Mikähän siinä on, että aina ei hömppä mene itsellä läpi. Esimerkiksi kovan flunssan kourissa, kun pää on räkää täynnä ja ajatustoiminta takkuista, luulisi hömpän kuin hömpän olevan oivaa luettavaa. Mutta ei. Silloin sitä vasta kaipaa sujuvuutta, kepeyttä, ironista pisteliäisyyttä ja ennen kaikkea hyvää kieltä. Tahmea olo ei siedä tahmeita lauseita, kielivirheitä eikä tolkuttoman hölmöjä henkilöhahmoja. Tökkivä tarina ei auta irrottautumaan flunssaisesta olosta, se ei johdata mielihyväsfääreihin eikä irroita kuin korkeintaan kolkkoa naurua, jolla ei ole mitään tekemistä ilon kanssa.

Ei, en ole flunssassa, mutta olen silti juuri nyt hieman viihdemietinnän yliannostuksen kourissa. Kääntelen kahta viihdekirjaa käsissäni ja mietin voisinko lukea ne. Toinen on vanha tuttuni Simpukankerääjä, jonka löysin pitkästä aikaa ja toinen joku käsityöaiheinen viihdepläjäys. Simpukankerääjistä pidin joskus erittäin paljon ja nyt hieman hirvittää voinko mahdollisesti rikkoa hyvän käsitykseni uudelleenluennalla. En ole mikään käsityöihminen, mutta minua kiinnostaa mitä aiheesta saadaan viihderomaanissa irti - käsitöitä sivuavia romaanejahan on viime vuosina ilmestynyt jos ei nyt pilvin pimein niin muutamia ainakin.

Jään miettimään asiaa ja palaan lukemaan Siuntio Silosäkeen tarinoita. Luulen, että sadut ja fantasia menevät juuri nyt paremmin. Ehkä sen jälkeen voisi tarttua niihin villalankoihin.

Ja tästä päästäänkin hyvin Villiviinin Hömpän helmille antamaan tunnustukseen - Hömpän helmet on hyvän mielen blogi. Kiitos Villiviinille, tunnustus lämmittää, varsinkin kun blogi ei päivity kovin säännöllisesti.

- Tuima