Käteeni sattui Ellilän hömppää ja minähän luin kirjan kannesta kanteen, olin ihan jännityksessä, että kuka saa kenetkin, en voinut laskea kirjaa kädestäni, ja kun olin lukenut, piti vielä kerrata muutamat paikat. Sitten huomasin, että viihdekirjallisuus on oikeastaan ihan kuin minua varten luotu,  varsinkin kun työ ja ukko ovat vieneet kaikki mehut.

Nuorena luin tähän kirjallisuuden lajiin kuuluvia kuvitettuja vihkosia, joissa suutelevien parien ympärillä oli aina tähtiä. Kun sitten itse koin ekan suudelmani eikä tähtiä näkynyt, hylkäsin rakkaussarjat, ja vaikka myöhemmin ilmestyikin laaja kirjo taivaankappaleita, en enää hakeutunut kyseisten lukemistojen vaikutuspiiriin.

Saatuani Ellilän kirjan kautta hömppäherätyksen hakeuduin tämän blogin lukijaksi ja olen saanut kirjallisuusluetteloita helmien löytämiseksi. En kuitenkaan lähtenyt kirjastoon niitä etsiskelemään, vaan otin kirpputorin kaukalosta sattumanvaraisesti muutamia alle euron hintaisa opuksia. Olen nyt lukenut Elaine Clark Mccarthyn teoksen Haukkamies.

Paljastan muutamalla lauseella kirjan juonen. Päähenkilö on nimeltään India ja hän saa jo kirjan ensi lehdillä tietää sairastavansa vaikeaa tautia ja elämää on jäljellä enää rahtunen. Hän on lopen kyllästynyt kulmikasleukaiseen mieheensä ja niinpä hän päättää käyttää jäljellä olevat päivänsä viisaasti, toteuttaa unelmansa ennen kuin saapuu lopullinen heikkous. India haluaa lennättää haukkaa ja hän lähtee etsimään haukkamiestä ja löytää hänet. Rhodri MacNeal muistuttaa lintujaan, hänellä on ruosteenruskeat hiukset, tuijottavat kullanruskeat silmät ja kapea kyömynenä. Kirjassa kerrotaan haukkojen hoidosta, metsästyksestä ja siitä kuinka haukalle laitetaan huppu päähän, jotta lintu saadaan rauhalliseksi. Nälkäiset haukat kiertelevät etsimässä saalista ja pian India ja haukkamies katsovat toisiaan vähintään yhtä nälkäisinä. Kaikki mikä tapahtuu on vääjäämätöntä, huikeankaunista, kuolemaakin väkevämpää.

Tuskin kirja kuuluu maailmankirjallisuuden merrkiteoksiin. Päätin, etten kirjoita Haukkamiehestä Hömpän helmet-blogiin, mutta sitten tapahtui jotain kummallista.
Jähmetyin, että mikä varjo kuistilla läiskyttää ja riehuu. En uskaltanut mennä katsomaan, vaan ilmaisin asian kirkumalla ja mieheni tulikin pian ja sanoi että haukka, varpushaukka. Mies  heitti anorakin haukan niskaan ja lintu hiljeni heti. Mies otti mytyn päättäväisesti syliinsä, linnun koipi sojotti ulkopuolella, mies kantoi haukan ulos ja päästi sen vapauteen.
En ole koskaan kuullutkaan, että haukat lentelevät noin vain kotiin sisälle.

Lapsena suttasin lyijykynällä ylitse kertomuksien loppuun lisätyt opetukset, koska mielestäni ne pilasivat koko jutun. En kuitenkaan malta olla lausumatta esittelemäni kirjan antamaa opetusta: Unelmien haukkamies voi olla lähempänä kuin luulettekaan.


-Sinikka

Lisää Elaine Clarck Mccarthysta