Rakas perhe (1982) on Eeva Tenhusen yhdeksästä teoksesta ainoa, joka ei ole rikosromaani vaan pikemminkin rakkausromaani.  Ihmis- ja rakkaussuhteet ovat tärkeässä osassa myös kaikissa Tenhusen dekkareissa, joista moni kiinnittyy saaman goottilaisen romaanin traditioon kuin rakkausromaanit. Rakasta perhettä voi luonnehtia sekä kirjeromaaniksi että ilotteluksi turkulaisesta opiskelijaelämästä 1960-luvun alussa. Kirja rakentuu kahdestakymmenestä auskultantti Tuuli Tammelan kirjoittamasta kirjeestä perheelleen sekä kirjeitä kommentoivista kertovista jaksoista, joissa Tuuli puhuttelee kaksituhattaluvun alkuvuosina elävää kuvitteellista tyttärentytärtään.   Kirjassa siis risteää kolme aikatasoa, lukuvuosi 1962–63, jolloin Tuuli on kirjoittanut syntymäperheelleen osoitetut kirjeet, kirjan kommenttitekstien kirjoittamisaika 1980-luvun alku sekä oletettu 2000-luvun alku.
   Teoksen alussa muutaman vuoden yli kaksikymppinen Tuuli Tammela, lempinimeltään Tuulihattu (Tenhunen ilottelee tietoisesti päähenkilöidensä nimillä), saapuu auskultoimaan Turkuun.   Tuuli on suomen kielen ja kirjallisuuden auskultantti, joka on yhtä aikaa sekä hutilusmainen että älykäs, ja opettajiaan kohtaan terävän kriittinen opiskelija.  Tuulin isä on marginaaliin jäänyt niukkaeleistä proosaa kirjoittava kirjailija, omasta mielestään nero.  Äiti elättää käytännössä perheen epäpätevänä kuvaamataidon opettajana.  Isä paheksuu Tuulin auskultoimaan lähtöä, sillä arvosanat ja tutkinnot ovat hänen mielestään poroporvarillisuuden huippu, ja Tuulin luova lahjakkuus tulee menemään hukkaan homeisessa opettajainhuoneessa.  Tuuli puolestaan toteaa, ettei hän voi ottaa vaimoa elättäjäkseen, vaan hänen on itse rahoitettava kirjoittamisensa.
   Ihailtu ja muista hyväksi käyttävä patriarkka- tai isähahmo on toistuva henkilö Tenhusen rikosromaaneissa.  Tämä hahmo on usein se, jonka ympärille tapahtumat kehittyvät: usein murhan uhri, toisinaan myös murhaaja.  Rakkaassa perheessä Tenhunen on jakanut hallitsevan mieshahmon kahdeksi persoonaksi.  Näistä toinen on Tuulin isä, jota Tuuli luonnehtii hirviöksi, tosin hurmaavaksi sellaiseksi.  Sovinisti-isälle (Tuulin oma termi) on ollut kova kolaus tuottaa maailmaan vain tyttäriä, joten perheen viides ja nuorin tytär Tuuli saa viimein olla isälleen sijaispoika, jonka kirjallista lahjakkuutta isä pyrkii viljelemään.  Tuulin annetaan kasvaa rajoitta.  Isä käy toistuvasti vieraissa naisissa, mikä saa Tuulin uskomaan, että kaikki miehet ovat moraaliltaan samalla tavalla löyhiä.
   Myös kirjan miespäähenkilössä professori Kai Harmiassa on isähahmon piirteitä, vaikka ensikohtaamisessa tupakkapaikalla hätäisiä mielikuvia kanssaihmisistään muodostava Tuuli pitää häntä ulkomuodon ja esiintymisen takia pihtiputaalaisena epäonnistujana. Harmiaa ei missään nimessä kuvata komeana: …"miehen olemuksessa oli jotakin säälittävää: pitkä kömpelö otus.  Varmasti yli neljänkymmenen.  Kulunut tweedtakki, nahkapaikat kyynärpäissä ja hihansuut pahasti rispaantuneet.  Sen alla tumma poolopaita.  Solmiosta ei tietoakaan.  Eikä liioin housunprässeistä. " Parasta miehessä ovat "pihtiputaalaisen kiltit silmät".  

Toki jo Tuulin ja Harmian ensikohtaamisesta asti on selvää, että nämä kaksi päätyvät yhteen.  Mutkia matkaan tuo ensin Tuulin hölmö käytös: hän haukkuu pihtiputaalaiseksi auskultantiksi luulemalleen miehelle professori Harmian tietämättä että hänen pihtiputaalaisensa on juuri tämä pelätty professori.  Kun totuus selviää Tuulille, hän menee suunniltaan, alkaa itkeä ja inhota Harmiaa.   Tämä on ilkeä mutta taitava opettaja ja lisäksi yksi harvoista kirjallisuudentutkijoista, jotka arvostavat Tuulin isän tuotantoa – voikin olettaa, että isä hyväksyy tyttärensä kosijan.  Tenhunen ei pilko rikki sitä, mihin Tuuli Harmiassa ihastuu, mutta yksi tekijä on selkeästi äly.  Harmia puolestaan arvostaa Tuulin opettajantaitoja ja on sitä mieltä, ettei tällä tule koskaan olemaan kurinpitovaikeuksia, koska Tuulilla ei ole asenteita oppilaita kohtaan ja hänen opetuksensa on eloisaa. Vähitellen Harmian ja Tuulin opettaja-oppilas – suhde saa toverillisia piirteitä, ja väistämättä Tuuli rakastuu Harmiaan.  Hän kuvittelee tunteen olevan turvallisen yksipuolinen, samanlainen kuin aiemmat ihastukset Lorenco de´Mediciin tai musiikinopettajaan.

Seuraavaksi esteeksi romanssille tulee punatukkainen nainen, joka sattuu asumaan Tuulin naapurissa.  Tuuli ja Marita seuraavat punatukkaisen naisen miesvieraita kiinnostuneina, käsittämättä että heidän Vaiteliaaksi mieheksi ristimänsä kävijä on Harmia. Punatukkainen nainen, osoittautuu puhelintytöksi ja kuolee hämärissä olosuhteissa.  Professoria epäillään hetken tämän murhasta.  Tuuli joutuu poliisikuulustelussa todistamaan Harmiaa vastaan ja huomaa rakastavansa Harmiaa siitä huolimatta, että kuvittelee tämän olevan naimisissa oman äitinsä kaltaisen lempeän ja kärsivällisen naisen kanssa ja pettäneen vaimoaan punatukkaisen naisen kanssa.

Teos loppuu takaa-ajokohtaukseen.  Auskultoinnin päätyttyä Tuuli lykkää lähtöään Turusta kotikaupunkiin, koska Harmia lupaa keskiviikkona soittaa hänelle ja tehdä sopimattoman ehdotuksen.  Tuuli on toisaalta täysin valmis menemään miehen kanssa saman tien sänkyyn, mutta toisaalta hän ei voi itse soittaa Harmialle vaan riutuu lauantai-aamuun odottaen puhelua.   Kun Harmia viimein soittaa, sydämistynyt Tuuli toteaa, ettei hän sittenkään halua olla toinen nainen. Hän pakenee linja-autolla kohti kotikaupunkia, vihjeiden perusteella Savonlinnaa. Harmia lähtee autollaan perään ja repii Tuulin linja-autosta kyytiinsä suorastaan väkivaltaisesti.  Käy ilmi, että punatukkainen nainen olikin Harmian entinen vaimo, ja Tuuli on vain kuvitellut Harmialle vaimon ja lapset.  

Tuuli Tammela on epätäydellinen ja paikoin ärsyttävä sankaritar, koska hän elää liikaa mielikuvitusmaailmassaan.  Harmia kysyykin epätoivoisena mistä Tuuli on saanut niin negatiivisen mieskuvan, kirjoistako.  Harmiasta sen sijaan kuoriutuu nuhjuisen pihtiputaalaisuuden alta sankari.  Näiden kahden kohtauksissa on 1930-luvun slapstick-komedioiden kipinöintiä ja jännitettä, teos voisikin toimia mainiosti myös elokuvana. Tuulin huomiot sukupuolirooleista ovat herkullisia. Naisauskultantin on mahdoton saada vuokra-asuntoa: vuokraemännät pelkäävät jakaa keittiönsä ja vuokraisännät vaativat seksiä.  Miehet toisaalta saavat helpommin vakinaisen opettajanpaikan, toisaalta kuitenkin odottavat naisten elättävän heidät.

Kyseenalaistava huumori on tyypillistä Tenhusen tuotannolle.  Rakkaassa perheessä huutia saavat niin 1960-luvun kaksinaismoraali, jäykät auskultointitraditiot kuin järkeen perustuva aviopuolison valintakin.  Tuulia kositaan kahdesti ennen kuin hän päätyy kirjan loppusivuilla kihlautumaan Harmian kanssa. Ensimmäinen kosija on kotikaupungin kanttori, oka kosii ylioppilastyttöjä arvosanojen paremmuusjärjestyksessä, toinen taas oman kylän poika Väänäsen Sepe, joka liehittelee vuoroin kutakin auskultanttitoveriaan.

Herkullinen sivuhenkilö on Tuulin serkkua ja boksikaveria Maritaa, varakasta kauppaneuvoksen tytärtä piirittävä ruotsalainen kreivi.  Hän ei ole rikas eikä komea, ainoa merkille pantava puoli hänessä on aatelisarvo.  Kreivilliseen arvoon sopivat huvitukset vaativat Tuulilta ja Maritalta aikamoista kekseliäisyyttä.  Lopulta Marita hankkiutuu eroon kreivinketkusta ja päätyy yhteen Väänäsen Sepen kanssa, lähinnä käytännöllisistä syistä.

Paitsi rakkaustarina, Rakas perhe on myös onnistunut kuvaus auskultoimisesta, eri aineiden opettamisesta ja myös suomalaisesta kirjallisuudentutkimuksen perinteestä.  Tuuli on kriittinen opiskelija, jonka on tärkeää selvitä opetusharjoittelusta hyvin arvosanoin, että hän saisi vakituisen paikan elättääkseen itsensä.  Opettajaksi Tuuli on aamu-uninen (ja juuri aamu-unisuus aiheuttaa hänelle harmia Harmiasta) ja huolimaton, hänen taulutyöskentelyssään on toivomisen varaa.  Tuuli kuitenkin soveltaa tietoisesti Hoffmanin metodia ohjaaviin opettajiin, toisin sanoen pyrkii jäljittelemään heidän opetustyyliään.  Hän joutuu vaikeuksiin kritisoidessaan aiheesta normaalilyseon rehtorin Kimmo K. Valkaman veljen isänmaallista lukemistoa, mutta ei halua nöyristellä.  Toisaalta Tuuli on valmis tarttumaan tilaisuuteen: hän siteeraa sujuvasti Bellmania, vaikka osaa tältä tasan yhden epistolan, jonka on oppinut Maria Langin dekkarista!

Tuuli on Turussa opiskelemassa, ei metsästämässä miestä.  Muiden kuin Harmian kohdalla hän on hauskan terävänäköinen: historiaa opettavaan Kauniiseen-Makkoseen ei tietenkään voi rakastua, sillä auskultanttien liioitteleva ihailu on tehnyt tästä vitsin. Sekä Maritan kreivillinen suhde että Väänäsen Sepen ruoan- ja morsiamenmetsästys on kuvattu lempeällä ironialla, kirjasta on makea hempeys kaukana. Tenhunen ei alleviivaa sitä, että Tuuli toisaalta hakee älyllisesti isänsä kaltaista miestä, toisaalta vastakohtaa isälleen, miestä, joka on uskollinen vaimolleen.  

Rikosromaaneissaan Tenhunen on osoittanut olevansa paitsi hyvä juonenpunoja, myös kykenevänsä erittäin taitavasti siirtämään tekstinsä tunnelmasta toiseen.  Rakas perhe ei ole jännäri, mutta sen juoni vetää ja tekijä koukuttaa lukijan haluamaan kuulla yhä lisää Tuulin ja Harmian väleistä.
Rakas perhe on myös tavattoman hauska kirja.  Lukija seuraa Tuulin toilailuja pahaa aavistaen ja arvaten enemmän kuin yhtä aikaa fiksu ja höseltävä, mutta sympaattinen sankaritar.  Kerrontarakenne on toimiva, kirjassa on sen ansiosta svengaava rytmi.   

Olen lukenut Rakkaan perheen parikymmentä kertaa, mutta edelleen se naurattaa ja väliin liikuttaakin.  Tiedänhän minä, että tarina loppuu onnellisesti, mutta kuten hömpän muissakin parhaissa helmissä, odotettu loppu tuntuu silti tyydyttävältä ja oikealta.  Suosittelen lämpimästi.


Leena Lehtolainen

Katso myös Wikipediasta