Matleena-papin tarina Pappia kyydissä -kirjasta jatkuu tässä romaanissa. Hän hankkiutuu eroryhmään käsitelläkseen tuntemuksiaan, mutta ryhmä ei oikein tunnu siltä kuin pitäisi… Ryhmän ansiosta, oikeastaan siinä sivussa, hän tapaa kuitenkin Pyryn, upean nuoremman miehen ja rakastuu. Tätä eivät ymmärrä edes lähimmät ystävät saati sitten muut. Pyryn vanhemmat ovat varsin originelleja omalla tavallaan, eikä tästäkään Matleenalle hyvää seuraa.

Myös ammatissaan hän kokee ongelmia ja hankaluuksia. Kirkon ja seurakuntalaistenkin mielipiteet mm. kirkkokahveista ja muista pienistä asioista saavat suhteettomat mitat ja Matleenaa suorastaan kehotetaan pysymään ruodussa. Kun hän vielä näyttää hyväksyvän samaa sukupuolta olevien liiton, on kirkollinenkin mitta jo lähes täysi. Matleena epäilee itsekin kelvollisuuttaan sekä pappina että äitinä. Pitäisikö hänen palata tiukkapipoisen Auliksen luo vaikkapa vain lasten takia? Arjen pyörittäminen vanhassa kodissa ja asuminen itse toisaalla käy raskaaksi ja hankalaksi. Paheksuntaa tuntuu olevan ilmassa joka puolella.

Kirjoittaja pureutuu mainiosti nykykirkon sisäisiin ongelmiin sivuten useitakin kiisteltyjä aiheita. Tekee mieli kysyä, kuka on paraskin tuomitsemaan ja kuka elää kuten opettaa… Kaksinaismoraali rehottaa kaikkialla. Matleenasta itsestään jää päällimmäisenä kuitenkin mieleen hieman päättämätön nainen, joka on ollut muiden johdateltavissa ja määräiltävissä — hänen on edelleenkin vaikea tehdä edes pieniä ratkaisevia päätöksiä. Mutta Matleenakin miettii ja kasvaa ihmisenä, koettelemustensa kautta…

Kirja on viihdekirjallisuutta parhaasta päästä. Ei ehkä kovin kepeä ja hauska, vaikka itseäni ainakin muutama ironinen tilanne huvitti nauruun asti. Ajankohtaisia asioita puidaan ja ajattelemisen aihetta on tarjolla itse kullekin; nainen jättää lapset ja miehen, oma kutsumus, seurakuntalaisten sekä muun ympäristön ja kotiväen asettamat paineet jne. Suosittelen kaikille, jotka kuvittelevat kirkollisten piirien olevan aina esimerkillisiä ja oikeassa, toki myös jokaiselle hyvän viihteen ystävälle. Jatkoa tarinaan on taatusti tulossa, sellaiseen tilanteeseen kirjailija on päähenkilönsä saattanut.

- Polgara (julkaistu alun perin Kirjavinkeissä)

 

 

Minna Canthin näytelmässä Papin perhe (1891) kuvataan kriisiä uuden ja vanhan törmätessä toisiinsa ja lasten, erityisesti tytärten, tampatessa latuaan kun uskonto ja teologiset arvomaailmat sekä niiden tulkinnat tuntuvan tarjoavan vain yhdenlaisia rooleja naiselle perheessä ja yhteiskunnassa. Eikä maailma tunnu näistä peruskysymyksistään pääsevän.

Kirsti Ellillän uusimmassa romaanissa Pappia kyydissä (Karisto 2009) eletään myös papin perheessä. Eikä mistä tahansa perheestä nyt olekaan kyse, ollaan naispappeutta vastustavien ja homoseksuaaleja valloittajia pelkäävien Timoteus-säätiön vanhoillisluterilaisten keskellä. Timoteus-säätiö on turvapaikka lähinnä miesteologeille, jotka kokevat olevansa raamatunlauseineen uhattuna vähemmistönä jopa kirkon sisällä.

Päähenkilönä on papin rouva, Matleena, joka organisoi ja hoitaa koko perheensä elämän, suorittaa opintonsa loppuun sekä  tekee paluuta takaisin työelämään. Hän joutuu ristiriitaan miehensä arvomaailman ja teologisten kysymysten kanssa sekä myös lopulta koko Timoteus-säätiön kanssa, josta hän saa hetkeksi osapäivätyötä lehden päätoimittajana. Hänen elämänsä peilautuu myös ystävättärien elämään, niiden jotka kykenevät epäonnistumaankin ja rakentamaan elämänsä oman näköisekseen. Matleenan elämä joutuu siis ristipaineeseen myös suhteessa toisiin naisiin.

Homoseksuaaleja ja naisia yhdistää palava sekä harvinaisen sitkeä halu olla erilaisten yhteisöjen tasavertaisia jäseniä, mikä lienee aika inhimillinen pyrkimys, vaikka tälle pyrkimykselle yhä tuntuu löytyvän lukuisia esteitä. Jo pelkästään naisten tien raivaaminen on saanut eräät teologit pelkäämään sitä pahinta, että joutuisivat siunaamaan homoseksuaaleja ihmisiä - mieluumminhan nämä tämän lajin ihmiset siunaavat materiaa sen moninaisissa muodoissaan: koteja, ostoskeskuksia, rakennuksia ja muuta yhtä merkittävää. Hörähtelin useissa kohdissa kirjaa lukiessani tutuille tosikkomaisille teologisille totuuksille, joilla voidaan vaivattomasti sulkea kenen tahansa suu. Kurkkukipujensa kanssa kamppailevasta ja äänensäkin välillä menettävästä Matleenan miehestä ei kuitenkaan tehdä täyttä hirviötä, kirjan yhtäkään henkilöä ei sen kummemmin demonisoida tai kohoteta täydellisyyden perikuvaksi.

Pidin lempeähköllä huumorilla taitavasti tehdyistä karikatyyreistä sekä kirjailijan tiivistämisen ja kiteyttämisen kyvystä. Melko lailla monimutkaiselta näyttävien kysymysten käsittely näin antaa lukijallekin toisenlaisia maisemia kuin se kuivakka ja tosikkomainen teologinen vääntelehdintä ja julkinen keskustelu naispappeudesta tai homojen siunaamisesta. Näiden keskustelujen laineet kun loiskahtelevat kaukaisempiinkin rantalaitureihin ja ylettävät sinilevälauttojen lailla vaikutuksensa muihinkin kuin vain seurakuntatyössä aktiivisesti toimivien jäsentensä elämään.

Ellilän yksinkertaiset ja tiiviit lauseet pitävät sisällään paljon, ja se on taitoa se. Ja mitäs vielä: on erinomaisen terveellistä lukea jotain hauskaa ja kepeääkin, tästä nimenomaisesta aiheesta etenkin. Kepeä käsittelytapa kun ei välttämättä vie teoksesta syvyyttä tai oivaltavuutta.

Kirja-arvioita toisaalla:

Kirjavinkit
Satakunnan Kansa Jari Hiltunen
Etelä-Saimaa Salla Brunou

- Hirlii (julkaistu alun perin Preivi-blogissa 1.4.2009)

Blogiani lukee säännöllisesti joku kiinalainen, Shanghaista. Näin sellaista unta, että kiinalainen soitti ovikelloa ja tuli kotiini. Pelästyin ensin, mutta kiinalainen olikin ihan ystävällinen eikä ollenkaan sitä, mitä kuvittelin kun päivätajunnassani olin ajatellut, että blogiani vain tarkkaillaan Kiinasta, koska täällä on mainittu muutaman kerran tuo Burma. Luulo ei ole tietoa.

Voihan tämäkin olla jonkunmoista rakkautta. Tuossa kuvan kiinalaisessa merkissä lukee: rakkaus, joten olkaamme ystävällisissä väleissä, hyvä kiinalainen lukijani. Rakkaus voi olla myös outoa. Eräässä kirjassa tämä rakkauden outo valo leijuu kuin aave tai pahat sekä hyvät aavistukset menneestä ja tulevasta.

Kirsti Elllilän novellikoosteessa Outoa rakkautta (Turbator 2008) puretaan ja rakennetaan kuuden kumman tarinan kautta rakkauden mysteeriä, halua ja intohimoa, joka valtaa ihmisen kuin ihmisen aika-ajoin ja josta tämä on pääsemättömissä. Kokemukseni viihteellisistä  rakkausnovelleista ovat aika olemattomia, mutta en laittaisi näitä novelleja siihen lokeroon enkä oikeastaan tiedä laittaisinko mihinkään tiettyyn genrehyllyyn. Kokoelman kaksi novellia on julkaistu Reginassa (1995) ja kaksi Portissa (2002/2003) ja kaksi on ennen julkaisemattomia.

Ellillän ihmiset elävät tuiki tavallista elämäänsä, kunnes jokin tapahtuma muuttaa arjen tavallisuuden oudoksi. Novellit ovat kerronnallisesti taitavia, kielellistä pikkuhiontaa olisi joissain kohdissa voinut kuitenkin tehdä. Novellien henkilöt ovat siis tavallisia kuolevaisia, hiljaisia ja tunnollisia arkisia tyyppejä, joiden hurjat intohimot ja seksuaaliset halut sekä väkevät unet ja näyt nousevat pintaan kerronnan edetessä. Lukiessa tulee mieleen ettei  Taviksia taida olla olemassakaan. Ellillän lahjakkuus on juuri tässä kerronnan tavassa, jossa tuiki tavallisen ja arkipäiväisen ihmisen sisäiset sekä salaisetkin intohimot nousevat pintaan. Ihmiset eivät ole vain pintaa.

Novellien tunnelma on samankaltaista kuin Roald Dahlin eroottis-kauhu sävytteisissä novelleissa tai Michael Tournierin mielikuvitusrikkaassa kuvauksessa ihmisen seksuaalisuudesta ja haluista kirjassa Meteorit. Ellilän henkilöt haluavat rakkautta, etsivät ja joutuvatkin sen pauloihin, mutta samalla joutuvat kokemaan melko outoja asioita ja tapahtumia. Mutta sellaistahan se on: elämä ja rakkaus ovat outoja kokemuksia, toteaa kirjailija itsekin. Ja kun riittävän pitkälle oudonkin asian kuljettaa, muuttuu se ihan ymmärrettäväksi sekä uskottavaksi. Etenkin kokoelman kaksi viimeistä novellia tekivät suuren vaikutuksen, eettinen viesti voisi olla: rakennamme syrjintää ja mieletöntä maailmaa terveysterrorismilla sekä seksuaalisella nöyryyttämisellä. Kyky havaita sosiaalista vääryyttä ja olla alistettujen sekä hylättyjen puolella kertoo myös moraalisesta tajunnasta.

Harmi, että kirjassa on niin surkea kansi. Tuo kiinalainen merkkikin olisi voinut olla parempi. Rakkaus kun on elämän punainen lanka ja voi kuljettaa meidät aika oudoillekin poluille, koska se on mysteeri ja sellaisena se pysyy.

Ostin kirjan TÄÄLTÄ - kannattaa piipahtaa kun käy Turussa.  Sen voi myös tilata kirjakauppaansa. Kirjan tekijänpalkkiot menevät Kirkon ulkomaanavun kautta huussien rakentamiseen kehitysmaihin. (Varoitus: jos otat tämän kirjan huussikirjaksi kesälomallasi niin voi olla, että unohdut sinne melko pitkäksi toviksi.)

Kirjan esittelyvideon on tehnyt  SusuPetal.

- Hirlii (kirjoitus julkaistu alun perin Paikan lumo -blogissa 17.6.2008)

Kirsti Ellilän "Miehen tuoksu" (Karisto 2007) on osoitus siitä, että viihde ja taide eivät suinkaan ole toisilleen vastakkaisia elementtejä. Jos osaa, ne voi luontevasti yhdistää - ja Ellilä osaa.

"Miehen tuoksu" rakentuu yhdelle naisviihteen perinteisistä kaavoista. Päähenkilö on aluksi Tuhkimon tapaan kaikkien hyljeksimä, mutta sitten hän kohtaa prinssin. Mukaan on otettu myös lajityyppiin kuuluvia väärinkäsityksiä, mutta ne saavat selityksensä naispäähenkilön heikosta itsetunnosta ja miespäähenkilön kiivaudesta.
Henkilöt eivät ole yksioikoisia, vaan hyvinkin rosoisia. Erityisen nautinnollista on, että "Miehen tuoksun" minäkertojana toimiva päähenkilö on niin sanottu epäluotettava kertoja. Hän kuvaa tapahtumia luulojensa ja pelkojensa läpi, lukija saa tehdä johtopäätökset.

"Miehen tuoksun" romanttista pohjatarinaa värittää runsas huumori, joka kohdistuu sekä moniin ajan ilmiöihin että lempeän hymyilevästi myös ihmisten heikkouksiin. Vakavan pohjavirran muodostaa kytkentä Pyhän Yrjänän myyttiin. Lukija voi itse ratkaista, kuinka pitkälle hän ulottaa tulkinnan. Ellilän teksti mahdollistaa hyvinkin syvälle menevät pohdinnat hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä. Aidon viihteen tapaan teos on kuitenkin mahdollista lukea myös sellaiset mietteet sivuuttaen, niin sanotusti pelkkänä viihteenä.

Ellilällä on kyky luoda vaikuttavia tuokiokuvia ja laventaa ne näkymiksi ihmiselämän perusasioihin. Hänen henkilönsä ovat psykologisesti uskottavia, ja ennen kaikkea minua viehättää se myötätunto, joka kattaa kaiken. Ellilän maailmankuvassa arvot ovat kohdallaan. Se lohikäärme, jonka voittaminen on tärkeää, on rakkaudettomuus.

Taru Väyrynen

Toinen näkökulma kirjaan löytyy täältä