Tästä jutusta jäi aikoinaan mieleen Marian Keyes, irkkuhömpän kirjoittaja, joka oli minulle tuntematon suuruus, niinkuin monet muutkin nykyhömpän edustajat.

Viime viikolla kirjastossa käydessä törmäsin romantiikkahyllyyn, en ollut ennen huomannut sen olemassaoloa. Mietin hetken sitä, miten kauan romanttiset kirjat on ghettoutettu omaan hyllyynsä, en muista sellaista nuoruudestani. Muistan kyllä, että dekkareita on tarjottu omasta hyllystä, mutta romanttiset kirjat olen mielestäni nuoruudessani kaivanut samasta hyllystä kuin kaiken oikeankin kaunokirjallisuuden.

No, joka tapauksessa huomasin siis yhtäkkiä seisovan romantiikkahyllyn ääressä, ja suoraan nenäni edessä oli rivi Marian Keyesin kirjoja. Lamppu syttyi heti, noitahan kirjoja olin päättänyt ehtiessäni lukea. Lainasin summamutikassa yhden ja vasta jälkeen päin tajusin ilmeisesti lainanneeni esikoisteoksen.

Pidin kirjasta aika paljon. Minua kiinnosti, että siinä tehtiin ongelmaa muutaman vuoden ikäerosta naisen hyväksi. Tämä kiinnosti siksi, että olen itse miettinyt käsikirjoitusta, jossa nainen on huomattavasti miestä vanhempi, mutta en ole oikein saanut otetta siitä miten suuren ikäeron pitäisi olla, että siitä uhkaisi tulla pariskunnalle ongelma. Television keskusteluohjelmissakin on ikäerosta puhuttu viime kuukausina ja yleensä aina siihen sävyyn, ettei siinä mitään ongelmaa ole, jos nainen on parikymmentä vuotta vanhempi kuin mies. Kukaan ei ihmettele, ketään ei kiinnosta, ihmiset saavat pariutua kenen kanssa lystäävät.

Naura Clare naura on tosin ilmestynyt jo kymmenkunta vuotta sitten ja kenties Irlanti on Suomea vanhoillisempi maa. Toisaalta katolisuus esiintyy kirjassa varsin kevyenä höysteenä, katoliseen hurskauteen viitataan, hurskautta pidetään hyveenä, mutta ei sitä kukaan tosissaan harjoita. Meno poikkeaa siis suomalaisesta oikeastaan vain siinä, että täällä hurskautta ei pidetä hyveenä. Suomeksi kirja on ilmestynyt 2001. En ole huomannut kenenkään ihmettelevän, miksi kirjassa jaksetaan repiä huumoria suhteista, joissa nainen on joitakin vuosia miehiä vanhempi. Päättelen siis, että ilmiö tunnetaan Suomessakin edelleen.

Sellainen asia tässä kirjassa pisti silmään, että alku on loppua hauskemmin kirjoitettu. Aivan kuin kirjoittajalta olisi ruuti lopahtanut. Alku on melkoista irrottelua, loppu on tavanomaisempaa ihmissuhdelöpinää, joskin jää mukavasti ilmaan, ei siis mitään perinteistä onnellista loppua, mutta toiveikkaat tunnelmat siitä huolimatta. Kolme ja puoli tähteä viidestä mahdollisesta antaisin tälle teokselle.

 

Kirsti