"Ihmiset talouselämän pyörteissä. Ihmiset arjessa ja työssä", Pirjo Tuominen kuvaa omimpia aiheitaan. Häntä kiinnostaa naisten osuus maailmanmenossa, ennen kaikkea taloudessa ja liike-elämässä. Hän on myös hakenut aiheissaan realistista näkemystä sukupuolten välisistä suhteista, jotka ovat toimineet pikemminkin naimakauppojen ja sukuintressien kuin romanssien kautta, eli vaikka Tuomisen kirjat mielletään viihdekirjallisuudeksi, ne eivät välttämättä ole kovin romanttisia. Paitsi ehkä siinä mielessä, että kuten Tuiman äskettäin kuvaamassa kaipuukirjallisuudessa, myös Tuomisen kirjoissa ihmiset huomattavan usein jäävät nuolemaan näppejään, kun unohtumaton rakkaus ei koskaan toteudukaan. Rakastettu ehkä kaatuu sodassa, tai ajoitus menee muuten niin pahasti pieleen, ettei yhteistä onnea koskaan löydy.

Pirjo Tuomisen kirjat ovat minusta hyvä esimerkki siitä, miten monenlaisia teoksia hömppägenre pitää sisällään. Hänen kirjojensa sankarit ja sankarittaret toki ovat komeita ja kauniita ja vaikuttavat vastakkaisen sukupuolen edustajiin aina sähköistävästi, mutta mikään muu ei sitten oikeastaan hänen tarinoitaan yhdistä siihen mielikuvaan mikä ihmisillä usein tuntuu hömppäkirjoista olevan.

Pitää kuitenkin tunnustaa, että tunnen Tuomisen tuotannon ainoastaan hänen
Satakunta-trilogiansa kautta. Siihen kuuluvat romaanit Suuren joen maa, Tulen pojat, veden tyttäret, Kuningasväylä. Trilogia herättää henkiin Satakunnan vanhojen sukujen, kartanoiden ja ruukkien historian ja kirjojen lukeminen onkin kätevä tapa saada tietoa siitä, millaista elinkeinonharjoittaminen oli Suomessa parisataa vuotta sitten. Taustatyö on ollut huolellista ja perusteellista, mikä sitten on eräänlainen kaksiteräinen miekka sekin. Toisaalta on kätevää, kun viihdekirjaa lukiessa saa niin tuhdin paketin historiallista faktaa. Toisaalta haittaa kun ihmiset ja heidän henkilökohtaiset pyrkimyksensä, rakkaudenkaipuunsa ja pettymyksensä eivät Tuomisen kirjoissa saa niin paljon tilaa, kuin esimerkiksi minä toivoisin niiden saavan. Mutta tämä on toki makuasia.

Tuominen itse toteaa, että hänen kirjojaan lukevat myös miehet ja miehiä nimenomaan kiinnostaa kirjojen faktatieto. Tuominen toteaakin olevansa pahoillaan sen vuoksi, ettei hänen
kirjojensa asiasisältöä paljoakaan huomata kritiikeissä, vaan niiden pääpaino on ihmissuhteissa, jotka kuitenkin ovat hänellä usein vasta toisella sijalla. Hän kokee kirjoittavansa ajatteleville ja tietäville ihmisille, ja olevansa siksi tunnontarkka myös asiasisällön suhteen. 

Tuomisen trilogiasta ajattelen, että vaikka siinä esiintyykin kauniita naisia ja komeita miehiä, kirjojen päähenkilönä on kuitenkin satakuntalainen maisema, Kokemäenjoki ympäristöineen ja heräävä elinkeinoelämä, ruukit ja sahat ja niiden ympärillä tapahtuva monenlainen kaupustelu ja kähinä. Minun on oikeastaan vaikea käsittää, että kritiikki olisi keskittynyt Tuomisen kirjojen ihmissuhteisiin, koska ne ovat niin selvästi sivuosassa.

Tuomisen naiset tuovat mieleeni Niskavuoren naiset, näissä on samaa jäyhyyttä, mutta ei ehkä aivan yhtä katkeraa kuin Niskavuorella. Tuomisen kirjoissa osataan myös iloita elämästä, sukutunne on vahva ja syntypäiviä vietetään koko suvun voimin yhdessä, mutta toisaalta kaikki ovat elämässään kokeneet kolhuja, jotka he myös kantavat yksin tai ainakin melkein yksin. Rakkaus ei useinkaan saa näissä kirjoissa täyttymystään, näin nuori kaunis Rosa jutteli Sara-mumminsa kanssa:

-Kuitenkin minusta tuntuu, kultaseni, ikään kuin elämä olisi jättänyt sinut jotain tärkeää vaille.
 Rosa naurahti surumielisesti:-Eikö se sitten jätä meitä kaikkia?
 Sara nyökkäsi. Ihmisellä oli liikaa haaveita ja odotuksia, ei yksi elämä ehtinyt niitä täyttää.

Tuomisen naisten odotukset eivät useinkaan täyty, mutta naiset eivät sen vuoksi lamaannu, vaan ryhtyvät pyörittämään bisneksiä ja kohoavat omassa piirissään merkittävään asemaan. Silloinkin kun odotukset täyttyvät, ollaan kiinni arjen realiteeteissa:

Antti tarttui Alissaa kädestä kädestä ja pysäytti hänet.
-Ne hullaantuivat sinuun ensi näkemältä. Niin tein minäkin.
 Hän nosti kätensä, otti Alissan hatun ja poimi niskasolmun neulat pois. Punainen hiusryöppy levisi Alissan harteille. Hiukset avoinna nainen näytti suojattomalta ja viattomalta.
 Antti siveli kämmenellään Alissan poskea. vei sen niskaan ja veti tytön lähelleen.
 Hurmiontunne oli Alissalle niin uusi ja outo, että hän vaistomaisesti sulki silmänsä.
 -Tuletko rakentamaan minulle vesisahan? hän kuiskasi.

Faktan ja fiktion yhdistäminen on vaikeaa.  Kun faktat jylläävät, kirjojen päähenkilöistä tulee herkästi omien tarinoittensa statisteja.  Toisaalta kirjoista tulee ultarekevyitä, herkästi mitäänsanomattomia, jos taustatyötä ei ole lainkaan tehty. Itsellä on ehkä ollut taipumus yrittää päästä mahdollisimman vähillä taustatöillä, Tuominen edustaa toista laitaa. Sanoisin, että suo siellä, vetelä täällä. Parasta olisi, jos faktaa olisi kohtuullisesti ja sen saisi taivutettua fiktion käyttöön. Helpommin sanottu kuin tehty. Tuomisen kirjoissa se kohdittain onnistuu paremmin ja sitten taas välillä vähän heikommin. Mutta arvostan tällaista kirjallisuutta, jossa tuhtia historiallista tietoa punotaan kohtuullisen helposti sulavan historiallisen viihderomaanin muotoon.

-Kirsti

Katkelmat kirjasta Tulen pojat, veden tyttäret

Lisää kirjailijasta
sekä kustantamon, että
Porin kirjaston sivuilta