Oletko kuusikymppinen, viihdyt iässäsi ja olet luopunut seksistä? Jos olet, niin tässä on kirja sinulle.

Jos nautit sinkkukirjallisuudesta, huumorista ja reippaasta naispuheesta, niin tässä on kirja sinulle.

Jos ylipäänsä pidät naiskirjallisuudesta, niin tässä on kirja sinulle.

Eikä todellakaan tarvitse olla kuusikymppinen nauttiakseen Virginia Ironsiden päiväkirjaromaanista Oon voimissain (Otava, 2007; No! I Don't Want to Join a Bookclub, 2006; suom. Katariina Kaila).

1235419.jpg"--minä, Marie Sharp, eläkkeelle jäänyt kuvaamataidonopettaja, yhden pojan äiti, yhden kissan emäntä ja vannoutunut sinkku noin miljoonan epäonnistuneen miessuhteen jälkeen, olen vihdoin päättänyt yrittää. Siis päiväkirjan pitämistä. En suhdetta." (S. 7.)

59-vuotias Marie odottaa innokkaasti lähitulevaisuudessa häämöttävää 60-vuotissyntymäpäiväänsä, jolloin hän on vihdoin virallisesti vanha ja voi alkaa käyttäytyä sen mukaisesti. Marie on viettänyt hurjan, miehiä ja huumeita sisältäneen 60-luvun nuoruuden. Nyt hän on päättänyt luopua miehistä, seksistä (edellisestä kerrasta on tosin jo viisi vuotta, mutta kuusikymppisenä seksistä luopumista voi julistaa julkisesti) ja ryhtyä isoäidiksi. Ajatuksiaan hän purkaa päiväkirjaansa terävän itseironisesti ja hauskasti.

Kirjan alussa Marien elämään kuuluvat kroonisen luulosairas ystävätär Penny, entisen aviomiehen velipuoli ja tämän kumppani Hughie, poika James ja miniä Chrissie, ranskalainen alivuokralainen ja komea puolalainen siivojamies sekä kirjava joukko vanhoja ystäviä. Uutena ihmisenä Marien elämään astuu Gene, pieni mutta kaiken mullistava uusi syvä rakkaus: ensimmäinen lapsenlapsi. Ja ehkäpä se aikuinenkin rakkaus kaikesta huolimatta osuu Marien kohdalle.

Oon voimissain on viihdyttävä teos, ikäihmisten sinkkukirja liki Bridget Jonesin henkeen. Törttöilevät ystävättäret, homoystävät ja vanhat ihastukset ovat monen sinkkukirjan vakiokaartia eivätkä ne puutu tästäkään opuksesta. Marie tarkastelee ympäröivää elämää tarkasti huomioiden ja omien asenteidensa pehmenemistä hämmentyneenä seuraten. Hämmennystä herättää myös oman ulkonäön muuttuminen:

"Eilisiltana ennen juhliin lähtöä näin peilissä säihkyvän kaunottaren, jolla oli huikea oliivinvärinen iho, korkeat poskipäät ja aistillinen suu. Ilmestys oli kerrassaan upea. Mutta kun katsoin peiliin tänä aamuna, en ollut uskoa näkyä, jonka kohtasin - näytin kerrassaan irvokkaalta. Elähtäneeltä mielipuoliselta elokuvatähdeltä aamutakissa. Kasvoni olivat kuin raa'aksi jäänyt donitsi. Tihrusilmät, pieni kalpeahuulinen mutrusuu, syvät otsarypyt, turvotusta. Kuvottavaa. Mitä yön aikana oikein tapahtuu? Kehoon selvästi kertyy Jotakin, taivas tietää mitä." (S. 18.)

Riemastuttavinta kirjassa on Marien suhde ikään. Hän ei haikaile nuoruutta, hän pitää kuusikymppisiä vanhoina, koska ajatteli niin parikymppisenäkin. Ikääntyminen on hänestä vapauttavaa. Ei tarvitse harkita uuden kielen opettelua tai benjihyppyä, ei matkustaa polkupyrällä Mongoliaan - ja illalliskutsuilla voi välillä puhua sopimattomia.

Kirjassa on myös vakava juonteensa hyvän ystävän sairastumisen ja sen kautta elämän rajallisuuden pohtimisen kautta. Yli kuusikymppisen mahdollisuus löytää hyvä kumppani ja tyydyttävä seksikumppani ovat myös jatkuvan pohdinnan kohteena. Herkimmillään teos on kuvatessaan Marien suhdetta pojanpoikaansa. Isoäitiys nostaa pintaan muistoja oman äitiyden alkutaipaleelta, synnytyksen jälkeisen masennuksen ja jatkuvan tunteen siitä, että elämä on muualla.

Ironside vaikuttaa kiinnostavalta kirjailijalta, muitakin hänen kirjojaan voisi tämän teoksen perusteella lukea, tosin vasta tämä on suomennettu.

Alle kuusikymppinen lukija joutuu kirjan parissa miettimään ikää, numeroita ja asennetta. Minusta 60-vuotias ei ole vanha, vaikka Marie niin kirjan sivuilla jatkuvasti toitottaakin. Ilmeisesti teos kuitenkin tavoittaa ikäryhmänsä tuntoja hyvin, sellaisen käsityksen sain kuunneltuani yli kuusikymppisen lukijan kommentteja teoksesta. Mutta oli ikä mikä tahansa, hauskan ja ajatuksia herättävän hömpän ystävälle Oon voimissain -teosta voin suositella. Sinkkukirjallisuuden siirtäminen uusiin - suuriin - ikäluokkiin on Ironsidelta hyvä veto.

Ja se missä kuusikymppisten sinkkukirja peittoaa noin kolmikymppisistä kertovat sinkkuvuodatukset on asenne. Marie tietää kuka on ja mitä tahtoo (ainakin melkein). Hän ole lainkaan avuton eikä höpsöys ole hänen hyveensä tai valttinsa miesmarkkinoilla. Terävä kieli, mukavuus ja kyky ottaa elämän kolhut kutakuinkin tyynenä vastaan ovat miehistä, niin heteroista kuin homoista, Marien parhaita avuja.

- Tuima