Georgette Heyer (16.8.1902–4.7.1974) on englantilainen kirjailija, joka on tullut tunnetuksi erityisesti historiallisten rakkausromaaniensa kautta. Näiden lisäksi hän kirjoitti myös salapoliisiromaaneja, novelleja ja muutaman nk. aikalaisromaanin.

En osaa sanoa, kuinka tunnettu Georgette Heyer on Suomessa. Osa hänen kirjoistaan on aikanaan suomennettu, mutta luettuani melkein kaikki Heyerin historialliset rakkausromaanit suoraan englanniksi, suhtaudun epäillen käännösten laatuun. Englanniksi tarinat ovat kepeää, sujuvaa tekstiä, joka välttää turhan sentimentaalisuuden kuopat. Suomeksi käännettynä teksti menettää paljon hauskuudestaan ja näppäryydestään. Suomennokset Heyerin kirjoista ovat lisäksi melko vanhoja, jolloin ajan hammaskin on päässyt puraisemaan monia ilmaisuja.

Heyerin tuotanto on melko laaja: historiallisia rakkausromaaneja hän ehti kirjoittaa nelisenkymmentä ja salapoliisiromaanejakin yli kymmenen. Itse olen lukenut vain yhden "dekkarin", joten keskityn tässä analyysissä vain tuohon tuotannon ytimeen eli "hömppään". Heyer itse ei tosin arvostanut viihteellisempiä kirjojaan kovin korkealle, vaan piti tärkeämpinä niitä kirjoja, joissa hän keskittyi historiallisiin faktoihin ja romantiikka oli vain sivuosassa.

Vaikka Heyerin kirjat sisältävät runsaasti historiallis-romanttisen lajityypin kliseitä, ne on sekoitettu taitavasti huumorin ja mielenkiintoisten historiallisten faktojen joukkoon. Useimmat sankarit ovat monella saralla kunnostautuneita, varakkaita ja hivenen salaperäisiä englantilaisia lordeja, useimmat sankarittaret kauniita ja nokkelia. Mutta hajontaa on paljon: herrat voivat olla niin nuoria, komeita huimapäitä kuin vanhempia, vakaita ja huumorintajuisiakin, ja kaikkea siltä väliltä (myös yhdistelmiä nuori ja vakaa sekä keski-ikäinen ja "paatunut" löytyy). Naispuolisessa henkilögalleriassa löytyy vielä enemmän valinnanvaraa: ikähaitari on suunnilleen 17–40 vuotta; on rahapulassa olevia, on rikkaita ja vieläpä vakavaraisiakin naisia; on älykkäitä, nokkelia ja varmaotteisia naisia yhtä hyvin kuin huikentelevaisia ja ei-niin-fiksuja neitosia. Huomionarvoista on, että nuorten naisten (ikä <20) romantiikankaipuusta Heyer tekee lempeää pilaa. Tarina päättyy aina romanttisesti, mutta Heyerin näkemys tuntuu olevan se, että onnellisimmiksi tulevat ne, jotka osaavat pitää rakkaudenhuumassakin jalat edes kevyesti maan pinnalla.

Kaikkien Heyerin kirjojen esittely kerralla ei onnistu, joten valikoin lyhyesti arvioitavaksi kolme eri Heyeriä.

1410628.jpgDevil's Cub (1932, suomennettu nimellä Paholainen rakastuu, 1982) taisi olla ensimmäinen lukemani Heyer, ja se on yhä eräs suosikeistani. Kirja kuuluu Heyerin varhaisempaan tuotantoon ja sijoittuu suunnilleen vuoteen 1780. Devil's Cub on itse asiassa jatko-osa kirjalle nimeltä These Old Shades (1926, suomennettu nimellä Onnen velka, 1981), mutta kuten hyvissä kirjoissa yleensä, lukukokemusta ei haittaa vaikka ei aiemmin kirjan tapahtumia tuntisikaan.

Devil's Cub edustaa perinteistä seikkailu- ja rakkausromaania siinä, että dramaattisia juonenkäänteitä ja romanttisia väärinkäsityksiä ei tarinasta puutu. Heyerin ensimmäisistä romaaneista on sanottu, että ne ovat eräällä tavalla "vakavampia" kuin myöhemmät, suuremman suosion saanet sijaishallituksen (Regency) aikaan sijoittuvat kepeät romaanit, ja mielestäni pitää paikkansa, että Heyer on varhaisemmissa romaaneissaan pyrkinyt selkeämmin täyttämään romanttisen kirjallisuuden kliseitä, mikä näkyy myös Devil's Cubin kohdalla. Ei sillä, etteikö pilke silmäkulmassa säilyisi koko kirjan ajan; esimerkiksi asetelma sankariparin välillä muistuttaa hetkittäin screwball –komedioita, mikä sai ainakin minut naurahtelemaan ääneen lukiessani.

1410645.jpgBlack Sheep (1966) on Heyeriä kepeimmillään ja kuuluu noihin aikaisemmin mainittuihin, sijaishallitukseen aikaan sijoittuviin rakkausromaaneihin. Pääpari on jo "kypsemmässä" iässä, vaikka ajan hengen mukaisesti vanhaksi piiaksi itsensä lukeva sankaritar, Abigail Wendover, onkin vasta lähestymässä kolmattakymmenettä ikävuottaan. Kokemus seurapiirien sosiaalisista kuvioista ja riittävä taloudellinen itsenäisyys sekä tietyssä mielessä myös vanhanpiian leima antavat sankarittarelle suuremman liikkumavaran kuin mitä ajankuvauksen mukaisessa rakkausromaanissa voitaisiin nuoremmalle sankarittarelle suoda.

Heyerin variaatio teemasta "kypsemmän iän rakkaus" ei olisi täydellinen ilman nuoremman sukupolven romanttisia haihatuksia ja asioiden sotkemista, joita selvitellessään pääpari löytää yhteisen sävelen. Luvassa on raikasta huumoria, konventioilla leikittelyä ja nokkelaa sanailua pääparin välillä, juuri niin kuin pitääkin.

1410624.jpgApril Lady (1957) esittelee myös suositun teeman rakkausromaanien kirjossa: sosiaalisten konventioiden tai muiden pakottavien käytännön syiden, kuten esim. rahapulan takia solmitusta "kunniallisesta" avioliitosta, jonka osapuolet eivät aluksi tunne toisiaan, mikä antaa aiheen moniin väärinkäsityksiin.

April Lady ei ole Heyerin tunnetuimpia eikä tietääkseni myöskään suosituimpia romaaneja, ja lukiessa on helppo ymmärtää miksi: tapahtumat etenevät melko hitaasti, huumoria on vähemmän kuin monissa muissa Heyerin kirjoissa (vaikka sankarittaren, Nell Cardrossin veli huvittavine ystävineen tuokin lisäväriä tarinaan) ja pääparin rimpuilua molemminpuolisten väärinkäsitysten suossa on hetkittäin jopa tuskallista seurata. Olen kuitenkin itse viehtynyt tarinaan – rauhallisuus ja ns. vakavampi ote ovat yhtä miellyttävä "poikkeus säännöstä" Heyerin romaanien keskellä kuin mitä Heyerin koko tuotanto on rakkausromaanien genressä yleisesti. Sankaritar on sitä paitsi mielestäni suloinen ja sai välittömästi sympatiani puolelleen.

Heyerin tuotannosta puhuttaessa joutuu kuitenkin yleensä loppujen lopuksi toteamaan, että on melko lailla sama, mistä kirjasta hänen romaaneihinsa tutustumisen aloittaa. Jokaisella on omat suosikkinsa, ja siksi on ehkä sattuman kauppaa, osuuko käteen ensimmäiseksi juuri "itselle sopiva" Heyer. Toisaalta hyvien rakkausromaanien ystävät löytävät varmasti lähes jokaisesta kirjasta jotakin tuttua ja ilahduttavaa. Jokaisessa kirjassa esiintyy pääparin lisäksi useimmiten viehättävä joukko sivuhenkilöitä omine ongelmineen, ja vaikka romaanit mielestäni ovatkin taitavia yhdistelmiä romanttisen kirjallisuuden kliseistä huumorilla maustettuna, jokaisessa romaanissa on kuitenkin aina saatu aikaan raikas ja yksilöllinen ratkaisu.

- Annu


Lisätietoa kirjailijasta:

Georgette Heyer
Georgette-Heyer.com
Wikipedia englanniksi ja suomeksi