ja jatkosodassa. Yhdessä Markku Onttosen kanssa Manninen on kirjoittanut romaanit Kun taivas repeää (1999) ja Taivas sinivalkoinen (2001), jotka perustuvat samannimisiin TV-sarjoihin sekä Enni Mustosen nimellä Koskivuori-sarjaan kuuluvan Kielon jäähyväiset (2000).

Kun taivas repeää kuvaa lääkintälotta Aino Mäkelän elämää vuoden ajan (1943-1944) kenttäsairaalassa. Paikka on Raudun kuvitteellinen kenttäsairaala 27, mutta kirja rakentuu autenttisille päiväkirjateksteille, muistelmille ja kirjeille, joista Manninen ja Onttonen ovat rakentaneet uskottavan ja nykylukijalle hurjana näyttäytyvän romaanin.

Nuori helsinkiläinen ylioppilastyttö Aino hakeutuu suoraan lääkintäkurssilta etulinjaan, osittain ehkä päästäkseen irti hallitsevasta äidistään. Helppoa ei elämä kenttäsairaalassa ole, sodan kauheus ja mielettömyys näyttäytyy peittelemättömästi. Kaikki eivät kestä, mutta sisukas Aino ei luovuta ja jää suorittamaan velvollisuutensa. Ehkä kestämisessä auttaa rakastuminen kaukopartiomies Lauri Salmeen.

Rakkausjuonne sopii  hömppäkonventioon. Lauri katoaa kaukopartioreissulla ja häntä pidetään kaatuneena. Ainoa alkaa kosiskella komea avioliitossaan pettynyt lääkäri Erik Halme eikä nuori lotta ole täysin immuuni Erikin vetovoimalle. Ja sitten Lauri palaa, niin kuin lukija on koko ajan olettanutkin – kirja näet sisältää kaksi kertojaa, Ainon ja Laurin. Rakkausjuonne ei kuitenkaan peitä romaanin vakavaa pohjaa, eli miten tavalliset ihmiset ovat kokeneet ja kestäneet sodan julmuuden ja sattumanvaraisuuden etulinjan vaikeissa oloissa.

Teoksen jatko-osa Taivas sinivalkoinen kuvaa Ainon ja Laurin yhteiseloa ja avioliittoa sodan loppumisesta Helsingin olympialaisiin. Lauri on menettänyt sodalle kätensä ja kotinsa. Evakkona ja sotainvalidina hänen sopeutumisensa rauhan aikaan ei ole helppoa. Helpolla ei pääse Ainokaan, joka yrittää kaikkensa Laurinsa rinnalla. Mutta yhdessä he kestävät pulan, sotakorvauksien maksuun osallistumisen ja poliittisen epävarmuuden. Kun linja-auton nokka kääntyy kohti Helsinkiä ja olympialaisia, näyttää kaikki jo paljon paremmalta.

Kun taivas repeää ja Taivas sinivalkoinen ovat olleet minulle jonkinlaisia silmien avautumisen kirjoja. Sujuvassa ja revittelemättömässä lukuromaanimuodossa Manninen ja Onttonen kertovat sodan kokeneista ihmisistä, joiden kestämistä ja venymistä voi ihmetellä. Rakkaus on teoksissa suurta, mutta samalla hyvin arkista. Rakkaudesta ja sen eheyttävästä voimasta ei luovuta keskellä kenttäsairaalan kauhuja eikä Kaanaankorven rakennustyömaalla, kun jokainen lauta ja naula on kiven tai kauppiaan tiskin alla. Juuri arkisuus ja arjen vaikeuksien kestäminen miellyttävät minua ylipäänsäkin Mannisen/Mustosen teoksissa. Rakkauden kestävyys punnitaan lopultakin arjessa.

Enni Mustosen nimellä julkaistu viisiosaisen Koski-vuorisarjan itsenäinen kolas osa Kielon jäähyväiset on astetta kevyempi teos, mutta yhtä kaikki sodan kauhut näyttävä. Teos sisältää kirjailijan tyylille uskollisesti kaksi kertojaa. Kartanon tytär Kristiina on muonituslotta, mutta toimii talvisodan aikana ilmavalvojana. Avukseen hän saa lapsuudenystävänsä tarjoilijatar Hannan. Jatkosodassa nuoret naiset päätyvät samaan muonituslottayksikköön ensin Äänislinnaan ja myöhemmin syvemmälle Vienan Karjalaan. Rakkaus - taas kaunistelematon, arkinen ja kipuakin tuottava - on molempien lottien osana. Anna menettää talvisodassa sulhasensa, mutta kohtaa myöhemmin Karjalaan asettuneen satututkijan. Hanna ei tunnu pääsevän irti viinapulloon tarttuvasta muusikkomiehestä.

Mietin hetken voinko esitellä kirjat täällä Hömpän helmissä, mutta miksipä ei. Teokset ovat sujuvia, hyvin kirjoitettuja ja kiinnostavia. Vakavien aiheiden ympärille on kietaistu naisviihteen ohut harso, jonka läpi elämän raskaus ja samalla ihmisten erilaiset tavat kestää vaikeudet ja poikkeusolot näkyvät selvästi. Ehkä juuri kirjojen suorassa ja arkisessa puheessa, kirjallisia kokeiluja välttävässä kerronnassa onkin niiden vetovoima. Ne tuovat henkilöt lähelle lukijaa, sallivat samastumisen ja myötäelämisen.

- Tuima

Kirjoittaja

Naisille suunnattua viihdekirjallisuutta käsittelevä blogi, jonne lukijoiden omat kirja-arvostelut ja -suositukset ovat tervetulleita. Tarkempaa tietoa täältä.

Toimitus
Hömpän helmiä toimittavat Kirsti ja Tuima.

Postia voi lähettää osoitteisiin
kirsti.ellila ät gmail.com
Tuima ät sci.fi


Sivupohjan on luonut SusuPetal.

Tunnustus