1238704451_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Minna Canthin näytelmässä Papin perhe (1891) kuvataan kriisiä uuden ja vanhan törmätessä toisiinsa ja lasten, erityisesti tytärten, tampatessa latuaan kun uskonto ja teologiset arvomaailmat sekä niiden tulkinnat tuntuvan tarjoavan vain yhdenlaisia rooleja naiselle perheessä ja yhteiskunnassa. Eikä maailma tunnu näistä peruskysymyksistään pääsevän.

Kirsti Ellillän uusimmassa romaanissa Pappia kyydissä (Karisto 2009) eletään myös papin perheessä. Eikä mistä tahansa perheestä nyt olekaan kyse, ollaan naispappeutta vastustavien ja homoseksuaaleja valloittajia pelkäävien Timoteus-säätiön vanhoillisluterilaisten keskellä. Timoteus-säätiö on turvapaikka lähinnä miesteologeille, jotka kokevat olevansa raamatunlauseineen uhattuna vähemmistönä jopa kirkon sisällä.

Päähenkilönä on papin rouva, Matleena, joka organisoi ja hoitaa koko perheensä elämän, suorittaa opintonsa loppuun sekä  tekee paluuta takaisin työelämään. Hän joutuu ristiriitaan miehensä arvomaailman ja teologisten kysymysten kanssa sekä myös lopulta koko Timoteus-säätiön kanssa, josta hän saa hetkeksi osapäivätyötä lehden päätoimittajana. Hänen elämänsä peilautuu myös ystävättärien elämään, niiden jotka kykenevät epäonnistumaankin ja rakentamaan elämänsä oman näköisekseen. Matleenan elämä joutuu siis ristipaineeseen myös suhteessa toisiin naisiin.

Homoseksuaaleja ja naisia yhdistää palava sekä harvinaisen sitkeä halu olla erilaisten yhteisöjen tasavertaisia jäseniä, mikä lienee aika inhimillinen pyrkimys, vaikka tälle pyrkimykselle yhä tuntuu löytyvän lukuisia esteitä. Jo pelkästään naisten tien raivaaminen on saanut eräät teologit pelkäämään sitä pahinta, että joutuisivat siunaamaan homoseksuaaleja ihmisiä - mieluumminhan nämä tämän lajin ihmiset siunaavat materiaa sen moninaisissa muodoissaan: koteja, ostoskeskuksia, rakennuksia ja muuta yhtä merkittävää. Hörähtelin useissa kohdissa kirjaa lukiessani tutuille tosikkomaisille teologisille totuuksille, joilla voidaan vaivattomasti sulkea kenen tahansa suu. Kurkkukipujensa kanssa kamppailevasta ja äänensäkin välillä menettävästä Matleenan miehestä ei kuitenkaan tehdä täyttä hirviötä, kirjan yhtäkään henkilöä ei sen kummemmin demonisoida tai kohoteta täydellisyyden perikuvaksi.

Pidin lempeähköllä huumorilla taitavasti tehdyistä karikatyyreistä sekä kirjailijan tiivistämisen ja kiteyttämisen kyvystä. Melko lailla monimutkaiselta näyttävien kysymysten käsittely näin antaa lukijallekin toisenlaisia maisemia kuin se kuivakka ja tosikkomainen teologinen vääntelehdintä ja julkinen keskustelu naispappeudesta tai homojen siunaamisesta. Näiden keskustelujen laineet kun loiskahtelevat kaukaisempiinkin rantalaitureihin ja ylettävät sinilevälauttojen lailla vaikutuksensa muihinkin kuin vain seurakuntatyössä aktiivisesti toimivien jäsentensä elämään.

Ellilän yksinkertaiset ja tiiviit lauseet pitävät sisällään paljon, ja se on taitoa se. Ja mitäs vielä: on erinomaisen terveellistä lukea jotain hauskaa ja kepeääkin, tästä nimenomaisesta aiheesta etenkin. Kepeä käsittelytapa kun ei välttämättä vie teoksesta syvyyttä tai oivaltavuutta.

Kirja-arvioita toisaalla:

Kirjavinkit
Satakunnan Kansa Jari Hiltunen
Etelä-Saimaa Salla Brunou

- Hirlii (julkaistu alun perin Preivi-blogissa 1.4.2009)