Minulla on ilo esitellä Netta Muskett, jota voi täysin perustein kutsua Hömpän Grand Old Dameksi. Hän itse syntyi jo 1887 ja ehti vuosina 1927-1964 julkaista peräti 57 romaania, joita on käännetty ainakin 10 eri kielelle.

Joissakin googlen esiinkaivamissa blogeissa Muskettin entiset lukijat kertovat äitiensä riistäneen Muskettin teokset tyttäriensä käsistä "säädyttöminä". Ja totta, ottaen huomioon, että Muskettin maailma ajoittuu vuosille 1920 – 1960, hänen voi nykyäänkin ymmärtää kirjoittaneen omana aikanaan rohkein ottein. Nykylukijan on silti muistettava, että 1940-luvun Jallussa oli jokseenkin yhtä paljon paljasta pintaa kuin 2000-luvun naistenlehdessä, joten tältä osin asiat ovat aina suhteellisia.

Muskettin tuotannon mittavuus asettaa esittelytehtävälleni jokseenkin toivottoman haasteen. Niinpä en yritäkään suorittaa sitä mitenkään kattavasti, vaan poimin joukosta muutaman teoksen, sillä vain joitakin niistä lukeneena, en kuitenkaan voisi tehdä kaikille oikeutta. Koska hänen nimensä nousi tässä blogissa esiin kirjailijana, joka on kirjoittanut myös jostakin tahdonilmausten ja valkoisten huntujen tuolta puolen alkavasta elämästä, päädyin valikoimaan tätä tematiikkaa koskettelevia teoksia.


Durrantin perhe
(The Durrants)  on kuvaus kuusilapsisen perheen aikuistuvista nuorista ja heidän rakkauselämänsä käänteistä sekä äidin ongelmista hyväksyä lasten kotoa lähdöt ja näiden puolisovalinnat, jotka kerta kerran jälkeen onnistuvat typerryttämään hänet. Kirjan romanttisimmat käänteet saa kantaakseen kylmäksi ja kyyniseksi kuvattu Ann, joka rakastuu naimisissa olevaan lentokapteeni Tonyyn, jonka vaimo ei myönnä miehelle eroa. Tämä tarinaosa on paitsi tenhoavan romanttinen myös itkettävän traaginen ja siten takuuvarmaa viihdettä. Paikoitellen Durrantin perheen kuvauksen ja tarinoiden oheen on siroteltu kohtalaisen osuvaa pohdintaa erilaisista perhe-elämän kysymyksistä, jossain määrin keskittyen lasten aikuistumiseen. Myös monilapsisen perheen äiti joutuu miettimään elämänvalintojaan, sillä ryhdyttyään maamiehen vaimoksi, hän on hylännyt lupaavan pianistinuran, ja nyt lasten aikuistuessa, hän kohtaa pianotaiteilijan, joka hämmentää hänen mieltään.

 

Sellaista elämä on  (Living with Adam) – tämä on ehkä nyt mukana olevista mielenkiintoisin ja se on tyylillisesti ja taidollisesti vahvaa ammattilaistyötä. Kirja kuvaa erään miehen elämää alkaen siittämisestä, ja jatkuen siskojen ja äidin hemmottelun täyttämistä poikavuosista miehen omaan avioliittoon. Hän rakastuu rikkaaseen, mutta omaisuutensa menettävään tyttöön, joka rahan vuoksi päätyy avioon toisen miehen kanssa. Kohtalo saattaa sodan käänteissä rakastavaiset yhteen, eikä tunteita voi enää salailla. Seuraa avioero ja uusi avioliitto. Tätä avioliittoa kuvataan paikoin hyvinkin maanläheisesti aina hellansiivousta, lihomispelkoja ja lapsenhankintaan liittyviä kysymyksiä ja ristiriitoja myöten. Samoin kuin miehen pitelemätöntä huolettomuutta ja playboy-tyylistä elämää, mitkä kaikki elementit pyrkivät kuvaamaan kaikenlaisia paineita ja rasituksia mitä avioliittoon saattaa kohdistua.

 

Karu maa kukkii, (Flowers from the Rock) on kertomus köyhästä Vernasta, jolla on sairas äiti. Hän työskentelee liikemies Grimtreen yksityissihteerinä. Eräänä päivänä Grimtree tekee Vernalle kauppaehdotuksen – tarkemmin sanoen naimakauppaehdotuksen. Mies sanoo haluavansa perheen, ja sihteeri on ainoa nainen, jota tämä vanha ja melko kovapintainen liikemies ei pidä hölmönä. Kun Verna ilmoittaa, ettei hän ole myytävänä, voittamaan tottunut liikemies pitää sitä hävyttömänä röyhkeytenä. Mutta tajuttuaan, että äidin toipumisen mahdollistaisi vain kallis hoito ulkomailla, Verna suostuu naimakauppaan sillä ehdolla, että mies maksaa hoidon. Kauppa, varsinkaan yksipuolisena hankintana, ei kuitenkaan ole parhaita keinoja sytyttää liekkiä Eroksen alttarille ja sitä myöten saada kaivattuja perillisiä, minkä vuoksi hääyö ei ole onnistuneimpia mahdollisia. Käytännössä johtaja ja sihteeri aloittavat tutustumisen toisiinsa vasta avioliiton myötä. Romaani etenee tutkiskellen tällaisen avioliiton toimivuutta ja parin välien lämpenemisen mahdollisuuksia. Sekä Grimtreellä että Vernalla on pitkähkö matka edessään, ennen kuin he ovat selvillä omista tunteistaan ja haluistaan. Kyseessä on karheankaunis tarina, josta voisi helpostikin rakentaa viehättävän elokuvan.

 

Erehdyksen hinta (The High Fence) käsittelee niin ikään perhe-elämää, tarkastellen rakkaudetta kasvaneen naisen ponnisteluja luoda lapsilleen mahdollisimman rakastava koti. Aikuistuessaan lapset kuitenkin alkavat pitää äidin yltiöpäistä omistautumista lähinnä tukahduttavana. Myös aviomies on uhrannut paljon lasten hyväksi, jopa avioliittonsa eroottisen elämän. Nämä eroottiset ongelmat, kuten naisen seksuaalinen tyydyttymättömyys ja siitä johtuvat kauhun ja inhon tunteet seksuaalisuutta kohtaan, tulevat kirjassa käsitellyiksi tavalla, josta kirjan 1959 ilmestyessä tuskin missään keskusteltiin yhtä suorasukaisesti. Perheen tytär rakastuu naimisissa olevaan mieheen, ja kirja käsittelee myös tematiikkaa, jossa hullaantumis- tai rakastumisrakkaus asetetaan vastakkain kiintymysrakkauden kanssa, jollaista muodostuu pitkään yhdessä elävien välille, silloinkin kun avioliitto ei ehkä olekaan toiveiden täyttymys.

 

Yhdessäkään kirjassaan Muskett ei edes yritä rakentaa tarinoidensa käännekohtia ja ratkaisuja kovinkaan todenmakuisiksi, vaan rakastumiseen riittää yksi suudelma, naimisiinmenot ja muut vastaavat päätökset tapahtuvat yhtäläisen nopein kääntein. Toisaalta, miksipä pitkittää sitä, minkä kuitenkin pitää lajityypin romaanissa tapahtua, eikä Muskett kertaakaan sorru kirjoittamaan kuin ilvehtisi omaa rivakkuuttaan. Sen sijaan toisenlainen, päähenkilöihin kohdistuva, välillä kirpeäkin huumori sävyttää useita kirjoja.

Kaiken kaikkiaan Muskett on kirjoittanut suhteellisen monimutkaisista tunne-elämän ongelmista hömpän keinoin. Ne eivät ole pelkkiä juonellisia rakkaustarinoita, vaan niistä löytää kaikenlaisia muitakin kysymyksenasetteluja. Kuitenkin hömpälle ominaiseen tyyliin siitä kysymysmäärästä, jollaisia Muskett pyörittelee yhdessä kirjassa, jo yksikin riittäisi toisenlaisessa genressä kokonaisen kirjan aiheeksi. Siitä huolimatta tuonkaltaisten pohdiskelujen mukanaolo ryhdistää kirjoja oivasti. Ja voi kyllä olettaa, ettei naisten elämän ongelmakohtia 1900-luvun alkupuoliskon aikana puitu avoimesti juuri missään muualla kuin hömpän puitteissa, ainakaan yhtä helpostisulavassa muodossa.  Muskett ei myöskään ole sukupuolisesti rajoittunut kirjailija, vaan hänen mieshahmonsa ovat samassa määrin hahmotettuja kuin naisetkin, molemmat ovat yhtäläisellä huomiolla kuvattuja ihmisiä. Niinpä jo alkuun mainitsemani hömpän Grand Old Damen titteli on hänelle täysin omiaan, sekä mittavan että laadukkaan tuotannon ansiosta.

-

Fredrika