1658194.jpgRichard Morgan on kapakoitsijan poika. Hän asuu Bristolissa, Englannissa, vaimonsa, lapsensa ja vanhempiensa kanssa. Perheellinen Morgan on luonteeltaan sopeutuvainen, jopa alistuva. Elämä Bristolissa sujuu normaaliin tapaan, kunnes Morgan havaitsee työpaikallaan kierrettävän veroja. Hän ilmiantaa petoksen, mutta asia ei ole aivan niin mutkaton kuin miltä se näyttää.

Samoihin aikoihin Morganin poika katoaa, mikä on viimeinen isku Morganille, joka ryhtyy ryyppäämään. Rommia kenties voi syyttää typeristä valinnoista, joita Morgan tekee, mutta syyllinen hän ei silti ole tekoon, josta häntä syytetään. Morgan joutuu vankilaan ja pitkällisen odottelun jälkeen hänet tuomitaan rikoksesta, jota hän ei ole tehnyt.

Morganista tulee rangaistusvanki, joka on vain eräs pelinappula alati puutteessa pyristelevän vankeuslaitoksen rattaissa. Koska hän lisäksi on siirtovanki, hän päätyy kaukaiselle saarelle, Australiaan, kokeilumuotoiselle rangaistusvankileirille satojen muiden siirtovankien kanssa.

Kirja sijoittuu 1700-luvulle ja se seuraa Morganin elämää kronologisesti alkaen Bristolista ja päätyen rangaistusvankisaarelle Australian kupeeseen. Eräs mielenkiintoinen anti onkin ajan kuvaus ja sen historiallinen ote, joka tulee ilmi mm. tavoissa ja yksinkertaisessa elämänmenossa sekä ihmisissä. Colleen osaa loihtia menneen maailman lukijan eteen nautittavalla tavalla, vaikka ajoittain kirja eteneekin lähinnä selostuksenomaisesti.

Pääosassa on koko ajan Richard Morgan, jonka luonne ja äly kirjan edetessä tuntuvat nousevan lähes taivaallisiin mittasuhteisiin, mikä alkaa jo ärsyttää: Voiko niin täydellistä ihmistä olla edes olemassa? Morgan kuvataan hyvin nöyränä, mutta samaan aikaan ylen älykkäänä johtajahahmona (vaikka johtajanroolia Morgan ei itse halua, vaan "joutuu" siihen kerta toisensa jälkeen), joka solmii suhteita yli luokkarajojen.

Lukija saa kuulla myös monien muiden vankien rikkeet ja tuomiot. Useat niistä ovat hyvin vähäpätöisiä siihen nähden, miten niistä rangaistaan, mutta se lienee ajan henki. En kuitenkaan voi olla välttymättä ajatukselta, että Colleen on romantisoinut vankiensa taustat, sillä esimerkiksi murhaajia tai "tosi"rikoksia tehneitä hän ei lukijoille esittele (heitäkin kyllä oli, mutta he olivat "ne muut"). Luulisi, että sellaisia olisi suurin osa siirto- ja rangaistusvangeiksi määrätyissä.

Etenkin Morganin ylikorostetun älyn ja aseman - onhan hän kuitenkin vanki - takia kirja mielestäni epäonnistuu, vaikka onkin muuten aivan verraton, mitä tulee itse tarinaan ja joihinkin henkilökuvauksiin. Kyllä, minäkin pidän Morganista, mutta minusta on outoa että hän säästyy lähes kaikelta pahalta (esim. sairaudet ja epidemiat: No, ehkä hänellä on hyvä perimä – tai tuuri) ja osaa muutenkin melkein ennustaa tulevaisuutta ja saa siitä kiitosta, kuten kirjaa lukiessa käy ilmi.

Kirjan loppu on kovin ennalta arvattava ja valitettavasti kliseinen. Lisäksi loppuratkaisun yhteydessä suorastaan vilisee muitakin, minusta epäuskottavia ja yltiöromanttisia tapahtumia, jotka lähentelevät minusta jo naurettavuutta kliseisyydessään.

Miksi se sitten niin häiritsi minua? Ovathan Colleenin teokset hömppää. Minusta hömpässä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta ei sen tarvitse välttämättä olla kliseistä ja epäuskottavaa. Morganin matkassa se pisti erityisesti silmään kai siksi, koska kirjassa ei muuten juurikaan ole romantiikkaa eivätkä rakkaus- ja sukulaisuussuhteet ole keskiössä niin kuin esim. Okalinnuissa ja Kullan kosketuksessa.

Kokonaisuutena pidin kuitenkin paljon Morganin matkasta ja voin sitä lämpimästi suositella muillekin. Näin jälkeenpäin mietin, että miten tuohon tarinaan sai mahdutettua lähes 900 sivua, mutta silti missään vaiheessa ei iskenyt kyllästyminen, vaan tarina piti otteessaan alusta loppuun.


- Elegia (Kirjoitus julkaistu aiemmin Mainoskatko-blogissa 16.6.2008.)