Laura Esquivel: Pöytään ja vuoteeseen (wsoy 1993, suomentanut Sanna Pernu) 

1624594.jpg


Äly ei ihmisessä ole itse asiassa kovinkaan ihmeellinen tai mielenkiintoinen asia, aika usein se ilmenee mekaanisena tiedonsiirtona tai kopiointina sekä rinnakkaisten todellisuuksien poissulkemisena; selittelynä, luettelointina, määrittelemisenä, yleistämisenä, kontrollointina ja toivottomuutta synnyttävänä kyynisyytenä. Äly tekee valintoja, se tekee ratkaisuja. Mielikuvitus ja aistimme sen sijaan tekevät mahdolliseksi havainnoida erilaisia maailmoja, tunnistaa erilaisia vaihtoehtoja, herättää muistimme ja mahdollistaa toistemme kohtaamisen. Arki rinnakkaisten todellisuuksien risteyspaikkana voi olla ja onkin taruakin ihmeellisempää. Minusta on hyvä, että on sellaista kirjallisuutta, joka muistuttaa meitä tästä.

Latinalaisamerikkalaista kirjallisuutta on kutsuttu maagiseksi realismiksi, itselleni on tullut tutuksi Gabriel Garcia Marques ja Isabel Allende. Maaginen realismi on merkityksillä latautunutta arkea. Kun on kyllin, tai pitäisikö sanoa riittävän realistinen, maagisuus saa hyvän maaperän jossa se voi elää: kauppakassia purkaessa, kalakeittoa valmistaessa, pyykkiä ripustaessa tai tiskatessa. Kaikki tärkeä on lähellä.

Maagis-realistisena voi pitää myös tätä teosta: Laura Esquivel, Pöytään ja vuoteeseen (Wsoy 1993, suomentanut Sanna Pernu). Teoksen alkuperäinen nimi Como agua para chokolate (Kuin suklaa suhteessa veteen) kertoo tarinan punaisen langan: ellei ihminen saa rakastamaansa on kuin joutuisi tyytymään suklaan sijasta veteen (suklaan ja veden suhteilla on muitakin merkityksiä tässä kirjassa). Pernun käännöksellä "Pöytään ja vuoteeseen" on myös perusteensa, tärkeimmät asiat tapahtuvat kahden huonekalun luona tai ääressä: pöydän ja sängyn. Kuten elämässä tuppaa olemaan.

Teos rakentuu kahdestatoista luvusta tammikuusta joulukuuhun ja jokainen luku alkaa aina jollakin reseptillä. Ruokaa valmistamalla ja yhdessä syömällä tarinaa kuljetetaan eteenpäin siten, että kirjan 215 sivuun mahdutetaan 22 vuotta sekä elämän koko raadollisuus: rakkautta, kuolemaa, kostonhalua, intohimoa ja kyyneleitä. Kirjan päähenkilö Tita, syntyy sananmukaisesti keittiönpöydälle ja keittiöön; keskelle hellalla kiehuvan makaronikeiton, timjamin, laakerin, korianterin, kiehuvan maidon, valkosipuleiden ja tietenkin sipuleiden tuoksua. Tita on tarinan kertojan isotäti, Esquivel itse kertoo saaneensa inspiraation omasta isotädistään: "Olin valmistamassa ruokaa, kun sain idean käyttää ruokareseptejä kirjan jokaisen luvun alussa. Ruoan tuoksu kuljetti minut sukuni menneisyyteen ja nosti mieleeni voimakkaita mielikuvia". Tita syntyy kyynelten virratessa keittiöön ja kyynelten jäännökset otetaan visusti talteen. Suolaa näistä kyyneleistä saadaan viidenkilon säkki.

"Sipuli on hakattava hienoksi. Jotta välttyisitte kiusallisilta kyyneleiltä, suosittelen että panette päälaelle pienen sipulirenkaan, sillä sipulia pilkkoessa silmät alkavat aina vuotaa vettä. Pahinta eivät ole yksin kyyneleet vaan se, että kun päässyt kerran alkuun ei voi enää lopettaa. En tiedä onko teille käynyt niin mutta toden sanoakseni minulle on. Lukemattomat kerrat."

Näillä sanoilla alkaa kertomus kolmesta sisaruksesta (Rosauda, Gertrudis ja Tita)  ja heidän tyrannimaisesta karjatilaa pitävästä äidistään Mama Elenasta. Päähenkilönä on Tita, nuorimmainen, jonka päälle langetetaan alussa kova kohtalo: hän ei saa mennä naimisiin vaan hänen on huolehdittava äidistään lopunelämänsä. Naapurin poika Pedro, johon Tita on rakastunut  naitetaan sisarelle Rosaudalle, vaikka Pedro vannookin ikuista rakkauttaan Titalle.  Tässä on päähenkilön ja muiden henkilöiden lähtötilanne. Ei kuullosta hauskalta? Lasten ja vanhempien välit useimmiten sisältävät muutamia mutkia, etenkin äitien ja tyttärien.

Tarinasta ei puutu tragikoomisia käänteitä ja ihmeellisiä sekä  absurdeja sattumuksia ja tapa miten tapahtuvat vyörytetään eteenpäin sekä kuinka kohtalon solmuja solmitaan toinen toisiinsa on taitavaa, paikka paikoin silkkaa aistien, halujen ja intohimojen puutarhaa.  Ruoka ja sen valmistus saa myös maagiset mittasuhteet. Reseptit, jotka kerrotaan lukijalle kokkikirjan tarkkuudella, eivät ole vain reseptejä vaan liittyvät tarinaan oleellisesti (saisikohan makaronilaatikon, rusinamakkaran, lohikeiton, karjalanpiirakoiden ja kaalilaatikon valmistuksesta yhtä mainion kehyksen romaaniin?).

Eipä ole pitkään aikaan nauru ja hyvä huumori helisyttänyt sydänpussiani näin hyvin. Kirja on rakkausromaani, eikä aivan tavallinen. Lisäksi kirjassa neuvotaan yksityiskohtaisesti valmistamaan 12 meksikolaista ruokalajia, joten tumpelompikin täyttää keittiönsä näillä tuoksuilla kirjassa annetujen ohjeiden avulla . Kaiken muun hyvän lisäksi kirjasta löytää tavattoman hyviä neuvoja erilaisiin vaihtuviin elämän tilanteisiin. Tiedättekö esimerkiksi miksi tulitikut ovat oikeastaan tärkeitä ja kuinka niitä valmistetaan? Ellette, niin lukekaa tämä kirja ja varokaa hyviä kokkeja…

-       Hirlii