Huijarit


En olisi kiinnittänyt häneen mitään huomiota, ellei hän olisi seissyt niin lähellä. Hänen vartalonsa viileys yllätti minut, ihon kylmyys tunkeutui vaatteitteni läpi. Nostin katseeni sormuksista, joita olin pysähtynyt katsomaan tiskillä, ja katsoin häntä. Hänen kyynärpäänsä hipaisi käsivarttani, mutta muuten hän ei huomannut minua. Hänen huomionsa oli kiinnittynyt myyjään, joka esitteli tiskin toisella puolella kelloja.
Kellot, joita naismyyjä esitteli, olivat kalliita. Miehen sormet poimivat niitä yksitellen lähempää tarkastelua varten. Miehen hiukset olivat vaaleat ja lyhyet, ja ne oli vedetty taaksepäin paljastaen korkean otsan. Miehen sormet olivat pitkät, hoikat ja hyvin hoidetut. En nähnyt miehen silmien väriä, mutta hänen tummat ripsensä heittivät sinertävän varjon hänen korkeille poskipäilleen.

Olisiko tähän mahdollista saada toisenlaista hihnaa?

Miehen ääni oli matala. Se kehräsi korviini pehmeänä ja viettelevänä ja näin, että äänellä oli sama vaikutus myyjään.

Samantien, mies jatkoi nostaen katseensa kellosta, joka oli hänen  kädessään. Mikäli tähän on mahdollisuus saada leveä, nahkainen hihna tämän kultaisen tilalle, niin
Tuota, hetkimyyjä takelteli voimatta irrottaa katsettaan miehestä. Minä käyn kysymässä kellosepältä. Jos te
Minä odotan.

Miehen katse seurasi takahuoneeseen poistuvaa myyjää. Huomasin miehen pidättävän hengitystään hänen ottaessaan muutaman kellon käteensä ja pistäessään ne taskuunsa. Seurasin miehen nopeiden sormien työskentelyä. Aikaa kului vain pari sekuntia ja tiski oli tyhjä kelloista. Mies kääntyi ympäri ja lähti liikkeestä.
Vasta silloin huomasin itsekin pidättäneeni hengitystäni. Päästin ilman valumaan hitaasti huulieni raosta, ja samassa kuuma aalto ravisutti minua ja sai minut hikoilemaan. Miehen viileän vartalon vaikutus lakkasi, ohut kesämekkoni liimaantui uudestaan, entistä tiukemmin ihooni ja tunsin itsepintaisten hikinorojen putoavan niskakuopastani selkärankaa pitkin kohti pakaroita.
Katsoin olkani yli. Mies oli kadonnut. En halunnut jäädä paikalle, en nähdä myyjän ilmettä hänen huomatessaan miehen varastaneen kellot, joten lähdin.


Mies istui katukahvilassa Espan laidalla. Hän oli ostanut iltapäivälehden ja luki sitä keskittyneesti. Istuuduin viereiseen pöytään ja tilasin tarjoilijalta jääteetä. Odottaessani juomaani katsoin miestä. Hänen vaalea kesäpukunsa oli kallis ja tyylikäs ja siinä oli laadun tuomaa huolettomuutta. Mies oli heittänyt jalkansa toisen päälle ja hän heilutti nilkkaansa hitaasti edes takaisin. Hänen paitansa kaksi ylintä nappia oli auki, eikä hänellä ollut solmiota. Näin vaalean, lähes untuvaisen karvoituksen hänen rinnassaan ja tiesin, että se tuntuisi nukanpehmeältä sormieni alla.
Ohut kangas, joka peitti minut, takertui tiukasti reisieni ja pakaroitteni ympäri saaden ihoni araksi ja pehmeäksi. Painoin reisiäni toisiaan vasten, mutta levottomuus ei jättänyt minua.

Miksi sinä varastit ne kellot?

Ainoastaan miehen nilkan pysähtynyt liike kertoi hänen kuulleen kysymykseni.

Miksi sinä et antanut minua ilmi?

Hänen äänensä oli huvittunut, eikä siinä ollut jälkeäkään hämmennyksestä tai pahoittelusta.

Asia ei kuulunut minulle.

Miehen nilkka alkoi jälleen liikkeensä. Hän nosti katseensa lehdestä ja näin hänen silmänsä ensimmäisen kerran. Ne olivat vaalean harmaat, lähes värittömät. Pupilli oli suuri, ja iiristä kiersi ohut, musta kehä, joka sai harmaan näyttämään läpikuultavalta. Hänen ripsensä ja kulmansa olivat hyvin mustat.

Onnistutko sinä aina?
Enhän minä onnistunut, mies sanoi hymyilemättä. Sinähän näit minut.

Oletko sinä varas?

Vain pieni varjo hänen suupielessään kertoi, että kysymykseni huvitti häntä.

Sitäkin.
Mitä muuta sinä olet?
Kaikkea. Mitä vain haluat. Huijari, taikuri, mitä vain. Mitä vain haluat.

Tunsin auringon säälimättömän paahteen lehmusten takaa. Miehen silmät eivät päästäneet minua otteestaan. Hänen katseensa repi ohuen kankaan iholtani. Tunsin jäisen hohteen nänneissäni ja halusin hänen koskettavan minua.

Taikuri?

Ääneni oli soinnuton, hiljainen ja näin hänen hymyilevän.

Taikuus, huijaus, varastaminen. Ne ovat yhtä ja samaa. Illusioita jostain saavuttamattomasta. Minä teen saavuttamattomasta totta. Se on minun todellisuuttani.
Miten sinä teet sen?

Miehen matala ääni oli härnäävä, mutta hänen silmänsä eivät enää hymyilleet.

Minä voin tehdä mitä vaan. Minä näytän sinulle. Minä näytän sinulle taian, huijauksen, jotain, josta et ole voinut edes uneksia, sillä todellisuutta ei voi uneksia. Todellisuus tapahtuu. Nyt.

Mies asetti lehden pöydälle. Hänen sormensa siirtyivät housujen vetoketjulle ja hyvin hitaasti hän avasi vetoketjun.

Tule.

Kuulin ympärilläni iltapäivän levottomuuden puiston hiekkakäytävillä, ohiajavissa autoissa, huutavissa liikennevaloissa. Nousin. Kesämekkoni ohut kangas oli piiloutunut kosteiden reisien väliin. Mies tarttui kankaaseen, repi sen iholtani, tarttui käteeni ja veti minut syliinsä, nostaen samalla kankaan pakaroitteni alta. Hänen kätensä sukelsi helman alle ja siirsi sivuun pikkuhousuni pakaroiden päältä. Tiukka kangas painui vakoani vasten miehen kerätessä ohutta pitsiä sormiinsa.

Mitä he näkevät? mies kysyi puhaltaen kuumaa ilmaa kaulalleni. He näkevät miehen ja naisen sylikkäin, niin kuin rakastuneilla on tapana, niin kuin kesällä on tapana. He eivät tiedä muuta kuin sen, mitä näkevät. Se ei ole taikuutta. Tämä on

Miehen sormi työntyi sisälleni. Selkäni kaareutui, mutta miehen toinen käsi piti minut paikoillani. Yritin kääntää kasvoni miestä kohden, pyytäen suudelmaa, mutta hänen kätensä lukitsivat minut paikoilleen.

Tämä on taikuutta. Me emme ole rakastuneita, niin kuin he luulevat. Me vain rakastelemme.

Mies veti sormensa sisältäni. Hänen peniksensä sykki pakaroitteni alle. Hän liikahti kevyesti, nostaen minua samalla. Hänen elimensä soljui sisääni ja tunsin emättimeni lihasten tiukentavan otettaan.

Miehen huulet löysivät suojaamattoman olkapääni ja hänen hampaansa pureutuivat ihooni. Samassa orgasmi alkoi hiipiä nilkoistani ylöspäin, kohti sääriä. Reiteni jännittyivät, pakarani nousivat ja laskeutuivat, päästäen miehen yhä syvemmälle sisääni. Suustani purkaantui huuto, jonka mies vaimensi huulillaan. Hän laukesi sisääni.

Avasin silmäni ja näin hänen katsovan ohikulkijoita ilmeettömänä. Nousin hitaasti ja vedin mekkoni reisieni suojaksi. Hänen spermansa valui sisältäni ja liikutin pakaroitani saadakseni pikkuhousuni paikoilleen. Mies otti lehtensä ja nousi. Hänen housujensa vetoketju oli kiinni.

Kiitos, ettet paljastanut minua siellä liikkeessä.

Hän kääntyi ja lähti. Katsoin kättäni, johon hän oli sujauttanut yhden varastamistaan kelloista. Se oli miesten kello, liian suuri minulle ja sen platinan harmaudessa oli sama sävy kuin hänen silmissään.


Nurmi oli vielä hentoa isän haudalla. Harva, vaaleanruskea ruoho oli kärsinyt kuivasta kesästä ja kaukana olevista kastelulaitteista. Pyyhin pölyt polvistani noustessani ylös. Elokuu oli ollut yhtä kuiva kuin koko kesä ja kaiken alleen peittävä, sieraimet tukkiva hiekka, oli leijunut kaupungin yllä jo viikkoja.
Katsoin isän hautaa ja olisin halunnut itkeä. En pystynyt siihen. Hiekka kuivatti silmäluomeni. Lähdin haudalta yrittäen etsiä varjoista reittiä pois hautausmaalta ja silloin näin hänet. Hänen päänsä oli kumarassa, ikään kuin taipuneena rukoukseen, hänen niskansa paljas ja suojaton ja mietin, miten helposti olisin voinut kävellä hänen taakseen ja nostaa käteni iskuun. Puristin sormeni nyrkkiin, mutta en tehnyt sitä vihasta. Ei, hänen näkemisensä sai minut muistamaan, miltä hän oli tuntunut sisälläni sinä päivänä Espalla.
Sinä päivänä, jolloin isä oli kuollut.

Mies nosti päänsä ja kääntyi. Vasta silloin huomasin vanhan naisen hänen vierellään. Nainen nojasi raskaasti vasten miehen käsivartta. He lähtivät kävelemään kohti parkkipaikkaa. Seurasin heitä. En ollut ajatellut miestä näiden parin kuukauden aikana, mutta hänen näkemisensä sai minut tajuamaan, että olin kaivannut häntä.

He nousivat tummanharmaaseen Mersuun, nainen istuutui taakse ja mies eteen ajamaan. Avasin isän auton oven ja ajoin heidän perässään. Mustan hameeni tiukka kangas pingottui reisieni yli. Olisin halunnut levittää jalkojani, mutta hame oli liian kapea. Avasin mustan paitapuseroni ylimmät napit ja säädin tuuletuksen puhaltamaan rintoihini.
Seurasin heitä Lehtisaareen, jossa he sukelsivat taotusta mustasta portista harmaan kiviaidan taakse. Jäin odottamaan. Kohotin takapuoltani ja hilasin kapean hameen vyötärölleni, työnsin sormen sisälleni ja löysin saman kosteuden kuin Espalla.
Istuin monta tuntia autossa ja kun elokuun raskas, punainen kuu kiipesi tummansiniselle taivaalle, mies ajoi ulos portista. Käynnistin autoni ja lähdin hänen peräänsä. Hän oli yksin autossa.

Mies ajoi Hernesaareen ja pysäköi autonsa meren rantaan. Kivinen ranta oli tyhjä, suuret kontit pystyttivät läpitunkemattoman muurin meidän ja kaupungin välille. Hän nousi autosta ja käveli terävien kivien yli aivan veden äärelle. Askeleeni olivat äänettömät, mutta tiesin, että hän huomasi tuloni. Hänen selkänsä oli torjuva, mutta en välittänyt siitä. Pysähdyin hänen taakseen.

Mistä sinä löysit minut?

Hänen äänensä ei ollut vihamielinen, ainoastaan väsynyt.

Minä näin sinut hautausmaalla, seurasin sinua Lehtisaareen ja odotin kunnes tulit jälleen ulos.
Miksi?
Miksi ei?
Niin, miksipä ei, hän sanoi kääntyen puoleeni.

Hän katsoi ohitseni. Tartuin hänen käteensä ja puristin lujaa.

Kerro minulle lisää huijaamisesta, pyysin käheällä äänellä. Ja kosketa minua.
Mitä sinä haluat tietää? hän kysyi ja katsoi minua. Kerronko, minkälaista on huijata vai siitä, miksi ihmiset haluavat tulla huijatuiksi?

Hän pyörähti selkäni taakse, tarttui minua vyötäröltä ja veti itseään vasten. Tunsin hänen peniksensä kovana ristiselässäni.

Haluavatko ihmiset tulla huijatuiksi, kuiskasin.
Haluavat, muuten se ei olisi mahdollista. Huijaaminen, valehteleminen. Ihminen haluaa uskoa mahdottomaan. Unelmiin. Siksi hän menettää harkintakykynsä. Siksi hän muuttuu sinisilmäiseksi. Ihminen haluaa onnea ja siksi hän on sokea.

Miehen kädet siirtyivät lanteilleni. Hän puristi lujaa, enkä voinut olla huutamatta. Hän työnsi jalkansa reisieni väliin.

Eikö se ole väärin?
Mikä? Se, että kaipaa onnea? Vai se, että halunsa takia joutuu huijatuksi? Ei se ole väärin. Kaikki voittavat siinä pelissä.
Entä, kun he huomaavat tulleensa huijatuiksi?
Se on sen arvoista, mies sanoi nostaen hameeni vyötärölleni.

Hänen sormensa leikitteli klitoriksellani. Jalkani vapisivat, mutta hänen vartalonsa piti minut pystyssä. Hän työntyi sisääni ja pysähtyi. Hänen peniksensä oli liikkumatta sisälläni, hänen hampaansa näykkivät solisluutani.

Sinun ei olisi pitänyt seurata minua, hän huusi korvaani lauetessaan sisääni.


Hänen päänsä lepäsi sylissäni. Auto oli lämmin rannan kosteuden jälkeen. Kuu oli noussut korkeammalle, mutta silti se näytti kaiken aikaa olevan putoamassa mustaan mereen.

Miksi minun ei olisi pitänyt seurata sinua?

Hän avasi silmänsä ja katsoi minua. Veri näytti paenneen hänen kasvoiltaan ja hetken ajan hän näytti kuolleelta.
Niin kuin isä.

On ihmisiä, joita huijataan. Joilta varastetaan. Sinä et kuulu heihin. Ja kuitenkin minä olen huijari. Varas. Sinä et sovi minun elämääni.
Huijaatko sinä sitä vanhaa naista, joka asuu Lehtisaaressa? kysyin koskettaen hänen otsaansa.

Hän hätkähti. Aloin sivellä hänen otsaansa hitain vedoin ja tunsin hänen vartalonsa rentoutuvan uudelleen.

Kyllä, hän vastasi hetken kuluttua. Sen naisen pojanpoika oli ystäväni.
Oli?
Hän kuoli. Hän oli myös pakkomielle isoäidilleen. Minä käytän sitä pakkomiellettä hyväkseni. Se tietää minulle kohtalaista toimeentuloa, mukavia taskurahoja, oikeutta käyttää tätä autoa ja muuta.
Sinä teet sen rahasta. Huijaat.
Minkä muun takia? mies kysyi avaten silmänsä. Minä en harrasta hyväntekeväisyyttä. Minun seurani maksaa. Minun tarpeeni maksavat. Minun aikani on rahaa. Minä pidän rahasta.
Kuinka kauan sitä kestää? en voinut olla kysymättä. Joskus se nainen pääsee eroon surustaan, eikä tarvitse sinua enää.
Tiedän.

Olimme hetken aikaa hiljaa. Mies katsoi minua, hymyilemättä, ja vastasin hänen katseeseensa samalla tavalla.

Mitä sinä teit hautausmaalla?

Hänen kysymyksensä tuli yllättäen, enkä tiennyt mitä vastata. Purin huultani, yrittäen keksiä vastausta, mutta en osannut valehdella.

Kävin isäni haudalla. Hän kuoli kesän alussa itse asiassa sinä päivänä, jolloin tapasin sinut ensimmäisen kerran.

Mies ei sanonut mitään. Kuitenkin tunsin, että hän halusi minun jatkavan puhumista.

Minä olin juuri tulossa sairaalasta. Jostain syystä poikkesin siihen kultasepänliikkeeseen, vaikka minulla ei ollut mitään asiaa sinne. Sitten sinä isä oli sairas muutaman kuukauden. Hänellä oli syöpä. Minä hoidin häntä kotona, kunnes hän tuli niin sairaaksi, etten enää osannut vein hänet sairaalaan. Sitten hän kuoli.

Ummistin silmäni. Viimeisten kuukausien muistot hyökyivät ylitseni, mutta vieläkään en pystynyt itkemään.

Minun vanhempani erosivat, kun olin pieni. Äiti muutti Saksaan ja minä jäin isän luo. Me olimme aina kahden. Isä ja minä.

Hän nousi istumaan ja veti minut syliinsä. Hänen sormensa piiloutuivat hiuksiini, repien ajatukseni irti päästäni, saaden minut unohtamaan kaiken. Istuimme pitkään hiljaa.

Tarvitsetko sinä paljon rahaa elääksesi? kuiskasin hänen korvaansa.
Paljon, hän vastasi lujalla äänellä työntäen minut kauemmaksi. Miten niin?
Minä haluan auttaa sinua.
Millä tavoin? Huijaamisessa?
Ja varastamisessa. Missä vaan. Minä haluan auttaa.
Minä toimin yksin. Minä en halua sinua mukaan.

Hän kääntyi poispäin minusta, mutta en halunnut antaa periksi.

Minusta ei ole mitään haittaakaan, sanoin hiljaa.
Eikö? hän naurahti ilottomasti. Siinä sinä olet väärässä. Huijaamiseen ei voi liittää tunteita. Jos tekee niin, se tulee liian vaaralliseksi. Huijari muuttuu varomattomaksi, ja voi joutua itse huijatuksi. Minulla ei ole siihen varaa,
Mitä sinä pelkäät?

Hän ei vastannut. Tartuin hänen käteensä ja vein sen reisieni väliin. Hänen sormensa työntyi sisääni ja työnnyin hänen kättään kohti.

Tunteet tekevät ihmisen varomattomaksi, hän sanoi uudelleen.
Minä en puhunut mitään rakkaudesta. Minä en tarvitse rakkautta. Minä haluan vain olla sinun kanssasi.
Jokainen tarvitsee rakkautta.
Myös sinä?
Minä en. Minä tarvitsen rahaa.
En minäkään tarvitse rakkautta, sanoin hitaasti. Minä haluan varastaa. Huijata. Taikoa.
Miksi?
Jotta tuntisin jotain.

Mies veti sormensa sisältäni, kurotti kätensä ohitseni ja avasi auton oven minulle. Nousin sanomatta enää sanaakaan ja menin omalle autolleni. Kuulin miehen käynnistävän auton moottorin. Hän ei sytyttänyt valoja, vaan antoi auton liukua hitaasti eteenpäin. Katsoin hänen lähtöään ja puristin käteni nyrkkiin. Mereltä nouseva raaka usva sai ihoni nousemaan kananlihalle. Olisin halunnut huutaa raivosta, pettymyksestä ja vihasta, mutta en osannut.
Yhtäkkiä mies teki U-käännöksen sytyttäen samalla auton ajovalot. Hän ajoi minua kohti. Valkoiset auton valot tuijottivat minua pantterin silmien lailla, valmiina hyökkäämään, valmiina lävistämään minut.
Hän kiihdytti vauhtia ja ajoi suoraan minua kohti. En ajatellut pakenemista. Kivet sinkoutuivat renkaitten alta. Auton moottori jyrisi. Hän tuli lähemmäksi, yhä lähemmäksi. Jarrujen kimeä kirskunta sai mustuneen taivaan täyttymään närkästyneistä lokeista, jotka olivat paenneet yöksi tavarakonttien suojaan. Katsoin miestä, joka nousi autosta.

Tule mukaan. Minä opetan sinua.


Mies asui hotelli Grand Marinassa. Hän kertoi, että nainen Lehtisaaresta maksoi hänen hotellilaskunsa.

Miksi sinä asut hotellissa?
Koska minun omaa asuntoani remontoidaan.
Onko se totta?
Ei tietenkään. Minulla ei ole asuntoa, en tarvitse sellaista.

Huone oli suuri, eikä mikään siellä kertonut vakituisesta asumisesta. Minkäänlaisia henkilökohtaisia esineitä ei näkynyt, ei valokuvia yöpöydän päällä, ei kirjoja, ei vaatteita tuolilla. Kaikki oli kuin valmiina uutta hotellivierasta varten.
Tai valmista äkkilähtöön.

Kuinka kauan sinä olet asunut täällä?
Kuukauden.

Mies istuutui tuoliin ja katsoi minua. Istahdin sängyn laidalle.

Huijarilla ei ole kotia. Hänen kotinsa on siellä missä on rahaa. Kun rahavirrat tyrehtyvät, hänellä on muutto edessä. Jos sinä haluat jotain pysyvää, jotain omaa lähde.
Minä jään.

Tumma varjo synkensi miehen kasvot.

Minä lähden kohta, mies sanoi. Minun aikani Suomessa alkaa olla lopussa. Piirit ovat täällä liian pienet, sana kiertää, ihmiset vertaavat kokemuksiaan, ihmiset eivät halua pysyä hiljaa.
Minne sinä lähdet?
Pois.
Siihenkin tarvitaan rahaa, sanoin ja nousin. Eikö niin?

Polvistuin hänen eteensä, avasin hänen vetoketjunsa ja otin hänen peniksensä suuhuni.

Uusi alku maksaa paljon, kuulin hänen sanovan. Paljon.


Heräsin ja tunsin hänen ihonsa viileyden selkääni vasten. Muistin nähneeni unta isästä, mutta uniriekaleet olivat liian heikkoja ja hajanaisia. Suljin silmäni uudestaan ja yritin palauttaa mieleeni isän piirteet, mutta en pystynyt siihen. Käännyin ja näin miehen selän edessäni. Hänen toinen kätensä suojasi hänen kasvojaan peittäen hänet näkyvistäni. Kosketin häntä ja hän liikahti unissaan poispäin.
Ajatus, joka ollut mielessäni juuri ennen nukahtamista, palasi mieleeni.

Tiesin hänen olevan hereillä jo ennen kuin hänen silmänsä avautuivat. Olin katsonut hänen luomiensa levotonta liikehdintää jo jonkin aikaa, nähnyt hänen vartalonsa jännittyneisyyden. Painoin suudelman hänen huulilleen.

Sinä näytät pelästyneeltä, sanoin hiljaa. Mitä sinä pelkäät?
Minä en ole tottunut heräämään toisen ihmisen viereltä.

Käperryin hänen kainaloonsa ja painoin sormeni hänen huulilleen. En halunnut hänen puhuvan.

Miten paljon rahaa sinä tarvitset?
Uuteen alkuun? hän mumisi ja hänen kuuma hengityksensä kutitti sormiani.
Niin tai lopettaaksesi. Kokonaan. Kuinka paljon sinulla pitäisi olla, jotta voisit lopettaa huijaamisen? Ettei sinun tarvitsisi enää tehdä sitä?

Hän työnsi sormeni kasvoiltaan ja nousi istumaan.

Mikä sinusta on riittävästi? hän kysyi kylmällä äänellä. Miljoona? Kaksi? Minkä verran tarvitaan, jotta voi elää pitkän elämän yltäkylläisyydessä? Ei koskaan köyhänä. Ei koskaan.

Kuuntelin hänen sanojaan ja tiesin, etten saisi hänen päätään kääntymään. Huijaaminen oli hänen tapansa elää. Vaikka hänellä olisi riittävästi rahaa, hän ei lopettaisi. Ajatus, joka oli tullut mieleeni edellisiltana, ei toteutuisi. Hän ei pysähtyisi vaikka minä antaisin hänelle siihen mahdollisuuden. Hän ei halunnut pysähtyä.
Halusin kuitenkin hänet, joten minulle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin seurata häntä ja tarjota uutta alkua jossain muualla.

Kuinka paljon rahaa sinä tarvitset, jotta voit asua riittävän kauan hotellissa ennen kuin joku tarttuu syöttiin?
Mitä sinä tarkoitat?
Minä voisin rahoittaa uuden alun meille. Jossakin muualla. Kunnes löydämme sopivan kohteen. Jonkun, joka haluaa tulla hetken ajan onnelliseksi. Jonkun, joka haluaa sokeutua sinun taikavoimiesi takia.
Mistä sinulla on rahaa? mies kysyi hitaasti. Sinä petät itseäsi.
Minulla on asunto. Etu-Töölössä. Siitä saa vähintään puoli miljoonaa. Enemmänkin, jos meillä ei ole kiire. Onko meillä? Kiire?

Hän hymyili ja veti minut syliinsä.


Isäni lakimies löysi nopeasti käteisostajan asunnolle. Sovin huutokauppakamarin kanssa astioiden, huonekalujen ja muun irtaimiston arvioinnista ja palasin viimeisen kerran kotiini. Olin asunut näissä huoneissa isäni kanssa yli kaksikymmentä vuotta ja tiesin, että minun oli aika lähteä pois. Mikään ei palaisi enää ennalleen ja minun oli aloitettava elämäni alusta. Mikään ei sitonut minua enää tähän paikkaan. Kotini ja turvapaikkani ei ollut enää näiden kattojen alla, ei näiden seinien sisällä. En halunnut täältä mitään muuta mukaani kuin muistoni.

Minulla oli tapaaminen isän lakimiehen kanssa iltapäivällä, joten katsoin viimeisen kerran vanhaa kotiani ja lähdin. Hyppäsin taksiin ja ajoin Kaivopuistoon. Lakimies odotti minua, ojensi minulle salkun ja katsoi minua vakavasti.

Toivottavasti sinä tiedät mitä teet.
Tiedän.
Minä en ymmärrä, miksi sinä et sijoita rahoja tai edes talleta niitä tilillesi.
Minä matkustan ulkomaille, sanoin hymyillen. Minulla ei ole Visaa, eikä muitakaan kortteja, pakko olla käteistä. Roomassa.
Miksi sinne? Lomalleko?
Rooma on rakkauden kaupunki. Roma toisinpäin luettuna se on sama kuin Amor. Rakkaus.

Lakimiehen kasvot kirkastuivat hänen kuullessaan sanani.

Aah, sinä olet siis rakastunut! Se on hyvä, siis se, että olet pääsemässä surusi yli. Uusi rakkaus auttaa sinua unohtamaan isäsi.
En minä unohda häntä. En koskaan.
Kuka tämä nuori mies on? Tunnenko minä hänet?
Tuskinpa, vastasin hymyillen. Minäkään en tiedä hänen nimeään.


Mies seisoi ikkunan ääressä, eikä kääntynyt puoleeni tullessani hotellihuoneeseen. Laskin salkun peilipöydälle ja menin hänen luokseen. Kiedoin käteni hänen ympärilleen ja vedin hänen tuoksuaan ahnaasti sisääni. Hän kääntyi ja katsoi minua. Hänen silmänsä olivat ilmeettömät, pupillit olivat pienet ja iirikset lähes läpikuultavat.

Sinä teit sen? Myit asunnon ja sait rahat?

Katsoin olkani yli ja hänen katseensa seurasi liikettä. Hän rypisti otsaansa kevyesti.

Etkö sinä tallettanut rahoja? Ovatko ne kaikki tuossa salkussa?
Ovat. Puoli miljoonaa mahdollisuutta aloittaa uudestaan.

Hän tarttui käsiini ja lukitsi ne selkäni taakse. Selkäni kaareutui, kun hän työntyi minua vasten.

Miksi sinä teet tämän? hän kysyi suljettujen huulten takaa.
Minä haluan tehdä sen.

Hän painoi huulensa kaulalleni ja tunsin kaulavaltimoni sykkivän hänen hampaitaan vasten. Olisin halunnut kertoa hänelle, että tein sen rakkaudesta häneen, mutta en halunnut pelästyttää häntä. En halunnut tunteitteni työntävän häntä luotani. Tiesin, että hän pelkäsi myös omia tunteitaan, halusi kieltää ja peittää ne. Minun oli annettava hänelle aikaa. Hän ei ollut tottunut rakkauteen.


Tiesin jo ennen heräämistä, että hän oli poissa. Tunsin huoneen tyhjyyden alastomalla vartalollani. Minun oli kylmä. Huuleni tärisivät ja yritin hillitä vapinaa. Sormenpääni hohtivat jäätä ja piilotin ne reisieni väliin löytäen vain yksinäisen kosteuden.
Käännyin vatsalleni ja hautasin pääni tyynyyn. Kuuntelin hiljaisuutta, joka lepäsi rikkumattomana ympärilläni. Vaivuin horrokseen, mutta edes unessani en nähnyt miestä, joka oli jättänyt tuoksunsa ja vartalonsa painon lakanoihin. Hänen sijastaan näin isän sellaisena kuin olisin halunnut hänet unohtaa: väsyneenä, lakastuneena. Laihtuneena ja kahlehdittuna sairaaseen ruumiiseensa. Lannistettuna ja voitettuna.
Näin isän harmaat, periksi antaneet silmät. Voimattoman suun, joka ei ollut enää noussut hymyyn, vaan vääntynyt kivusta ja tuskasta, avautunut äänettömään huutoon.
Näin sen kaiken unessani ja vasta avatessani kyyneleiset silmäni, isäni kasvot hävisivät näkyvistä. Makasin monta tuntia, enkä voinut lakata itkemästä.

Iltapäivällä nousin sängystä, menin ikkunan luo, vedin verhot auki ja päästin auringon huoneeseen. Tiesin, että mies tulisi ottamaan rahat, hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta. Olin tarjonnut hänelle rakkauttani ja rahoja, mutta hän valitsi helpomman tien.

Nostin käsilaukkuni maasta. Olin heittänyt sen lattialle edellisiltana palatessani takaisin hotelliin. Avasin laukun ja katsoin seteleitä, jotka olin sullonut sinne. Kaksi ja puoli sataa tuhatta. Saman verran kuin oli salkussa, jonka mies oli vienyt mukanaan.

Käänsin katseeni rahoista ja näin punaisen ruusun yöpöydällä. Se oli hänen tapansa jättää jäähyväiset. Sanoa näkemiin. Nostin ruusun huulilleni ja hymyilin. Minulla oli riittävästi rahaa: uuteen alkuun, hotellilaskuihin, uusiin vaatteisiin, kaikkeen, mitä tarvittiin, aina siihen saakka, kunnes asettamani syötti nielaistaisiin.
Ja kenties joskus, ajattelin tuntiessani hänen partavetensä tuoksun ruusun terälehdillä, ehkä jonain päivänä, kun kaikkein vähiten odotti, kun kaikkein vähiten toivoi, kun vähiten kaipasi rakkautta

Nostin puhelimen korvalleni pitäen yhtä ruusua kädessäni ja tilasin menolipun Roomaan.

- SusuPetal