1349294.jpg
Virpi Hämeen-Anttilan
Sokkopeli (Otava 2007) on monen kirjallisen genren sulattamo. Teos sisältää niin dekkarin, kauhukirjallisuuden, romantiikan kuin sukupolviromaaninkin aineksia. Hämeen-Anttila kirjoittaa sujuvasti ja jotenkin rikkaan yksinkertaisesti, mikä on etu siinä vaiheessa, kun mytologian ja historian hahmot valtaavat romaanin henkilöiden keskustelut. Tuolla rikkaan yksinkertaisella tarkoitan sitä, että Hämeen-Anttilan kieli ei ole kikkailevaa, se on helppolukuista, mutta ei tylsää ja hän osaa napata lukijan mukaansa seuraamaan juonen kulkuja. Kritiikkinä voisi toivoa hieman tiivistämistä.

Sokkopelin keskeisiä henkilöitä kirjakauppias Maria, pappi Peteä, tietoturvainsinööri Jyrkiä, energiahoitaja Pauliinaa, toimittaja Kikkaa, lääkäri Niklasta ja mainosmies Kaita yhdistää lukioaikainen Comus, roolileikkikerho, jossa he ovat kokeneet päätä pyörryttävää yhteyttä ja ystävyyttä. Vuodet ovat kuitenkin hiipineet ystävysten väliin eivätkä he ole pitäneet vuosiin yhteyttä toisiinsa ryhmänä.

Kirjan alussa Pauliina löytyy kuolleena. Viimeiset tunnit hänen kanssaan on viettänyt Kai, jonka hän on sattumalta tavannut työmatkallaan. Pauliinan tavaroista löytyy tarot-korttiin raapustettu viesti, johon poliisi ei kiinnitä paljoakaan huomiota. Kotiin palattuaan Kai saa varoitusviestin, jonka perusteella hän alkaa epäillä Pauliinan kuolemaa murhaksi. Viestien sisältämät viitteet Comukseen saavat hänet ottamaan yhteyttä vanhoihin ystäviinsä. Tästä alkaa comuslaisten ja Puusepäksi itseään kutsuvan viestien lähettäjän välinen yllättävään ratkaisuun päätyvä kujanjuoksu. Voidakseen torjua Puusepän hyökkäykset comuslaisten täytyy ratkaista tarot-kortteihin kirjoitettuja viestejä ja arvoituksia.

Viestejä ja uhkauksia ratkoessaan – ratkontaan osallistuvat pääasiassa Mari, Jyrki, Pete ja Kai – vanha ystävyys löytyy uudestaan ja nyt sitä syventää ja maustaa keski-iän kypsyys ja elämänkokemukset. Tästä ystävyyden uudelleenlöytymisestä sekä pettymyksien ja menetysten merkitsemien ihmisten hapuilevasta rakkaudesta Hämeen-Anttila saa paljon irti.

Sokkopelissä näkyy Hämeen-Anttilan tutkijatausta sekä tietämys mytologiasta ja okkultismista. Hän tuntuu kunnioittavan lukijaa siten, ettei hän odota tämän tuntevan käsittelemiään tarinoita, myyttejä ja hahmoja – ainakin minulle kaikki olivat kutakuinkin uppo-outoja – vaan taustoista paljastetaan lukijaystävälliset kuvaukset romaanin henkilöiden löytäessä viestien ratkaisuja. Lukijaystävällisyydestä huolimatta paljon meni minulta ohi, mutta luulisin monen myyttisistä arvoituksista ja palapeleistä nauttivien saavan kirjasta paljon irti. Juonenkulussa pysyy kuitenkin hyvin mukana, vaikkei sivua käännettyään enää muistaisikaan mitään käsitellystä myytistä.

Sokkopeli on paikoitellen hyvin jännittävä ja karmaisevakin. Tarina ratkaistavine viesteineen on välillä aikamoista kieputusta, mutta kyllä Hämeen-Anttila siitä selviää. Tuotannon laajentaminen jännärien suuntaan ei ole kirjailijalta ollenkaan huono veto. Jännitys- ja kauhuelementtien rinnalla kulkeva ystävyyden ja rakkauden kuvaus on arkista ja hyväätekevää. Hämeen-Anttilan hahmot ovat epätäydellisiä ja hieman hapuilevia, siis oikeiden ihmisten oloisia.  Kultaa, kimalletta ja eksoottista seksiä on hänen romaaneistaan turha etsiä. Hämeen-Anttilalla on kyky kirjoittaa niin, että arkinenkin rakkaus näyttäytyy lahjana. Se sopii hänen kirjoihinsa.

- Tuima