1021285.jpg


Kirsti Ellilän "Miehen tuoksu" (Karisto 2007) on osoitus siitä, että viihde ja taide eivät suinkaan ole toisilleen vastakkaisia elementtejä. Jos osaa, ne voi luontevasti yhdistää - ja Ellilä osaa.

"Miehen tuoksu" rakentuu yhdelle naisviihteen perinteisistä kaavoista. Päähenkilö on aluksi Tuhkimon tapaan kaikkien hyljeksimä, mutta sitten hän kohtaa prinssin. Mukaan on otettu myös lajityyppiin kuuluvia väärinkäsityksiä, mutta ne saavat selityksensä naispäähenkilön heikosta itsetunnosta ja miespäähenkilön kiivaudesta.
Henkilöt eivät ole yksioikoisia, vaan hyvinkin rosoisia. Erityisen nautinnollista on, että "Miehen tuoksun" minäkertojana toimiva päähenkilö on niin sanottu epäluotettava kertoja. Hän kuvaa tapahtumia luulojensa ja pelkojensa läpi, lukija saa tehdä johtopäätökset.

"Miehen tuoksun" romanttista pohjatarinaa värittää runsas huumori, joka kohdistuu sekä moniin ajan ilmiöihin että lempeän hymyilevästi myös ihmisten heikkouksiin. Vakavan pohjavirran muodostaa kytkentä Pyhän Yrjänän myyttiin. Lukija voi itse ratkaista, kuinka pitkälle hän ulottaa tulkinnan. Ellilän teksti mahdollistaa hyvinkin syvälle menevät pohdinnat hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä. Aidon viihteen tapaan teos on kuitenkin mahdollista lukea myös sellaiset mietteet sivuuttaen, niin sanotusti pelkkänä viihteenä.

Ellilällä on kyky luoda vaikuttavia tuokiokuvia ja laventaa ne näkymiksi ihmiselämän perusasioihin. Hänen henkilönsä ovat psykologisesti uskottavia, ja ennen kaikkea minua viehättää se myötätunto, joka kattaa kaiken. Ellilän maailmankuvassa arvot ovat kohdallaan. Se lohikäärme, jonka voittaminen on tärkeää, on rakkaudettomuus.

Taru Väyrynen

Toinen näkökulma kirjaan löytyy täältä