11.04.2010 - 07:00
Hömpän helmet talven mittaan viettänyt pitkiä aikoja hiljaiseloa. Emme ole ehtineet keskittyä blogin hoitoon, emme lukea paljoakaan hömppää saati aiheesta kirjoittaa emmekä ole ehtineet vastailla kommentteihinkaan kuin pitkällä viiveellä. Olemme tunteneet huonoa omaatuntoa asiasta. Päätimmekin sitten pitää kunnon ja ilmoitetun tauon omien kiireidemme vuoksi.
Eli Hömpän helmet jää nyt kevät- ja kesätauolle emmekä julkaise uusia juttuja ennen ensi syyskuuta. Onneksi Hömpän helmien tähän astinen anti ei vanhene, joten kannattaa poimia lukusuosituksia aiemmin julkaistuista jutuista. Ja jos haluaa lukea kirja-arvioita ylipäätään, kannattaa tutustua Kirjavinkkeihin, sieltä löytyy myös viihderomaanien arvioita.
29.03.2009 - 14:10
pari muuttolaatikollista hömppää.
Olen viettänyt kuluvaa viikonloppua järjestelemällä vastikään edesmenneen äitini kirjallista jäämistöä. Ei hän itse kirjoittanut, mutta luki ahkerasti viihdekirjallisuutta laidasta laitaan.
Osalle kirjoista löytyy uusi koti tuttavien, sukulaisten ja kesämökin kirjahyllystä. Murheenkryynini on pari muuttolaatikollista ns. hömppää: Nancy Thayeria, Belva Plainia, Jacquelin Mitchardia jne. jne. Erässä on laaja skaala ulkomaista viihdekirjallisuutta 70-luvulta näihin päiviin. Antikvariaatit eivät niitä halua, eikä luontoni anna millään periksi heittää kirjoja pois.
Kirjat saisi hakea ilmaiseksi pois, vaikka toki ilahtuisin jos saisin niistä vastineeksi vaikkapa pullon hyvää punaviiniä :).
yst.t
29.03.2009 - 13:10
Anna-Stina Nykänen kirjoittaa tämän päivän Hesarissa (29.3., D 7) romanttista viihdettä käsittelevistä blogeista. Hömpän helmet on päässyt mukaan kivaan juttuun Ah, niin romanttista! (lisään suoran linkin myöhemmin, jos koko teksti tulee HS:n sivuille vapaasti luettavaksi). Tosin Hömpän helmet ei keskity suinkaan pelkästään romanttiseen kioskikirjallisuuteen, kuten lehtijutusta voisi päätellä. Nykänen on lukenut kiinnostuneena miten ja millä evästyksillä hömppää kirjoitetaan ja muun muassa miksi nimimerkin takaa.
Hesarissa ei useinkaan julkaista kritiikkejä romanttisesta viihteestä, mutta jokusen kerran aihetta on lähestytty laajemmalla otteella kuten chick lit -artikkelissa ja nyt tässä Nykäsen artikkelissa. Hyvä niin, näissä artikkeleissa on asiallinen ote ja se on aiheelle hyväksi.
Joten kiitokset Anna-Stina Nykäselle!
- Tuima
13.03.2009 - 20:34
Hömpän helmiin on löydetty muun muassa seuraavilla hakusanoilla ja -lauseilla:
Lohtukirjoja, parhaat romanttiset romaanit, Kaari Utrion kirjallinen tyyli, Tuija Lehtisen oma lapsuus, hömppäkirjat, viihteen kirjoittaminen, sinkkuhuumori, Rymättylän koulu, dialogin kirjoittaminen, rakkaustarina 1950-luvun Amerikasta, mustavalkoisia piirrettyjä kuvia lapsille, kauneimmat rakkausromaanit, maailman runouden helmet, elokuvien kuuluisat viimeiset sanat, romanttinen novelli
mutta myös:
kauniit naiskuvat, imi varpaita, rakastelu, suudelma, tanssien erotiikka, Harald Hirmuisen vaimo
ja ennen kaikkea:
hömppä kunniaan!
16.02.2009 - 21:34
Edellisen kirjoituksen kommenteissa pohdiskeltiin sopivia nimimerkkejä. Minusta kotikutoisten viihdekirjailijanimimerkkien rinnalle voisi joskus tempaista hiukan erikoisempia ja jopa hassujakin nimiä. Olisiko se yksi keino saada ietinää viihdekirjoittamisen ympärille - eli ettei se niin hölmöä se viihteen kirjoittaminen olekaan. Lähestyttäisiin asiaa hieman karnavalistisella mielellä. Tai no, hyvähän minun tällaista kirjoittaa - en kirjoita viihdettä enkä edes osaisikaan. Taitoahan hyvän tarinan ja (viihde)uskottavien hahmojen luominen vaatii.
Mutta nimiin. Oma ehdotukseni oli Gloria Wunderbaum. Tienpäällä tarjosi Ursulaa, Monikaa, Ingridiä, Kastehelmeä ja sukunimiksi voisivat käydä vaikkapa Joutsenniemi, Kartanokoski, Virrannotko, Ruusunotko. Jykeviä nimiä - nehän sopisivat joromaanihenkilöiksi. Lisää nimiehdotuksia? Vakavia, leikkimielisiä?
- Tuima
03.06.2008 - 08:08
Kuten olette huomanneet, on Hömpän helmet ollut pienellä tarkoituksettomalla ja ilmoittamattomalla tauolla. Nyt kun työ- ym. kiireet ovat hieman helpottamassa ja vapauttamassa aikaa hömpän pariin sujahtamiselle, niin kirjoituksiakin varmaan alkaa ilmestyä useammin. Tosin juuri silloin, kun vielä uskollisesti tänne kurkistelevat lukijat ovat jäämässä kesälomille. Muistakaa muuten, että olemme erittäin iloisia, jos tekin ehditte kirjoittaa Hömpän helmiin. Omalla blogilla jo julkaistu tänne sopiva juttu - arvio tai poleeminen kirjoitus - käy. Kirjoituksia voi tarjota sähköpostiemme kautta. Mitä useampi kirjoittaja, sitä mielenkiintoisempia juttuja luettavana.
Kesäloma onkin tämän kirjoituksen aihe. Jos teillä on jokin kesään sopiva hömppävihje - kirja, jonka luette joka kesä, kirja, jota olette säästelleet koko viime talven kesälomaa varten, mamman hyllystä takuuvarmasti löytyvä uutuus jne. – niin kertokaa siitä meillekin kommenteissa. Perustelujakin voi mielellään esittää yhdestä sanasta muutamaan virkkeeseen (sitä pidemmät päätyvät omaksi postaukseksi). Kyselyn tarkoitus? Antaa tietenkin vihjeitä muille hömpän kesälukijoille.
- Tuima
22.02.2008 - 07:00
Nostan Tuija Lehtisen Hämpän helmille viime kesänä kirjoittamaan kirjoitukseen Tuija Lehtinen ja Kolmiokirja äskettäin tulleen kommentin tänne omaksi kirjoituksekseen kiinnostuneille luettavaksi ja kommentoitavaksi- - Tuima Kommentin lähettäjä: Päivi K 18.02.2008 - 13:37 Hei! Tässä sivulle sattumalta osunut kuivan historiikin kirjoittaja ja vielä nykyinen Kolmiokirjan toimittaja. (Se historiikki todella on kuivakka asialuettelo; sen teinkin vain talon omaan käyttöön kootakseni faktat eri lähteistä, mutta pomot sitten päättivät julkaista suurisuuntaisesti kirjana.) Riitta Lepoluoto jäi eläkkeelle vuoden 2007 alusta, mutta lounastamme yhä säännöllisesti yhdessä. Yksi Päätalon novelli julkaistiin Perjantaissa tai Nyyrikissä ehkä vuosina 1987 tai 1988; se oli jokin juhlanumero, johon ko. novelli kaivettiin sieltä vuosien takaa. Lehdessä on varmaan maininta alkuperäisestä julkaisuajankohdasta, ja se voisi johdattaa muidenkin jäljille. Kerttu Nuortimo teki Perjantaita silloin, Vieno Siira (ent. Juutilainen) Nyyrikkiä, ja Joni Skiftesvik oli julkaisujohtaja. Olen stilisoinut lukuisia Tuijan (Lehtinen) novelleja ja jatkiksia yli 20-vuotisen KK-urani aikana ja myös lukenut aika suuren osan hänen kirjoistaan. Siksi väitän, etteivät Tuijan novellit tai jatkot Kolmiokirjan lehdissä ole mitään sekulihömppää olleet, vaan Tuija on kirjoittanut aina hyvin. Se, että juoni kulkee, tarina on mielenkiintoinen ja kieli rikasta, tekee tekstistä arvokasta, vaikka teksti olisi painettu rotaatiopaperille. Tietysti Tuija on uransa aikana kehittynyt, ja ilman muuta kirjaa varten tekstiä hiotaan ja toimitetaan enemmän kuin lehtiin, mutta kovat kannet eivät sinänsä tekstin arvoa nosta. Muutamat Tuijan jatkot ovat jääneet mieleen niin elävästi, että varmasti menisivät läpi kirjoinakin. Oletko, Tuija, koskaan harkinnut uudelleenjulkaisua? (Hanna Marjut Marttila ainakin on julkaissut nuorisonovelleja kokoelmana, ja siinä on ollut mukana Sinäminässä julkaistuja.)
21.02.2008 - 10:07
Jos kansiasiat viihdekirjoissa kiinnostavat, käykää Radio Novan Lukupiirissä kommentoimassa. Viikon aiheena on syksyllä ilmestynyt kirjani Miehen tuoksu, jonka kansi tuntuu herättävän närää siellä sun täällä. Lukupiiristä löytyy linkki myös haastatteluuni, jonka pystyin viimein eilen illalla myöhään itse kuuntelemaan ja hämmästyin kuullessani oman narisevan ääneni, sen lisäksi että suustani livahtaneet sammakot nolottavat. Totean nimittäin haastattelussa, etteivät monetkaan kirjailijat itse asiassa osaa kirjoittaa. No joo, tavallaan olen sitä mieltä, mutta ymmärrän tietysti että kysymys on myös makuasioista. Ja miten sen oikeastaan voi erottaa, milloin joku ei osaa kirjoittaa ja milloin minä vain en pidä hänen tyylistään? -Kirsti
13.02.2008 - 12:35
Kirjailija Phyllis (Ayame) Whitney kuoli 104-vuotiaana 8.2.2008. Hän oli syntynyt 3.9.1903 Japanin Yokohamassa. Whitney julkaisi kahdeksan vuosikymmenen aikana 73 romaania aikuisille, lapsille ja nuorille sekä lisäksi kolme kirjoittamisopasta ( Writing Juvenile Fiction, 1947; Writing Juvenile Stories and Novels, 1976; Guide to Fiction Writing, 1982). Viimeisin julkaistu teos Amethyst Dreams ilmestyi 1997. Whitneyn elämäkertatietoihin voi tutustua kirjailijan virallisilta kotisivuilta Suomeksi Whitneyltä on ilmestynyt ainakin seuraavat teokset (suluissa suomennoksen ilmestymisvuosi ja alkuteoksen nimi):Camilla (1962; Thunder Heights) Columbella (1967; Columbella) Koralliruusut (1987; Rainsong) Korpinsulan varjo (1989; Feather on the Moon) Koston joutsen (1993; The Ebony Swan) Kuoleman orkidea (1986; Dream of Orchids) Kuuntele kuiskaajaa (1972; Listen for the Whisper) Lahjomaton kohtalo (1983; Vermillion) Laulavat kivet (1991; The Singing Stones) Liekehtivä puu (1988; Flaming Tree) Malinda (1969; Silverhill) Mustat helmet (1965; Black Amber) Nainen ilman menneisyyttä (1992; Woman without a Past) Neitsytmatka (1968) Sateenkaari sumussa (1990; Rainbow in the Mist) Sininen liekki (1963; Blue Fire) Smaragdisormus (1984; Emerald) Sydän kuin jäätä (1971; The Winter People) Tulivuoren kukka (1988; Silversword) Tähdenlento (1994; Star Flight) Phyllis A. Whitney - The official web siteMuistokirjoituksia:Ed Gorman Blog Mystery*File Vinkit Juri Nummelinilta. - Tuima
21.01.2008 - 11:09
Nimimerkki S kyseli kommenttilaatikossa, mitä mieltä täällä ollaan Terry McMillanin tuotannosta. Esimerkiksi kirjoista Taas svengaa, Pasmat sekaisin tai Kaikki kotona. Onko Hömpän helmien lukijoiden joukossa McMillanin lukijoita? Olisi kiinnostava kuulla mielipiteitänne ja erityisen hienoa olisi, jos joku voisi kirjoittaa hänestä oikein jutun helmissä julkaistavaksi. Minulla on hömppäsivistyksessäni jälleen valtava aukko tässä kohden, nimet ovat jotenkin tuttuja, mutta en ole lukenut. Pistän nimet mieleen ja yritän kalastaa reppuuni kun seuraavan kerran käyn kirjastossa, mutta kyllä siihen menee näillä näkymin aikaa ennen kuin minulla on asiasta sanottavaa.
-Kirsti
08.01.2008 - 00:04
Hömppä-sanaa ei aina liitetä elokuviin, ei edes romanttisiin komedioihin. Julkaisin omalla blogillani listan tusinasta suosikkielokuvastani, jotka jotenkin - paria lukuunottamatta - liittyvät tähän naisviihteen elokuvalliseen vastineeseen. Toivottavasti lista laajenee täällä. Jos innostutte, niin kertokaa omista suosikeistanne kommenteissa, mielellään lyhyen perustelun keralla. Ilmoitetuista saamme kokoon hyvän listan, jolta voi poimia vinkkejä omiin elokuvailtoihinsa. Tässä omia suosikkejani, lista ei suinkaan ole täydellinen. 1. Notting Hill (1999) - kirjakauppias päähenkilönä on kiinnostava ratkaisu ja sitä paitsi Hugh Grantin kämppäkaveria esittävä Rhys Ifans on leffassa aivan verraton. 2. Rakkautta vain ( Love Actually, 2003) - joululeffa, jossa monien henkilöiden joukossa Colin Firthin esittämän kirjailijan kosinta itkettää ja naurattaa samaan aikaan. 3. Rakkauden riivaamat ( Possession, 2002) - kaksi aikatasoa, jossa nykyajan kirjallisuudentutkijat tutkivat 1800-luvun runoilijan elämää. 4. Rakastunut Shakespeare ( Shakespeare in Love, 1998) - Gwyneth Paltrow on suosikkejani ja tässä elokuvassa erinomainen kuten myös Rakkauden riivaamissa. Tämä ei tietenkään ole romanttinen komedia, vaikka sisältää rakkautta ja komediaa. 5. Vastustamaton Martha ( Martha, Meet Frank, Daniel and Laurence, 1998) - Joseph Fiennes on hyvä paitsi Shakespearena myös sänkipartaisena nykylontoolaisena, joka löytää elämänsä naisen, Marthan - kuten myös kaksi hänen ystäväänsä. 6. Hotelli Firenzessä ( A Room With a View, 1985) - kun on nähnyt tämän kerran, ei voi unohtaa Simon Callow'n esittämän pastorin vetämää miesten alastonjuoksua lammen ympäri eikä Maggie Smithin roolisuoritusta vanhapiikaesiliinana. Romanttinen epookkifilmi, jossa on terävää ja moni-ilmeisrä dialogia. 7. Neljät häät ja yhdet hautajaiset ( Four Weddings and A Funeral, 1994) - Hugh Grant ja Simon Callow jälleen kerran. John Hannahin lausuma W. H. Audenin Funeral Blues on takuuvarma itkettäjä kaiken naurunulvonnan ja romanttisten sotkujen keskellä. 8. Rakastutaan ( Falling in Love, 1984) - Meryl Streep ja Robert De Niro ovat uskottavia rooleissaan ja jollain tavalla myös elokuvan tarina on uskottava parin tapaamistavan epäuskottavuudesta huolimatta. 9. Katupeilin takana (1946) - kotimaisessa romanttisessa komediassa kolme eri-ikäistä pariskuntaa löytää onnen. 10. Loma Roomassa ( Roman Holiday, 1953) - romanttisten komedioiden helmiä. 11. Skandaalihäät ( The Philadelphia Story, 1940) - hauska, huikea dialogi, Katharine Hepburn, Cary Grant ja James Stewart. 12. Sinulle on postia ( You´ve Got Mail, 1998) - Tom Hanks on symppis ylipäänsä ja sitä paitsi tämä lista alkoi kirjakauppiaasta, joten lopetetaan se myös kirjakauppiaisiin. Lisäksi kommenteissa mainitsin 13. Sattumalta ( Serendipity, 2001) - toisistaan kiinnostunut pari heittää yhteenmenon sattuman suomaan ja kirjoittaa puhelinnumeron kiertoon laittetavaan dollarin seteliin. 14. Green Card (1990) - voiko peiteavioliitto johtaa oikeaan onneen? 15. Ranskalainen suudelma ( French Kiss, 1995) - miten Ranska ja ranskalainen mies muuttaa amerikkalaisen naisen, Kevin Klinen ihailijoille. 16. Kun Harry tapasi Sallyn ( When Harry Met Sally, 1989) - fiksu, terävä ja hauska. Timon oma lista löytyy täältä.
22.12.2007 - 23:51
Rentouttavaa joulua Hömpän helmien lukijoille!
Toivottavasti Joulupukki tuo monille mukavia hömppäkirjapaketteja :)
10.12.2007 - 07:00
Lauantain Helsingin Sanomissa (8.12.) oli puolen sivun kirjoitus chick litista, eli yllättävän pitkä artikkeli naisviihteestä. Tiina Länkisen jutun Suomalaisnaiset eivät kirjoita sinkkuelämästä voi lukea oheisesta linkistä. Juttu oli minusta kiinnostava, siinähän kustantajat jopa kaipailivat naisviihdettä kustannettavaksi. Maailmalla suurta suosiota saanut chick lit on Suomessa esillä käännöksinä, kotimaisia tekijöitä ei juuri ole eikä puhdasverinen lajityyppinsä edustaja kuulemma ole suomalaisversiona uskottava. Mukana on lista suomalaisesta chick litista ja sen pohjalta olisi voinut enemmänkin pohtia suomalaisen naisviihteen omia piirteitä. Onhan se oikeasti hienoa, että naisviihteellä on Suomessa oma tunnistettava tyylinsä. Hesari pääsi yllättämään, naisviihdettä käsitelleelle artikkelille paljon tilaa ja kun vielä sunnuntain Hesarissa (9.12.) on Suvi Aholan puolensivun yhteisarvio Enni Mustosen Sidotuista ja Laila Hirvisaaren Grand Hotelista, niin voi olla tyytyväinen. Kirja-arvion tynkä löytyy täältä. - Tuima Lisäpäivitys: Myös Ylioppilaslehti pohtii naisten tyttökirjoja. En ole ihan tyytyväinen siihen, missä muodossa pohdiskeluni päätyivät lehteen, mutkia oli vähän oiottu, niin kuin tapoihin kai kuuluu. Mutta ihan kiinnostavaa, että asia nyt puhuttaa. -Kirsti
28.11.2007 - 11:26
Joulumarkkinoiden vilinästä voi ottaa hengähdystauon ja pistäytyä pääkirjastoon kuuntelemaan lukemisen ääniä. Kolmena adventtisunnuntaina Lounais-Suomen kirjailijat lukevat proosan ystäville omia tekstejään. Mukana on sekä julkaistuja että vielä työn alla olevia tekstejä yhdeksältä kirjailijalta. Lukemisen ääniä tarjotaan eri puolilla kirjastoa samanaikaisesti aikuisille, nuorille ja lapsille. Aikuisille suunnattu lukutuokio kuullaan tieto-osaston lukuluukussa. Nuorten ja lasten kirjailijat valloittavat oman yleisönsä Stoorissa ja Saagassa. Nuorten lukutilaisuudessa on lupa panna puikot ja koukut viuhumaan - proosan äärellä voi syntyä vaikka pipo pukin konttiin!
Lukemisen ääniä Pääkirjasto, Linnankatu 2 su 2.12. klo 15: Kirsti Ellilä (aikuiset), Virpi Saarinen (nuoret), Tuula Sandström (lapset) su 9.12. klo 15: Lauri Levola (aikuiset), Markku Karpio (nuoret), Virpi Pöyhönen (lapset) su 16.12. klo 15: Timo Teräsahjo (aikuiset), Seita Parkkola (nuoret), Hannu Hirvonen (lapset)
Pistin ilmoituksen esille, vaikka hömppää on kyllä tuossa setissä tarjolla vain minun lukemanani. Eikä minunkaan hömppäni ole varsinaisesti naisille suunnattua, vaan yleishömppää. Olen vähän ajatellut lukea rikostarinakokoelmasta nimeltä Viides testamentti novellini Pyhän kosketus. Jossa on kyllä myös rakkautta. Saattaa tietysti olla, että päädyn sittenkin lukemaan jonkin ennen julkaisemattoman novellini, joka on kirjoitettu vähän samassa hengessä. Vähän kenties itserakkaasti korostin tuossa omaa nimeäni. Saatte te tietenkin mennä jotain muutakin kirjailijaa kuuntelemaan.
-Kirsti
12.11.2007 - 23:40
Yksi asia minua kovasti ihmetyttää varsinkin amerikkalaisessa naisviihdekirjallisuudessa. Miksi kirjoja myydään silkoisilla ja föönätyillä dallasbarbien kuvilla? Miten ihmeessä tämännäköiset daamit pystyvät kirjoittamaan rikkomatta rakennekynsiään näppikseensä? Vai sanelevatko he teoksensa johonkin pieneen – hopeankimaltavaan, kyljessä viisi timanttia! – sanelukoneeseen ja jokin rakennekynnetön ja hieman homssuisempi sihteeri kirjoittaa tarinan puhtaaksi? Tosin jos oikein pohdin asiaa, niin ei kirjailijattarien käsiä kyllä promokuvissa näy. Ikähän näkyy käsistä selvästi. Ja miten ihmeessä kaikki suuren maailman kirjailijattaret ovat niin äärettömän kauniita? Onko hömppä oikeasti lajiltaan missikisa? Missä ovat kirjoituskylpytakit ja sekaiset frisyyrit, missä nikotiinin kellastamat hampaat, villasukat ja sotkuinen työpöytä?
Nämä mietteet putkahtivat taas mieleeni, kun Sallan Deveraux–juttuun linkkejä etsiessäni törmäsin epävirallisilla fanivuilla kirjailijan iloisen arkiseen lookiin, joka on ihan muuta kuin kustantajan promokuvat. Aloin myös miettiä, että lajiin yleensä liitetty rypytön, tyylikkäästi meikattu ja kammattu filmitähtityyli kirjailijan iästä riippumatta on minulle tehokas vieroittaja eräidenkin hömppäromaanien parista. Tai ehkä on niin, että Miss Dallas-Dynastia tyylillä myydään kirjoja, joiden maailmakin on sukua näille TV-sarjoille. Ja sellaisethan eivät ole minun hömppääni.
Kyllähän minä sen tiedän, ettei kirjailija ulkonäöllään kirjoita ja ehkei heillä kaikilla ole niitä rakennekynsiäkään, mutta pakkoko niitä romaaneja on myydä kauniilla naamalla. Eikö tavallisen näköisen kirjoittama hömppä ole uskottavaa hömppää? Ja jos olette huomanneet, niin tämä naiskirjailijoiden juhlameikillä ja dramaattisella ilmeellä somistettu promokuvatyyli on nyt tullut Suomeenkin.
Mutta toisaalta, voiko olla elähdyttävämpää hömppäkirjailijalookia kuin Barbara Cartlandilla, jonka kuninkaallista ryhtiä täydensivät överiksi vedetyt luomivärit, tekoripset ja blondatut kiharat sekä hulppeat helmet ja vaaleanpunaistet silkkiunelmat höyhepuuhkilla täydennettyinä? Ja jonka ylpeästi kantamia lukemattomia ryppyjä ei mikään puuterikerros pystynyt kätkemään kokonaan? Kaikessa epäaitoudessaan aito hömppäkuningatartyyli, jonka edessä on aika sanaton. Voi vain todeta: Dame Cartland kyllä osasi.
Kuva täältä eli Photograph Justin Williams/PA.
- Tuima
08.11.2007 - 11:57
Minulla on ollut jo pitkään työpöydällä artikkeli, joka on
mietityttänyt. (Alan Riding: The gender equation and artistic
recognition. – International Herald Tribune June 23, 2005.) Olen
odottanut, että siitä tulisi jotain puhetta Suomessakin. En ole nähnyt.
Mutta eihän ainakaan minun kotipaikkakuntani lehdessä enää
kirjallisuudesta paljonkaan kirjoiteta, ei varsinkaan naisten
kirjallisuudesta. Nouseeko joku ehkä heti takajaloilleen? Eihän
sellaista olekaan kuin naisten kirjallisuus. On vain Kirjallisuus.
Riding on myös ihmeissään: On alettu jakaa pelkästään naisille
tarkoitettuja kirjallisuuspalkintoja kuten Orange Prize ja Mslexian
naisten runopalkinto. Miksi näin? Feminismin piti olla jo
kuollut ja kuopattu. Ei pitänyt olla mitään eroa miesten ja naisten
tuottamassa taiteessa. Postfeministisessä maailmassahan miehet ja
naiset saavat samoja kirjallisuuspalkintoja. Naiset saavat niitä
kuitenkin vähemmän kuin miehet. Ovatko naiset huonompia kuin miehet vai
eikö naisilla ole yhtä hyvät mahdollisuudet palkintoihin? Riding kysyy.
Miesten maku määrää kirjallisessa maailmassa Miesten
ja naisten kirjat vaikuttavat olevan sittenkin erilaisia. ”Miesten
kirjoittamissa kirjoissa on ensinnäkin vähemmän intimiteettiä kuin
naisten kirjoittamissa kirjoissa”, sanoo Debbie Taylor, englantilaisen kirjallisuuslehden Mslexian päätoimittaja (www.mslexia.co.uk).
Lehden tekemän tutkimuksen mukaan miesten teksteissä kuvataan enemmän
seksiä, väkivaltaa, työtä, työkaluja, ulkotiloja. Naisten kirjoissa
taas on enemmän ihmissuhteiden, interiöörien, vaatteiden ja lasten
kuvaamista. Englannissakin naiset kirjoittavat, ostavat,
lainaavat ja lukevat kirjoja enemmän kuin miehet, mutta kustantajien
kirja-arvostelijoiden ja palkintojen antajien maku määrää – ja nämä
ovat miehiä. Debbie Taylor sanoo, että miehet ovat hallinneet
kirjallisuutta niin kauan, että miehinen maku on täysin vallitseva. ”We
don’t know what is good anymore.” Vain naiskirjailijoille
luodut palkinnot eivät vie naista ghettoon, vaan tuovat edes
jonkinlaista tasa-arvoa. Englannissa ne ovat tuoneet paremmin esille
naiskirjailijoitten teoksia. Niitä arvostellaan nyt enemmän ja ostetaan
enemmän. Naisten kirjoista puhutaan nyt ihan eri tavalla kuin
esimerkiksi naisten arkkitehtuurista tai musiikista. Näin Englannissa. Entä meillä? Pirkko Anna Amnell. Julkaistu Blogisisko 1 -blogissa 29.7.2005
02.11.2007 - 20:54
Aamulehdessä on ilmestynyt 1.11.2007 Juri Nummelinin juttu Hömpän helmistä ja hömppäkirjallisuudesta. Valo-liitteessä on tekstiä lisää. Oheisista kuvalinkeistä voi kokeilla tekstin lukemista sen aikaa kun jokin parempi tapa esittää jutut halukkaille löytyy. Ilmoittakaa, jos päivämäärät ja liitteet ovat pielessä, minulla kun ei ole Aamulehteä käsillä. Skannatut leikkeet oli Kirsi saanut ystävälliseltä lukijalta, jolle lämmin kiitos. Hömppä kertoo naisten totuudenKoska tulee hömppäpalkinto?Niin muuten, koska palkinto tulee? Voisinkin tässä yhteydessä kysyä teiltä Hömpän helmien lukijoilta mitä mieltä olette naisviihteelle osoitetusta palkinnosta. Kannattaisiko sellainen jonkun perustaa? - Tuima
04.10.2007 - 13:56
Rakkaat hömpän lukijat, auttakaa nyt miestä mäessä. Viimeksi julkaistu ilmoituksemme poiki ainoastaan kaksi palautetta ja asia on kuitenkin tärkeä. Nyt olisi mahdollisuus vähän nostaa sekä hömpän että hömpän lukijoiden profiilia, niin että vastatkaa nyt hyvänen aika. Siis vielä kerran: Toimittaja hakee kommenttejaTeen Aamulehden Valo-liitteeseen juttua hömpästä ja hömpän lukijoista.Pyydän vastaamaan seuraaviin kysymyksiin ensi keskiviikkoon eli 10.10.mennessä osoitteeseen juri.nummelin@pp.inet.fi. Kirjoita niin pitkästi kuinhaluat, muokkaan tekstejä kuitenkin. Jutussa saa esiintyä pelkälläsukupuolella ja ammatillaan. Haluaisin vastauksiin myös vastaajan iän. (Siistyyliin "Postivirkailija, 34".)Miten määrittelet hömpän?Miksi luet hömppää?Miten alun perin tutustuit hömppään? (Voit myös mainitasuosikkikirjailijoitasi.)Kiitos!
Ja ihan vain kuriositeetin vuoksi en malta olla mainitsematta, että omassa blogissani on käyty keskustelua siitä tyhmistääkö hömpän lukeminen ihmistä. Anja
Snellman toteaa: Edelleen: vain ja pelkästään dekkareita lukevat ihmiset eivät enää
jaksa lukea vaativampia kirjallisia rakenteita, erilaista kieltä,
monivivahteisia ihmiskuvia jne. Tällaista palautetta olen kollegojeni
kanssa jo hyvin paljon saanut.
Snellman puhuu dekkareista, mutta nehän ovat myös hömppää, joskaan eivät samaa hömppää kuin täällä perkaamme. Mutta tämä siis noin niin kuin virikkeeksi takaraivoon kun toivoakseni innostutte kirjoittamaan esseitänne Jurille. -Kirsti
25.09.2007 - 16:04
Teen Aamulehden Valo-liitteeseen juttua hömpästä ja hömpän lukijoista. Pyydän vastaamaan seuraaviin kysymyksiin ensi perjantaihin eli 28.9. mennessä osoitteeseen juri.nummelin@pp.inet.fi. Kirjoita niin pitkästi kuin haluat, muokkaan tekstejä kuitenkin. Toivoisin, että vastaajat voisivat esiintyä oikeilla nimillään, mutta salanimeäkin saa käyttää, ei kuitenkaan mielellään nettisalanimeä, vaan mieluummin keksittyä, oikean kuuloista nimeä. Haluaisin vastauksiin myös vastaajan iän. (Siis tyyliin "Mirja Liuksiala, 34".) Miten määrittelet hömpän? Miksi luet hömppää? Miten alun perin tutustuit hömppään? (Voit myös mainita suosikkikirjailijoitasi.) Kiitos! juri
19.09.2007 - 20:07
- Saako Irina yöpyä meillä? Hän ei pääse asuntolaan. Siellä ovet pannaan kiinni. ” No niin. Asuntola”, - totesi Anna. – ”Siis vielä koditonkin.” - Ja mistä kaupungista te olette tullut? – kysyi Anna. - Stavropolista, - vastasi Oleg hänen puolestaan. Se oli Mariupolista ja tämä Stavropolista. Kreikkalaisten asuinpaikkoja. Anna väistyi päästääkseen nuoren parin sisään. Molemmista haisi viina. He seilasivat Olegin huoneeseen. Sieltä kuului laukaus. Sen aiheutti sohvan patja, Anna tunsi sen äänen. Sitten alkoi naurunremakka niin kuin vedenneidon lammesta tai noitajuhlista. On vaikea omistaa aikuista poikaa. Kun oli pieni, pelkäsin, että putoaa ikkunasta, muutimme ensimmäiseen kerrokseen. Nyt enää ei voi vaihtaa asuntoa, vaikka mitä tapahtuisi. Kun meni armeijaan, pelkäsin, että simputus saattaa raajarikoksi. Nyt hän on kasvanut, mutta vsoromnoo. Anna ei voinut nukkua, kieriskeli, jostain syystä laski kirjainten määrää kaupunkien nimissä: Mariupol – kahdeksan kirjainta, Stavropol – yhdeksän. No mitä siitä? Jos olisi kaksi lasta, en olisi niin hulluna niihin. Mutta toista lasta en halunnut: miehen kanssa elettiin hyvin, kaikki kadehtivat: ”Niin hyvä perhe.” Ja vain hän tiesi, miten kaikki oli haurasta. Anna halusi uutta rakkautta, hän ei etsinyt sitä, vaan odotti. Toinen lapsi estäisi mahdollisuuden liikkua. Anna käveli ja katseli jonnekin kauas, yli miehensä pään, niin kuin katselisi oikeaa onnea. Kaikki päättyi yhdessä hetkessä. Mies kuoli tieteellisen tutkimuslaitoksensa läpikulkuhuoneessa. Lähti töihin, ja tunnin kuluttua soitettiin. Ihmistä ei enää ole. Anna seurasi häntä ruumishuoneeseen ambulanssissa. Mies makasi niin kuin nukkuisi. Varmaan hän ei huomannut että kuoli. Anna keskeytymättä katsoi miehensä kasvoihin yrittääkseen arvata tämän viimeiset tunteet. Katsoi vatsaan ja siihen paikkaan, joka oli aina ollut niin eläväinen. Ja jos sieltä hän on kuollut, sitten varmaan häntä enää ei ole. Kerran hän näki unta: mies istuu hänen edessään ja hymyilee. - Sinähän kuolit, - ihmetteli Anna - Minä rakastuin, siinä se on. Olen tavannut naisen enkä päässyt hänestä irti. Mutta minä säälin sinua. Teeskentelin, että kuolin. Mutta olenkin hengissä. Anna heräsi silloin ja itki. Tietysti hän tiesi, että miestä ei ole, mutta uni tuntui todelta. Mies varmaan oli rakastanut jotakuta, mutta ei uskaltanut jättää perhettään. Repi itseään ja kuoli. Parempi olisi, jos hän olisi jättänyt heidät. Miehen kuoleman jälkeen Anna jäi yksin. Hän oli neljänkymmenenkahden ikäinen, mutta näytti kolmenkymmenenviiden vuoden ikäiseltä. Monilta tavoittelijoilta valui kuolaa kuin heiltä olisi tullut ihjaksetsuusta. Mutta perhettä ei syntynyt. Jokaisella oli kotona oma perhe. Miehet halusivat olla kuin poikia niin että heitä passaisin, ruokkisin, syöttäisin, panisin nukkumaan ja kaikki heidän puolesta tekisin. Tietysti oli rakkauttakin. Kummallinen oli ihminen, Tchehovin Vershininin kaltainen: puhdas, onneton ja mielenvikainen vaimo. Ja köyhä tietysti. Se oli ennen perestroikkaa. Mutta viimeisinä aikoina hän pääsi osuuskuntaan, sai palkkaa kaksi tuhatta ruplaa kuukaudessa. Nollat alkoivat häämöttää. Ei hän ollut ihminen vaan ajokoira. Ja enää ei ollut hempeyttä ja kaihoa, oli vain kasoittain asioita, pää täynnä. Ei ole aikaa? Istu ja tee töitä. Olet väsynyt? Mene kotiin. Hän loukkaantui, aivankuin hänelle olisi sanottu jotain epäkohteliasta. Hän halusi rakkautta nollien lisäksi. Yhtenä kauniina päivänä Anna ymmärsi: hänellä oli ollut jo kaikki. Mennyt aika. Pluskvamperfekti. Ja se, mikä näytti väliaikaiselta, olikin ollut oikeaa: mies, koti, yhteinen lapsi. Perhe. Mutta miestä ei enää ole. Ja sitten - hiljaisuus. Kaikkein rehellisin liitto on liitto yksinäisyyden kanssa. Nainen ei voi elää ilman sielun turvapaikkaa. Turvapaikka on poika. Älykäs. Komea. Hän valui poikaansa. Mutta poika seinän takana valuu Iraan. Stavropolista. Yhdeksän kirjainta. Mariupol – kahdeksan. Mitä vielä jääkään? Ei muuta kuin laskea vain kirjaimia.
Jatkuu (ehkä) …
01.09.2007 - 07:29
Muutin Turkkuun Petroskoista, siitä on jo mennyt 10 vuotta.
Vanhempani olivat suomalaisia, ja kotona puhuttiin suomea. Mutta sitten vanhemmat kuolivat, tuli koulu, yliopisto, ja naimisiin venäläisen miehen kanssa... Suomen kieli unohtui melkein täysin. Olin töissä koulussa historian opettajana, mutta koulussamme opetettiin myös suomen kieltä. Sitten suomen kielen opettajista tuli puute, kun he kaikki muuttivatkin Suomeen. Siksi minut lähetettiin opiskelemaan suomea Punkaharjun kansanopistoon, ja 5 kuukauden opiskelun jälkeen minusta tuli suomen kielen opettaja Petroskoin kouluun. Voitte kyllä aavistaa, kuinka pätevä olin, mutta ei ollut muitakaan.
Minun täytyi kehittää omaa kielitaitoani, ja siinä avuksi tulivatkin ne hömpät. Oulun koulu oli meidän ystäväkoulumme. Kerran saimme sieltä lahjaksi kirjoja: oppikirjoja ja (yllätys, yllätys) toistakymmentä hömpän kirjaa! Minä luin ne 3 kertaa. Ensin yritin käyttää sanakirjaa, mutta joskus se unohtuikin, koska piti päästää selville nopeasti juonesta, olin niin malttamaton. Toista kertaa luin jo asiantuntijan mukaisesti. Ja sitten kolmannella kerralla jo varmistin, että sanavarasto oli täytetty. Sillä lailla minä opinkin jo tärkeimpiä asioita suomeksi, joten olin valmis muuttamaan. Ja hömppien lukeminen jatkuu ...
- Helmitcka
29.08.2007 - 07:00
Turun Sanomat julkaisi 28.8.2007 Kirsti Ellilän haastattelun Uusi blogi kokoaa viihteen helmet. Hyvä juttu, paljon punnittua asiaa ja muutama kiinnostava kustantajien kommentti. Hieman pätkityn haastattelun voi lukea Turun Sanomien verkkolehdestä oheisen linkin takaa.
- Tuima
13.08.2007 - 07:00
Kolme Kolmiokirjan Kolmiodraamaa
(eikös aina tarvita taisteluja?)
Vihdoin on
sellainen hetki, että voin kirjoittaa pokkariarvostelut Kolmiokirjan
pokkareista. En ollut aikaisemmin lukenut yhtään Lääkäriä, Timanttia ja
Mystiikkaa, joten päätin tutustua jokaiseen. Idean sain siitä, kun olen tässä
jokin aikaa seurannut Satun blogia Sinut
minä tahdon. Hän kirjoittaa juuri noita pokkareita. Uusin on Lääkäri-sarjan
Särjetty sydän (07/2007). Kun olin
neljän päivän työharjoittelussa Kolmiokirjalla keväällä, sain mukaani
näytekappaleita tuotteista. Eli minulta löytyi entuudestaan hyllystä
Mystiikka-sarjan Uskalla rakastaa, uskalla
elää (04/2007). Sen on kirjoittanut joku nimellä Karoliina Aura. Google
ei löytänyt nimeä, joten lienee salanimi. Ostin vielä uusimman Timantin
nimeltä Vääriä suudelmia (06/2007). Sen
kannessa ilmoitetaan kirjoittajaksi Tuuli Salo.
- Mies keinutti Viljaa hiljaa sylissään,
pyytämättä tätä sen enempää kertomaan ahdistuksensa syitä kuin lopettamaan
itkuaan. Olohuoneen seinällä kävelevä kello lonksui sekunteja eteenpäin. Vilja
kuunteli rasahduksia ja mietti, miten jokainen niistä mittasi aikaa pois.
Kuoleman todellisuus astui ensi kerran Viljan todellisuuteen. Kävi leikkauksessa
kuinka tahansa, aika väheni, aina. Särjetty
sydän
Särjetty sydän on kirjoitettu hienosti juuri
siihen kaavaan,
mikä pitääkin pokkarissa olla. Alussa on alkusysäys, joka aiheuttaa halun
lukea pokkaria eteenpäin. Sen jälkeen esitellään päähenkilö. Tässä tapauksessa
hän on Vilja. Vilja on yksinäinen ja elänyt huonossa parisuhteessa. Minua
ihmetytti jälkeenpäin se, että Viljalla ei ole yhtään naispuolista ystävää. Hän
ei pokkarissa käy mitään keskusteluja ystävän kanssa. Ystäviä ei
yksinkertaisesti ole. Mutta niinhän voi olla oikeassakin elämässä. Mutta yleensä
viihdekirjoissa tms on päähenkilöllä usein naispuolinen ystävä, jonka kanssa voi
käydä läpi tunteitaan ja ongelmiaan. Vilja on henkilönä älykäs ja
kuitenkin riittävän itsenäinen, vaikkakin jossain suhteessa arka ja hukassa.
Pidin siitä ja pystyin samaistumaan henkilöön. Sehän on
tärkeää. Pokkarissa on kolme erillistä juonta. 1. Rakkaus Tuurea
kohtaan. Tämä on se pääjuoni. Tuure on Viljan lääkäri ja ihastuksen kohde. 2.
Sydänsairaus. Viljalla on vakava sydänsairaus, joka vaatii leikkauksen.
Selviääkö hän hengissä? 3. Mahdollinen lapsen huoltajuuden menetys, lapsen
ylivilkkaus ja ongelmat ex-miehen kanssa. Vilja on vasta
eronnut. Pokkarissa seurataan kaikkien noiden tarinoiden kehitystä
sopivassa rytmissä. Tottakai sitä jo arvaakin, että miten noissa tarinoissa käy.
Eikös se yleensä pokkareissa ole hyvä loppu, mutta lukiessa toivoinkin ja odotin
hyvää loppua. En halunnut Viljalle käyvän huonosti. Lisäksi pokkarissa
oli muutamia arvoituksellisia asioita, joihin ei voinut päätellä heti oikeaa
vastausta. Esim. miksi ex-mies käyttäytyi usein kovin kummallisesti ja
ailahtelevasti. On hyvä, ettei kaikkia ratkaisuja arvaa tai tiedä heti pokkarin
alussa. Lopussa, 2/3 kohdassa, Viljan tahdossa tapahtuu käännekohta ja
hän tekee päätöksiä (sopii juuri draaman kaareen). Lopussa kaikkiin tarinoihin
tulee päätös, ja avoimet solmut solmitaan yhteen. Mutta loppuhäivytyksen aikana
tapahtuu myös jotain yllättäviä asioita. No, oikeastaan sehän ei ole yllättävää,
että kun luullaan kaiken olevan jo hyvin, jotain draamaattista tapahtuu.
Tv-sarjoista tuttua kaavaa, mutta jostain syystä nautin siitä, että kaikki osui
niin kohdalleen ja pokkari oli ammattitaidolla kirjoitettu. Pokkari oli
myös minusta hyvin realistinen esim. lääketieteellisten faktojen osalta ja
pokkarista saattoi jopa oppia jotain uutta (esim. avioerolainsäädännöstä).
Kirjoittaja on selvästikin tehnyt taustatyötä. Suosittelen! (jos vielä kaupan hyllyltä
löytyy) Mutta entä nämä muut pokkarit?
- Miranda on tähän asti luullut, että mies ei
ehdi töiltään ajatella naisia, mutta kun hän tänään näki lääkärin Kristiinan
kanssa, hän tiesi, että vika oli hänessä. Hän tekee tuohon mieheen yhtä suuren
vaikutuksen kuin pölyhiukkanen. Tyttöparka, sellaisenako mies näkee hänet? Uskalla rakastaa, uskalla
elää
Niille kävi huonommin minun kohdallani.
Mystiikkapokkaria Uskalla rakastaa, uskalla
elää en jaksanut lukea kokonaan, vaan luin alun ja lopun. Siinä
päähenkilö Miranda on liian luuseri. Minussa ei herää myötätunto vaan
ärsyyntyminen. Miranda on yksineläjä ja ihastunut naapurin komeaan
Ottoon, joka on lääkäri. Mutta Miranda on liian arka tehdäkseen mitään asialle,
kunnes eräs henkilö tuonpuoleisesta ryhtyy kannustamaan ja auttamaan häntä
siinä. Mystiikkaan kuuluu aina ripaus yliluonnollista. Tämän pokkarin
juonet ovat: 1. Ihastuminen Ottoon ja hänen valloittaminen. 2. Miten
kilpailla parasta ystävänsä Kristiinan kanssa Otosta. Kristiina on myös iskenyt
silmänsä Ottoon, vaikka on naimisissa oleva ihminen. 3. Mirandan huoli omasta
terveydestä ja omien noitavoimiensa kieltäminen. Hän kuuluu kuuluisaan
noitasukuun. Itseä ärsytti suunnattomasti tuo Kristiina. Hän oli oikea
loinen. Ei mikään paras ystävä vaan jotain ihan muuta. En halunnut lukea kuinka
Kristiina jatkuvasti käveli yli Luuseri-Mirandan yli. Lopussa tietenkin
paha sai palkansa ja rajulla tavalla. Mutta en halunnut tietää mitä siinä
välissä tapahtui. Kirjoittaja oli yrittänyt kirjoittaa pokkarista hauskaa
Bridget Jones -tyylistä sekoilua. Se on aika vaarallista. Minua ei naurattanut
Mirandan töppäilyt kuten lukiessani Bridget Jones kirjoja. Hauskasta voi äkkiä
tulla kiusallista. Ehkä tuon tyyppinen tyyli vetoaa nuorempiin, esim.
20-vuotiaisiin sinkkuihin? Entäpä tuo Timantti-sarjan Vääriä suudelmia?
- Sara puristi silmänsä kiinni, mutta kuumat
kyyneleet pyrkivät väkisin esiin. Hän ei kestäisi tätä hetkeäkään. Hän tempaisi
itsensä irti miehen otteesta. Kimmo hämmästyi niin, ettei osannut pitää
varaansa, näki vain, miten Sara ryntäsi yläkerran rappuja ylös. Lukittuaan
kylpuhuoneen oven perässään hän vajosi lattialle ja antoi itkun tulla. Vääriä suudelmia
Siinä
ollaan luksusmaisemissa. Kannen kuva on harhaanjohtava. Eletään kuitenkin
Nyky-Suomessa. Tästä en oikeastaan voi sanoa muuta kuin alussa ei ollut
riittävää alkusysäystä, jotta olisin jaksanut lukea sitä
eteenpäin. Tilanne on alussa se, että päähenkilö Sara tapaa entisen
rakkautensa Kimmon kutsuilla komeassa omakotitalossa. Kimmon uusi rakkaus tunsi
jotenkin Saran ja oli kutsunut hänet sinne. Heti alussa Kimmo ja Sara pistettiin
kohtaamaan toisensa. Hämmennyttiin ja muistot heräsivät. Sara oli tehnyt jotain
kauheaa, jonka vuoksi ero oli tullut. Kannen esittelyssä sanotaan, että "Voisiko
Kimmo ikinä antaa Saralle hänen tekonsa ja valheensa anteeksi?" Päässäni
tuli heti vastaus asiaan: No, tietysti. Entä sitten? En lukenut
pitemmälle, jotta olisi paljastunut muut sivujuonet. Todennäköisesti niitä olisi
tässäkin pokkarissa. Ehkä jokin hetki luen sitä eteenpäin ja katson olisiko
sivujuonet kiinnostavia seurattavia. Sara päähenkilönä tuntui aika
neutraalilta. Äkkiä en osaa sanoa jotain tarkkaa piirrettä hänestä, kuten
Viljasta tai Mirandasta. Luin sen verran vähän, ettei luonne hahmottunut
kunnolla. Tässä oli minun arvosteluni. Ehkä hieman ei-asiantuntijamaiset,
koska en ole ollut koskaan mitkään pokkareiden suurkuluttaja. En osaa verrata
näitä muihin vastaaviin pokkareihin ja niiden tasoon. Yksi
pokkariarvostelu olisi vielä tulossa jossain vaiheessa. Kyse on
Harlekiinipokkarista, jonka luin ennen näitä kaikkia. Se oli ollut romanttinen
pokkari kuitenkaan. - HeidiR (Julkaistu alun perin blogissa Rakastuin runoon 10.8.2007)
11.08.2007 - 07:00
William Johnston on amerikkalaisen kioskikirjallisuuden Thomas Pynchon – jossei muussa mielessä, niin ainakin siinä, että hän on pyrkinyt häivyttämään minuutensa täysin. Hänen ainoa tunnettu julkinen lausumansa kuuluu näin: "Olen halunnut vain pysytellä täysin anonyymina." (Ajatus tosin jatkui: "Olen halunnut vain kirjoittaa mahdollisimman viihdyttävästi", mikä ei kuulosta Pynchonilta.)
Enigmaattinen Johnston
Vuonna 1924 syntynyt ja edelleen elävä Johnston kirjoitti yli sata romaania, joista pienen osan salanimillä. Johnstonin anonyymius on sikäli erityisen jännittävää laatua, että hän on kirjoittanut suurimman osan kirjoistaan omalla nimellään, eikä hän ole piiloutunut pseudonyymien taakse. Ehkä juuri se on anonyymiutta parhaimmillaan – vaikka kirjailijan oma nimi on toistuvasti kirjojen kansissa, lukijat eivät pysty päättelemään tästä mitään. Paitsi tosiaan sen, että hän on ollut tuhottoman tuottelias. Yksistään vuonna 1966 hän julkaisi kaksitoista romaania – kirja kuukaudessa siis.
Johnston on kirjoittanut eniten ns. novelisaatioita eli elokuvien ja tv-sarjojen romaaniversioita – näitä hänen uralleen mahtuu ainakin kuusikymmentä. Hän on versioinut mm. sellaisia sarjoja kuin Ben Casey, Tri Kildare, Gilligan's Island, kauhukomediasarjaa Me hirviöt, The Monkees, The Brady Bunch ja The Flying Nun. Elokuvista ovat päätyneet kirjoiksi Johnstonin muokkaamina mm. Dick Van Dyke –komedia Luutnantti Robin Crusoe (1966), George Sidneyn myöhäinen musikaali, Swinger (1966) ja Stuart Rosenbergin Huhtikuun hupsut (1969). Näitä kiinnostavampia ovat varmaankin versiot Robert Blochin omista novelleistaan käsikirjoittamasta Asylumista (1972), Alan J. Pakulan neuroottisesta yksityisetsiväklassikosta Klute (1971) ja Mel Brooksin Frankenstein Juniorista (1974). Johnston on pistänyt kirjoihin myös Väiski Vemmelsäärtä, Yogi-karhua, Kivisiä ja Sorasia, Magilla-gorillaa ja Tom ja Jerrya. Jotakuta voivat kiinnostaa hänen kirjaversionsa Ihmenelosista (1968) ja Dick Tracysta (1970). Näiden lisäksi Johnston on kirjoitellut naisten gotiikkaa eri salanimillä (mm. Susan Claudia ja Heather Sinclair), seksiromaaneja sekä omalla nimellään että salanimillä ja nopanheitto-oppaan. Viimeiset kirjansa Johnston näkyy julkaisseen 1970-luvun puolivälissä.
Kulttihahmo Smart
Johnston on monille suomalaisillekin rikoskirjallisuuden harrastajille tuttu neljästä käännetystä Maxwell Smart –kirjasta. Maxwell Smart on monille tuttu tv-vakooja sarjasta Get Smart!, jonka Mel Brooks ja Buck Henry yhdessä Jay Sandrichin ja Carl Reinerin kanssa loivat Talent Associates –nimiselle tuotantoyhtiölle, joka oli aiemmin tuottanut East Side/West Side –nimistä tv-sarjaa vuosina 1963-64. Sarjasta tuli heti suosittu, monestakin syystä. Ensinnäkin vakoojat olivat 1960-luvun muoti-ilmiö. Ian Flemingin James Bondin ilmiömäisen suosion jäljillä sellaiset kirjailijat kuin Donald Hamilton, Edward Aarons, James Munro, Adam Hall ja muut julkaisivat sekä kova- että pehmeäkantisia alan bestsellereitä. Bond-elokuvat olivat jumalaisen suosittuja – Donald Hamiltonin Matt Helm ja monet muut pantiin seikkailemaan myös valkokankaalla, usein hyvin erilaisina kuin mitä olivat alun perin kirjoissa olleet. Televisiossa nähtiin sellaiset sarjat kuin The Man from U.N.C.L.E. (Suomessa Napoleon Solo), I Spy (Suomessa Minä vakooja), The Avengers (eli Me kostajat), Burke's Law (eli Burken laki), Secret Agent (nähty täällä nimellä Vaarojen mies) ja The FBI. Toiseksi sarjassa on nähty oivallisia satiirisia elementtejä – jotka Mel Brooksin tietäen ovat varmasti tahallisia ja harkittujakin. Sarjassa kommentoidaan välillä herkullisestikin monia vakoilutarinoiden kliseitä. Osansa saavat niin kirjainyhdistelmistä koostuvat salaiset palvelut (Max Smartin työantaja on C.O.N.T.R.O.L., suomeksi KONTROLLI, ja hän taistelee KAOS-nimistä freelancer-vakoilijoista koostuvaa joukkoa vastaan) kuin poliittiset asetelmat. Jaksossa "Appointment in Sahara", jonka nimi viittaa John O'Haran 30-luvun romaaniin, Max Smart sanoo naispuoliselle toverilleen Agentti 99:lle taustalla ydinräjäytyksen aiheuttama sienipilvi: "Kiinan, Venäjän ja Ranskan pitäisi ehdottomasti kieltää ydinaseet. Muuten joudumme räjäyttämään heidät. Vain siten saamme rauhan maan päälle." Sarja teki pilaa myös superagenttien varusteista – tunnetuin on tietenkin Smartin kenkäpuhelin, mutta hauskoja ovat myös auton konepistooli, joka laukoo luoteja vähän turhan usein, ja ilmankuivaaja-liekinheitin-sytkäri. Viimeisin, joskaan ei tietenkään vähäisin syy sarjan suosiolle oli sen pääosanesittäjän eli itsensä Maxwell Smartia näytelleen Don Adamsin pokka hänen esittäessään typerää, hajamielistä, unohtelevaista ja osaamattomuudessaan täysin epäuskottavaa agenttia. Adamsin yleisimpiä repliikkejä oli "Sorry about that, Chief", jonka hän sanoi yleensä munattuaan jotain täysin. Monet muutkin sarjan hahmot käyttivät samaa fraasia, mutta kukaan ei ollut yhtä hyvä kuin Adams. Sarjan kulttisuosiosta todistaa sekin, että 80-luvun lopulla levyjä teki Get Smart! –niminen brittiläinen psykobilly-bändi. Tempo-niminen pieni kustantamo julkaisi vuosina 1965-1969 yhteensä yhdeksän Max Smart –kirjaa – nämä kaikki olivat William Johnstonin kirjoittamia.
Johnstonin muut suomennokset
Johnstonilta on käännetty Maxwell Smart –sarjan viiden kirjan lisäksi kourallinen muita kirjoja. Tri Kildarea hän kirjoitti kolme kirjaa vuonna 1963 – nämä on kaikki käännetty. Toinen, poikkeuksellisesti kovakantinen käännös on siitä harvinainen, että siitä Johnstonin persoona paistaa läpi – ainakin yhdestä, merkityksettömästä kohdasta. Johnston on ilmoittanut suunnittelevansa fiktiivistä kertomusta Amerikan vallankumouksesta, ja hänen kirjassaan Tri Kildare ja tuntematon tekijä collegen luennoitsija puhuu tästä aiheesta ja mainitsee sellaisia nimiä kuin Yhdysvaltain neljäs presidentti James Madison (1750-1836) ja diplomaatti ja ylimmän oikeuden tuomari John Jay (1745-1829). Lisäksi luennoitsija suosittelee lähteiksi sellaisia kirjoittajia kuin H.C. Lodge (1850-1924) ja Thomas Jeffersonin päiväkirjojen toimittaja P.L. Ford (1865-1902). Nimien luettelo pistää silmään omituisena yksityiskohtana. Kirjana kiinnostavampi on Rakkaus ja kuolema, jossa Kildare joutuu selvittelemään miljonäärimiehen ja tämän siskon omituista elämää. Kiinnostavaa on jälleen kerran se, että Johnston on mahdollisesti upottanut kirjaan viittauksen omaan ammattikuntaansa: liikemiehen erakkomainen sisko rakastuu sairaalakäynneillään Richard D'Arcy –nimiseen runoilijaan. Tämän nimi tuo mieleen mm. Dime Detectiveen paljon kirjoittaneen senttarin D.L. Championin, jonka oikea nimi oli D'Arcy Lyndon Champion ja joka käytti paljon myös nimeä Jack D'Arcy. Sattuma? Onko sattumaa se, että erään toisen henkilön sukunimi on Scanlon – D'Arcyn tiedetään käyttäneen muiden muassa yhteissalanimeä C.K.M. Scanlon. Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että Johnston piilotti vielä yhden pulp-kirjailijan nimen teokseensa Väärä maanosa, Max Smart: hajamielisen professorin nimihän oli Wormser van BOOM; Richard Wormser taas oli pitkän linjan pulp- ja pokkarikirjoittaja.
Johnstonilta on suomennettu näiden lisäksi romaani nimeltä Trans-Globen lentoemännät. Monarchin alun perin vuonna 1962 julkaisema Girls On the Wing on ajalle tyypillinen seksikirja, jossa on lesbolaisia sävyjä. Tarina on vaatimaton romanttinen kolmiodraama, jota tosin hekumallisen näköinen lesbo Pip ryydittää. Siveät kohtaukset ovat varmasti aikanaan kutkuttaneet suomalaistenkin lukijoiden hermoja – epäselväksi vain jää, tarkoittiko suomalainen kustantaja Valpas-Mainos kirjan mies- vai naislukijoille. Myös bibliografisesti onnettomat Onnen päivät –kirjat ovat Johnstonin kirjoittamia. Suomalainen kustantaja Nykylehdet tosin päätti jättää kirjoittajan nimen pois neljästä ensimmäisestä kirjasta ja vasta sarjan viides, kuudes ja seitsemäs ilmoitetaan reilusti Johnstonin tekeleiksi. Kaikki seitsemän kirjaa ovat kuitenkin Johnstonin kirjoittamia – suomentamatta alkuperäisestä sarjasta on yksi, mutta mikä, sitä on vaikea sanoa, koska kirjailijan nimen lisäksi kirjoista on jätetty pois alkuperäinen nimi.
William Johnstonin bibliografia:
Fonzie – prätkäkunkku. Onnen päivät 4. Nykylehdet: Helsinki 1979. Julkaistu ilman tekijän nimeä. Fonzie skolessa. Onnen päivät 5. Nykylehdet: Helsinki 1979. Alun perin Fonzie Drops In. Grosset 1974. Fonzie supertähti. Onnen päivät 1. Nykylehdet: Helsinki 1978. Alun perin Fonzie Superstar. Grosset 1976. Julkaistu ilman tekijän nimeä. Fonzie ja Tiflarin mimmit. Onnen päivät 3. Nykylehdet: Helsinki 1979. Julkaistu ilman tekijän nimeä. Mennään kovaa! Onnen päivät 6. Nykylehdet: Helsinki. 1979 alun perin The Invaders. Grosset 1975. Opillinen oikotie. Onnen päivät 7. Nykylehdet: Helsinki 1979 Alun perin: Fonzie goes to college. Grosset 1977. Richie retkahtaa. Onnen päivät 2. Nykylehdet: Helsinki 1978. Julkaistu ilman tekijän nimeä. Trans-Globen lentoemännät. Broadway 3. Suom. Renne Nikupaavola. Valpas-Mainos: Alavus 1965. Alun perin Girls on the Wing. Monarch 1962.
Juri Nummelin Kirjoittaja on turkulainen tietokirjailija, joka on julkaissut kirjoja mm. pulpista ja harvinaisista etunimistä. Hän toimii Kioskikirjallisuusyhdistyksessä ja päätoimittaa Iskua. Hänellä on useita blogeja, mm.
Pulpetti jurintekstit Isku:jännityskertomuksia
Teksti koottu Ruumiin kulttuurissa ja Pulpissa 2003 olleista jutuista.
17.07.2007 - 15:45
Hömpän helmet lomailee elokuun alkuun. Kirjoituksia voi tuonakin aikana meille lähettää.
Hyviä heinäkuun hetkiä kaikille, muistakaa lukea kirjoja välillä!
Kirsti ja Tuima
27.06.2007 - 11:06
Armas Hömpän helmien lukija!
Ensimmäiset viikot Hömpän helmien parissa ovat osoittaneet, että hömppä kiinnostaa ja puhuttaa, emme siis selvästikään perustaneet romanttista viihdekirjallisuutta esittelevää blogia turhaan. Lukijat ovat lähettäneet meille kiinnostavia juttuja ja osallistuneet aktiivisesti keskusteluihin, joiden asiantuntevuus ja tasokkuus häikäisevät. Lukeneisuus on laajaa ja monipuolista, mielipiteet perusteltuja, rehellisiä ja omaperäisiä.
Jotta blogi olisi todella nimensä veroinen, tarvitsemme jatkuvasti Sinun apuasi, arvoisa lukija. Kaipaamme, suorastaan janoamme juttuja lukemistasi hömppäkirjoista. Voit kirjoittaa ajankohtaisista uutuuskirjoista, tai kirjoista jotka muuten ovat päätyneet luettavaksesi kirjastosta tai kesämökin kirjahyllystä. Olisimme myös kiinnostuneita hömppäkirjoihin liittyvistä lukumuistoistasi. Mikä kirja on tehnyt sinuun vaikutuksen, hyvässä tai pahassa? Ei ole aina pakko kehua kirjaa, voi vähän haukkuakin, sillä se mikä omasta mielestä on kaameaa tuubaa, voi toiselle olla päivän piristys.
Vinkkaa siis meille hömppäkirjasta, olipa se mielestäsi ihana tai kamala. Olipa sen lukemisesta 60 vuotta tai 6 sekuntia. Jokainen lukukokemus on meille kallisarvoinen, ainutkertainen ja jakamisen arvoinen. Toimituksen sähköpostiosoitteet löytyvät blogin oikeasta laidasta. Ilahduta meitä, odotamme viestiäsi!
-Kirsti
11.06.2007 - 17:28
Salla on lukupäiväkirjassaan
ahkeroinut hömpän parissa jo pidempään ja hän lähetti Hömpän helmien
toimitukseen ryppään linkkejä, joiden kautta pääsemme tutustumaan hänen
pioneerityöhönsä. Sallan kirja-arvostelut ovat kriittisiä, hauskoja ja
genreä ilkikurisesti kunnioittavia. Judie Deverauxin Ylämaan laulun
arvostelusta nappasin tähän postaukseen Sallan luonnehdinnan kyseisen
tyylilajin nyrkkisäännöistä, joita noudattamalla nainen kuin nainen voi
kokea elämää suuremman rakkaustarinan, mitäpä tuumitte tästä,
tunnistatteko genren? 1) Kun tutustut mieheen, on parasta
vihata häntä silmittömästi alusta alkaen. Haukkuminen, kiukuttelu,
vastustaminen henkeen ja vereen ja tarvittaessa jopa fyysinen väkivalta
ovat taattuja keinoja saada miehen rakkaus heräämään. 2)
Seksiä on kahta lajia. Väärän miehen kanssa se on niin kamalaa, että on
parempi tehdä itsemurha kuin joutua kokemaan sellaista. Oikean miehen
kanssa se on niin ihanaa, että taivas räjähtää. Niin, ja jos on
menettää neitsyytensä jollekin muulle kuin Tosirakkaudelle, ei ole enää
mitään mahdollisuutta kokea Tosirakkautta. 3) Kuka tahansa
mies voi pelkästään yhden tapaamiskerran perusteella alkaa himoita
naista niin silmittömästi, että naisesta tulee hänelle läpi elämän
ulottuva pakkomielle (Hmm, tämähän on valitettavasti hieman liian
todenmukaista, päätellen kaikista näistä "mies-surmasi-exänsä"
-uutisista.) 4) Kun haluat toimia miehesi parhaaksi, on
mahdollisimman epälooginen käyttäytyminen paras ratkaisu. Tämä on
näistä säännöistä tärkein ja se lähestulkoon riittää kattamaan kaikki
edellämainitut säännöt sekä kaikki vähäisemmät säännöt näiden lisäksi.
Salla toteaa: Kun otetaan huomioon, että tätä kirjallisuuden lajia
lukevat erityisesti nuoret naiset ja tytöt arviolta 12 ikävuodesta
alkaen, voidaan epäillä, että tyylilaji vääristää nuorten tyttöjen
mielikuvaa ihmissuhteista yhtä paljon kuin se ns. oikea porno vääristää
poikien. Pitäisikö hömppäromantiikka rajata vain medialukutaidon
perusdiplomin suorittaneiden naisten luettavaksi? Eikö valtiovallalla
ole mitään sanottavaa aiheeseen?! Lisää arvioita Jude Deverauxin kirjoista ja muusta kutkuttavasta hömpästä löytyy allaolevista linkeistä: http://sbrunou.blogspot.com/2007/02/jude-deveraux-suloisia-valheita.html http://sbrunou.blogspot.com/2007/01/jude-deveraux-ylmaan-laulu.html http://sbrunou.blogspot.com/2006/07/jude-deveraux-villiorkidea.html Marian Keyesin kirjat ovat inspiroineet Sallan kirjoittamaan mm. näin: "Viihdyttävä viihde on omituisen harvinainen laji. Ainakin mitä tulee naisille suunnattuihin romanttisiin viihderomaaneihin. Suurin osa genren tuotoksista on älyllisesti niin aliarvioivaa bullshittiä, että niitä lukiessa tulee lähinnä vihaiseksi eikä viihdy yhtään. Tietenkään viihdekirjojen ei tarvitse antaa lukijalleen yhtä haastavia älyllisiä ponnisteluja kuin vaikkapa numeerisen analyysin opiskelu, mutta ei kirjoja lukiessaan silti tarvitsisi joutua epäilemään, että niiden kohderyhmänä ovat tavaamaan oppineet gorillat. Siksi kirjojen ystävä ilahtuu vilpittömästi joka kerta, kun tutustuu sellaisiin kirjoihin, jotka viihdyttävät häntä: ovat mukaansatempaavia eivätkä tylsiä, romanttisia mutta eivät ällöimeliä, hauskoja mutta eivät mukahauskoja." Keyesin kirjojen arvostelut löytyvät alla olevista linkeistä. http://sbrunou.blogspot.com/2007/04/marian-keyes-anybody-out-there.html http://sbrunou.blogspot.com/2006/04/marian-keyes-watermelon.html Kaari Utriosta Salla kirjoittaa:
"Utrio painii ihan eri sarjassa kuin monet muut "historiallisia
romaaneja" kirjoittavat kirjailijat. Hänen teoksissaan historiallisuus
ei ole päälleliimattu koristekuvio, vaan villakoiran ydin, se
perusasetelma jonka päälle kaikki muu rakentuu." http://sbrunou.blogspot.com/2006/10/kaari-utrio-porvarin-morsian.html http://sbrunou.blogspot.com/2006/03/kaari-utrio-isabella.html Rauha S. Virtasen tyttökirjat ovat myös päässeet hömppäosastoon: "Nämäkin "tyttökirjat" ovat sellaisia, jotka sopivat ihan kaikille - tytöille ja pojille, lapsille ja aikuisille." http://sbrunou.blogspot.com/2006/11/rauha-s-virtanen-tuntematon-selja.html
"Jossakin haastattelussa Rissanen kertoo, kuinka hän ensimmäisten
kirjojensa ilmestyttyä luuli, että hänen kirjansa ovat ihan tavallisia
kirjoja, mutta sitten alkoi se leimojen iskeminen: viihdettä,
viihdettä." http://sbrunou.blogspot.com/2006/08/pirjo-rissanen-posliiniht.html Eira Pättikangas: http://www.corded.org/~brunou/pattikangas.pdf
No niin, tässäpä teille tutustuttavaa. Mutta mitä sanotte, vääristääkö
viihde tyttöjen maailmankuvaa? Minusta oli kiinnostavaa, että ajatus,
joskin leikillisessä muodossa, pilkahti näissä arvosteluissa. Onko
siinä siis jotain perää? Ja kenen älyllisen tason mukaan pitäisi kirjat
kalibroida? Mikäli ei juuri lukemaan oppineiden gorillojen, niin kenen
sitten ;-)
-Kirsti
06.06.2007 - 23:18
Oletko omilla aivoillasi ajatteleva ihminen joka haluat viihtyä hyvien
kirjojen parissa? Totta kai olet, ethän muuten olisi päätynyt tänne.
Tämän sivuston tarkoitus on keskittyä esittelemään hyviä hömppäkirjoja,
sekä uusia että vanhoja, ja olemme sen vuoksi kiinnostuneita
erityisesti Sinun lukukokemuksistasi, vaikka aloitammekin kertomalla
omistamme.
Hömppä
on meidän määritelmämme mukaan erityisesti naisille suunnattua
kaunokirjallisuutta, jolle on olennaista tunteiden käsittely ja oikean
kumppanin etsintä. Meille kelpaavat esiteltäväksi kaikki hömppäkirjat,
jotka ovat onnistuneet liikauttamaan lukijan tunteita ja ajatuksia.
Meidän missiomme on saattaa ihmisiä yhteen juuri heille oikeiden
kirjojen kanssa, jotta he voisivat virkistyä ja avartua ja voimaantua,
tai sitten vain tappaa aikaa kirjojen parissa, kun televisiosta ei tule
tänäänkään mitään. Joten jos olet lukenut hyvän kirjan ja haluat jakaa
kokemuksen kanssamme, lähetä meille postia.
Emme ole
kiinnostuneita pelkästään uutuuksista tai klassikoista, jokainen
lukukokemus on meille yhtä arvokas. Kirjojen lisäksi aiomme esitellä
kiinnostavia kirjailijoita ja kysellä heidän mielihömppäänsä. Etsimme
myös ulkomaankirjeenvaihtajia, ulkosuomalaisia jotka ovat seuranneet
nykyisen asuinmaansa kirjallista kulttuuria ja erityisesti hömpän
asemaa siellä. Millaista hömppää luetaan Kiinassa, Australiassa,
Amerikassa, Espanjassa, Thaimaassa? Auta meitä, tahdomme tietää!
Tule
etsimään kanssamme hömpän helmiä, kehittyköön tästä blogista yhtä
monimuotoinen, yllättävä ja hauska kuin hömppäkirjojen ihmeellinen
maailma!
-Kirsti
|
Kirjoittaja
Naisille suunnattua viihdekirjallisuutta käsittelevä blogi, jonne lukijoiden omat kirja-arvostelut ja -suositukset ovat tervetulleita. Tarkempaa tietoa täältä.
Toimitus
Hömpän helmiä toimittavat Kirsti ja Tuima. Postia voi lähettää osoitteisiin kirsti.ellila ät gmail.com Tuima ät sci.fi Sivupohjan on luonut SusuPetal.
|