Pappa Larkin on elämäniloinen veikko joka pitää sotkuista huushollia yhdessä valtaisan mammansa kanssa. Hänellä on monenlaista bisnestä meneillään, romukauppaa, mansikanpoimintaa, hanhienkasvatusta, eikä hän ole maksellut veroja vuosikausiin. Pappa Larkin katselee televisiota, mutta ei ole oppinut lukemaan,  mitäpä hän lukutaidolla tekisikään kun bisnekset sujuvat niin hyvin muutenkin.

Juoni käynnistyy kun paikalle saapuu kuivakka, estynyt verovirkailija kaavakkeidensa kanssa, tarkoituksenaan pistää pappa Larkin tilille maksamattomista veroista. Larkinilla on kaunis tytär, Mariette, joka on raskaana ja iskee kauriinsilmänsä oitis kuivakkaan verotarkastajaan. Larkinin remuava, elämäniloinen perhe kietoo oitis verotarkastajan pikkurilliensä ympärille niin että kohta tältä unohtuvat verot ja kaikki muukin, paitsi rakkaus, joka alkaa kukoistaa niityillä ja metsiköissä Marietten ja verotarkastajan tehdessä lähempää tuttavuutta. Pappa Larkin tunnetaan anteliaana ja ystävällisenä tyyppinä, joka pitää huolta myös naapurissa asuvan patjaa muistuttavan ikäneidon romanttisista tarpeista.

Kurinalaisille, painoa ja juomatapoja vartioivalle ihmiselle H.E. Batesin kirja on lohdullista luettavaa. Lienee kirjallisuudessa aika harvinaista, että lihava nainen esitellään elämäniloisena, kauniina ja kaikin tavoin hurmaavana elämänkumppanina ja seksiobjektina. "Mamman koko olemus hytkyi naurusta. Keltaista, ruskeaa ja purppuranpunaista kermaa norui pieninä puroina hänen suuria, pulleita käsiään pitkin. Hänen isoissa kauniissa tummissa silmissään kuvastui pilvetön sininen toukokuun taivas, ja ne säteilivät ilosta hänen ryhdistäessään lohenpunaisen puseronsa alla tärisevää uhkeaa poveaan.

H.E. Batesin luomassa maailmassa eletään ajassa ennen syntiinlankeemusta. Hänen ihmisensä eivät selvästikään tiedä, että ylenpalttinen sianihran, kerman ja voin mättäminen viskin kera tietää huonoja uutisia sydämelle ja verisuonille. Samasta syystä kirja on tietenkin hömppää, sillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, tällaisia, näin onnellisia ja reheviä ihmisiä ei yksinkertaisesti voi olla olemassa. Mutta kun kirjaa lukee, heihin uskoo, ja toivoo että he olisivat totta. Jollakin tavalla kirjasta tuli Boteron maalaukset mieleen, ehkä noiden vankkajalkaisten, uhkean lihallisten naishahmojen vuoksi. Mietin onko niin, että vain mies voi kirjoittaa näin auvoisasti lihavasta naisesta? Mehän tiedämme, että todellisessa maailmassa naiset eivät saa olla lihavia,  mikäli aikovat olla kauniita ja haluttavia. Itse olen kirjoittanut tyttökirjasarjan, jossa seikkailee lievistä paino-ongelmista kärsivä nuori nainen, mutta siis todellakin, hänkin kärsii paino-ongelmista, ei suinkaan pidä uhkeaa olemustaan parhaimpana iskuvalttinaan, toisin kuin Larkinin ihana Mamma.

Ehkä tämä kirja voisi olla myös jonkinlainen aikuisten Viisikko. Kuten viisikoissa, tässäkin kirjassa syödään aivan jatkuvasti, mutta syömisen lisäksi tässä juodaan myös huomattavat määrät alkoholia. Virkistävä teos, lukekaa ihmeessä!

Lisää kirjailijasta

- Kirsti