Tuija Lehtisen kirjojen parissa on helppo viihtyä. Lehtinen kirjoittaa sujuvasti sekä tarinaa että kieltä, lukijana ei tarvitse vääntelehtiä nolostuneena eikä kaivella oikeakielisyysdiktaattorin roolia päälle. Näin myös hänen uusimman romaaninsa Suklaapolkuja (Otava 2008) seurassa. Kahvikuppi ja kirjan nimen innoittamana suklaalevy viereen, hyvä lukuasento ja niin voikin lukea mitä Tuija Lehtinen saa irti miehen haluttomuudesta tai pikemminkin naisen eroottisesta paitsiosta.

1934158.jpgElsan mies Turo, eläin- ja biotieteen professori, on komea ja ennen niin helposti naisensa tyydyttänyt kypsä mies, mutta nykyisin hän nukahtaa kesken esileikin, matkustaa yllättäen kaukaisiin maihin, miettii työasioitaan eikä halua keskustella parisuhteen tilasta Elsan kanssa. Elsa puolestaan on meteorologi, ei TV-sellainen vaan ilmastonmuutokseen perehtynyt tutkija. Akateemiset ammatit, itsenäinen työ ja ekologista elämäntapaa korostavat mielipiteet ovat raikas valinta viihderomaanin pääparille, heidän kauttaan voi myös jakaa tietoa ilmastonmuutoksesta ja ekologiasta mikä onkin kannatettavaa. Pienet muutaman lauseen siellä täällä olevat luentomaiset kohdat eivät minua haittaa, mutta viitteet ajankohtaisiin juoruihin, kuten erään juontajana tunnetun henkilön mokkakikkelikommentteihin, ovat turhia ja nopeasti vanhentuvia heittoja. Ne olisi voinut korvata ihan omilla vitseillä, jotka Lehtinen kyllä aiempien kirjojensa perusteella taitaa.

Puutteessa elämisestä ja parisuhteen väljähtymisesta on siis Suklaapoluissa kyse. Lakanat eivät Elsan ja Turon makuuhuoneessa enää mylläänny. Turo on haluton ja välttelevä ja muutamat innoittuneet yritykset torpedoi miehen mustasukkainen ja hankala teinitytär, joka ennustajaeukon tarkkuudella tietää milloin erotiikka on astumassa aikuisten makuuhuoneeseen ja miten sellaiset leikit parhaiten estetään. Turhautunut Elsa ei kuitenkaan kovasti vilkuile ympärilleen edes siinä vaiheessa, kun vastapäiseen asuntoon muuttaa tanssijapoika Sinuhe (sukunimeltään Valtari - ilmeisesti Mikan juhlavuoden kunniaksi), joka luo naapuriinsa ilkamoivia katseita.

Elsaa ympäröi kolmen ystävättären porukka, joista yhdellä on lapsi, toinen palaa häämatkalta raskaana ja kolmas on Toinen Nainen. Parisuhteessa elävät sekä Elsan äiti ja raskaana oleva sisar muodostavat Elsan mielessä mammamafian, joka painostaa avioliittoon ja raskauteen, vauvanpehmeisiin maailmoihin. Avioliitto Elsalle sopisi, mutta vauva- ja kotirouvahaaveet eivät. Turosta tosin ei ole oikein aviomieheksi, mies on onnellisin työmatkoillaan ja nyt siis myös torjuva ja haluton. Parisuhde on muuttunut intohimottomaksi kaverisuhteeksi. Onko kyseessä toinen nainen tai toinen mies, sitä Elsa joutuu miettimään paljon yksinäisinä iltoinaan.

Lehtinen ymppää mukaan monia pohtimisen arvoisia ajatuksia, mikä on viihderomaanissa mukava asia. Valittu lapsettomuus, vauvaideologiaa päällekäyvästi tuputtavat naiset, kumppanin lasten mustasukkaisuus, miehen entisen elämän vaikutus nykysuhteeseen, akateeminen kateus, eroottinen torjunta ja eläkkeelle jäämisen esiinnostamat ongelmat, siinä monia aiheita, joita Lehtinen kirjassaan käsittelee. Turon tytär Riia-Roosa on hermoja raastavan ärsyttävä manipuloija ja Elsan juuri eläkkeelle jäänyt äiti pyrkii pitämään tyttäriensä elämän kontrollissaan, koska aiemmin eläkkeelle jääneen aviomiehen eläkekuviot ovat aivan erilaiset. Äidin pettymys ja eksyksissä olemisen kirjailija kuvaa hyvin, raivostuttavan oloiseen naiseen alkaa vähitellen suhtautua myötätuntoisesti.

Eli onnistunut romaani jälleen - kiitos, Tuija!

- Tuima