698989.jpg

- Minun piti siis juoda vain pari kaljaa ja odottaa junaa, kun sinä tulit Zetoriin kahden ystäväsi kanssa. Näin sinut jo ennen kuin tulit samaan pöytään ja jos sinä et olisi tullut siihen istumaan, minä olisin tullut sinuun pöytääsi.
   Katsoin Lauria, mutta hän ei vastannut katseeseeni.
   - Sinä tulit istumaan viereeni ja juttelit kavereittesi kanssa, mutta yhtäkkiä he lähtivät jonnekin ja me jäimme kahden. Minä kysyin sinulta jotain, ja me aloimme puhua. Sinä olit hauska. Ja humalassa. Sinä puhuit ja puhuit ja minä puhuin ja meillä oli hauskaa. Tai ainakin minulla oli. Kun sitten kerroin, että olin lähdössä, sinä sanoit, etten saa lähteä, vaan että minun on tultava sinun luoksesi yöksi. Ja koko viikonlopuksi. Sanoit, etten saa lähteä.
   Kiemurtelin kiusaantuneena Laurin vieressä. Hänen sanavalintansa tekivät häijyä. Niin, tai minun sanavalintani, jos hän nyt kerran kertoi minun sanoneen niin.
   - Niinpä me lähdimme yhdessä, Lauri jatkoi. – Kävelimme Kallioon ja tulimme tänne.
   Lauri vaikeni ja minusta alkoi tuntua, etten halunnut kuulla sen enempää.
   - Sitten sinä…sinä halusit tanssia, Lauri sanoi. – Ja niin sinä tanssit.
   Suljin silmäni häpeästä. Minun ei tarvinnut muistaa, minkälainen tanssini oli ollut, sillä tunsin sen muiston joka jäsenessäni.
   - Ja sitten sinä aloit itkeä.
   Pidätin hengitystäni. Tämä ei mennyt nyt niin kuin olin ajatellut. Olin luullut, että eroottinen tanssini olisi johtanut rakasteluun, ei kyyneliin.
   - Itkeä? kysyin Laurilta. – Minä en muista.
   - Minä yllätyin. Ensin sinä olit naurua ja iloa täynnä ja sitten yhtäkkiä… Kysyin, mikä sinulla on, ja sinä kerroit, että kohta olisi aamu, ja minä lähtisin pois. Sanoin sinulle, etten lähtisi minnekään, olithan sinä pyytänyt minut luoksesi koko viikonlopuksi, mutta sinä et uskonut, vaan itkit entistä enemmän. Sinä itkit ja sanoit, ettei kukaan halua sinua, kun olet selvin päin. Että olet tylsä ja tyhmä ja ruma ja läski ja kaikkea, kun olet selvin päin. Ettei kukaan halua kuin yhtä yötä.
   - Ei se niin ole, keskeytin Laurin. – Ei se ole ollenkaan niin! MINÄ en kestä ketään selvin päin. Niin se on.
   - Niin sinä sanoit.
   Katsoin Lauria. Hän saattoi valehdella. Mistä minä tiesin? Enhän minä tuntenut häntä lainkaan. Mutta miksi hän valehtelisi?
   - Sitten sinä lopetit itkun ja halusit rakastella, Lauri sanoi hetken kuluttua. – Minä… minä en halunnut ja sinä aloit itkeä uudestaan.
   - Miksi sinä et halunnut?
   - Minusta sinä olit liian surullinen ja liian humalassa, Lauri sanoi. – Sinä väitit kuitenkin muuta, sanoit, että meidän on pakko rakastella, koska kohta olisi aamu, eikä aamulla mikään ole samoin kuin yöllä. Aamu tulisi, enkä minä haluaisi sinua, etkä sinä pystyisi rakastelemaan minun kanssani selvin päin. Meidän olisi tehtävä se nyt.. Sinä itkit, mutta minä peittelin sinut sänkyyn ja kömmin itse viereesi ja kohta sinä nukahdit.
   Olin hiljaa. Laurin sanat olivat tyrmänneet minut täysin, enkä tiennyt mitään, mitä olisin voinut tai osannut sanoa. Vaikka miten olisin halunnut kaiken hänen sanomansa olevan valhetta, tiesin kuitenkin, ettei niin ollut. Hänellä ei ollut mitään syytä valehdella.
   - Miksi sinä luulet olevasi ruma? Lauri kysyi. – Tai tyhmä? Tylsä? Sinä et ole mitään niistä. Et mitään.
   Lauri tarttui leukaani, nosti pääni ylös ja pakotti minut katsomaan itseään.
   - Minusta sinä olet kaunis. Sinä olet hauska, etkä ainakaan ole tylsä. Se tanssi…
   Lauri hymyili ja minä kutistuin häpeästä.
   - Minulla on paksut reidet, sanoin ennen kuin ehdin ajatella, miten älyttömältä se kuulosti ääneen lausuttuna.
   - Ei ole.
   Olisi tuntunut typerältä alkaa inttää asiasta, mutta en sittenkään uskonut Lauria. Minulla OLI paksut reidet. En ollut koskaan halunnut käyttää shortseja tai hyvin lyhyitä hameita, enkä viihtynyt bikineissä tai uimapuvussa. Minulla oli paksut reidet ja leveä takapuoli. Se minulle oli kerrottu jo aikoja sitten yläasteella luokan poikien taholta, eikä minulla ollut mitään syytä epäillä heitä. Riitti kun katsoin muiden tyttöjen gasellinsääriä ja tiukkojen farkkujen alla pingottuvia täydellisiä takapuolia. Minä olin läskiperse, niin kuin minulle oli kerrottu, enkä halunnut, että kukaan näki minut ilman vaatteita.
   - Sinulla on ihanat reidet, Lauri sanoi hiljaisella äänellä. – Katso.
   Hän kosketti kietaisuhamettani ja se avautui sylissäni paljastaen jalkani. Olisin halunnut kiskaista hameen kiinni, nousta seisomaan ja paeta, mutta hänen sormiensa paino piti minut paikoillani.
   - Katso, miten kauniit, Lauri kuiskasi ja siveli sormillaan reisieni ihoa..
   Ihoni nousi kananlihalle, tunne hiipi reisistä alas nilkkoihin ja tunsin selkäni kostuvan hiestä. Oli kuuma. Lauri pudottautui lattialle eteeni, asetti kätensä reisilleni ja katsoi minua silmiin.
   - Sinä olet kaunis, Lauri sanoi. – Sinulla on kauniit varpaat.
   Hän nosti toisen jalkani käsiensä varaan, otti pikkuvarpaan suuhunsa ja imi sitä. Hän liu’utti kieltään pitkin jalkapöytää, kutitti huulillaan nilkkojani, enkä minä voinut paeta. Hän oli lukinnut minut paikoilleni.
   - Sinulla on kauniit pohkeet.
   Hän suuteli polviani, kurotti näykkäisemään hampaillaan polvitaipeen herkkää ihoa, ja kaikki voima oli paennut minusta. Minulla ei ollut enää tahtokaan paeta.
   - Sinulla on kauniit reidet.
   Hänen hengityksensä oli kuuma ja kuiva reisieni iholla. Hänen huulensa pehmeät, hänen sormensa viipyilevät. Olisin halunnut upottaa sormeni hänen vaaleisiin hiuksiinsa, mutta en jaksanut. En uskaltanut.
   - Sinulla on kaunis lantio.
   Hän pujotti kietaisuhameen nyörin irti, veti kankaan ympäriltäni ja hautasi kasvonsa syliini. En tajunnut itseäni. Miksi en tehnyt jotain? Miksi en tehnyt mitään? Minun olisi pitänyt lopettaa tämä. Minä en pitänyt tästä. Minun oli jano. Halusin pois. Halusin olla tässä. En tiennyt, mitä halusin.
   - Sinulla on kauniit rinnat.
   Lauri sukelsi puseroni alle, otti toisen nännini huuliensa väliin, pyöritteli kieltään herkällä iholla ja käteni nousi hänen hiuksiinsa. Hänen hiuksensa olivat pehmeät ja silkkiset.
   - Sinulla on kauniit silmät, kaunis suu, kaunis nenä, kaunis leuka, kauniit korvat. Erityisesti minä pidän sinun korvistasi.
   Lauri ilmestyi puseron alta, istahti syliini ja otti korvansa hampaittensa väliin. Hän näykki hellästi, antoi kielen pyörähtää korvan sisäpuolella ennen kuin se lähti vaellukselle niskaan. Joka ihokarvani oli pystyssä, joka soluni ja huokoseni oli hereillä, joka kohta minussa oli avoin ja vastaanottava.
   En tuntenut itseäni. Tämä en ollut minä, joka istuin tässä, täysin selvänä, täysin täynnä himoa ja halua, täysin valoisassa asunnossa, täysin vailla omaa tahtoa. Vai oliko tämä oma tahtoni? Halusinko todellakin näin paljon? Halusinko todellakin Lauria? Olinko minä ylipäänsä minä?
   - Kaiken kaikkiaan, sinä olet kaunis, joka puolelta, kaikkialta, Lauri sanoi.
   Hän istui sylissäni, katsoi minua, eikä hän hymyillyt kuin vähän kysyessään minulta:
   - Mitä sinä pelkäät, Kati?
   Huomasin itkeväni vasta, kun hän suuteli kyyneleet kasvoiltani.
   - Minä pelkään… minä pelkään, ettei minussa ole mitään, mitä rakastaa, sanoin hiljaa. – Että minä olen…
   - Tylsä ja tyhmä ja ruma? Lauri sanoi yhtä hiljaa.
   - Niin.
   - Siksikö sinä juot? Siksikö sinä tarvitset viinaa niin paljon? Siksikö sinä pelkäät seuraavia aamuja?
   - Siksi. Kun minä juon, kaikki on toisin. Minusta tulee hauska, minulla on hauskaa. Ja kun on hauska, ei tarvitse olla niin kaunis, ei niin fiksu, ei niin täydellinen. Niin kuin muut. Kun minä juon, voin uskoa, että joku ehkä pitää minusta, edes yhden yön verran, mutta koskaan minä en unohda, että kaikki kestää vain sen yhden yön ja siksi minä lähden. Minun on pakko lähteä aina seuraavana aamuna.
   - Oletko sinä koskaan jäänyt? Odottamaan mitä seuraava aamu ja seuraava päivä tuovat tullessaan? Lauri kysyi.
   Pudistin päätäni, sillä en voinut enää puhua. Itkin hillittömästi.
   - Sinä et ole koskaan antanut itsellesi edes mahdollisuutta, Lauri sanoi. – Jos olisit antanut mahdollisuuden, olisit huomannut, että olet väärässä, että olet myös seuraavan päivän arvoinen.
   - Minä en ole uskaltanut.
   Lauri ei enää kysynyt miksi, vaan hän suuteli minua. Hänen huulensa olivat pehmeät, eivätkä ne enää kysyneet mitään. Ne eivät puhuneet, eivät yrittäneet saada minua uskomaan mitään muuta kuin sen, että hänen mielestään minä olin ollut väärässä. Minä en ollut ruma, en tyhmä, en läski enkä tylsä. Hänen huulensa olisivat voineet valehdella, enhän tuntenut häntä, mutta mitä syytä hänellä olisi ollut valehdella?

**

   Heräsin ja huomasin illan muuttuneen yöksi. Lauri makasi vieressäni ja hän kuorsasi kevyesti. Katsoin kännykän kelloa, oli vasta aamuyö. Ruumiini oli väsynyt, mutta mieleni virkeä. Tunsin raajoissani rakastelun aiheuttaman väsymyksen, mutta en ollut enää uninen. Minulla oli kuuma, joten heitin peiton yltäni ja makasin alastomana sängyllä katsoen kohti kattoa. Käteni vaelsi vartalollani. Tunsin sormissani rintojeni täyteläisyyden, reisieni pehmeyden, huulieni kosteuden, enkä voinut olla ajattelematta, että ehkä Lauri ei sittenkään ollut valehdellut. Minä saatoin olla kaunis.
   Nousin hiljaa, jotta en herättäisi Lauria, ja menin kylpyhuoneeseen. Laitoin valot päälle ja katsoin itseäni peilistä. Sitä en juuri koskaan tehnyt. Minulle riitti, kun katsoin, että meikit olivat hyvin ja hiukset jonkinlaisessa kuosissa, mutta vartaloani en juurikaan välittänyt tutkia peilin avulla. Nyt seisoin peilin edessä ja katsoin. Käännyin hitaasti ympäri ja kurkistin selkäpuolelle. Lauri ei ollut valehdellut. Minä olin kaunis. Minulla oli kaikki mitä kauneuteen tarvittiin. Ihan kaikki. Rinnat, lantio, reidet, takapuoli, kasvot, sydän, aivot, ihan kaikki.
   Oli varmaan kulunut vuosia siitä, kun olin viimeksi katsonut itseäni niin tarkkaan. Oli kulunut vuosia ja niiden vuosien aikana olin unohtanut kuka ja minkälainen olin.
   Sammutin valon ja hiivin takaisin sänkyyn. Vedin peiton nukkuvan Laurin päältä ja katsoin häntä tarkemmin. Hänen pitkät hiuksensa olivat levittäytyneet tyynylle, hänen pitkät ripsensä piirtyivät tummina vasten yönkalpeita kasvoja. Hänen leuassaan sädehti alkava sänki, hieman tummempaa sävyä kuin karvat hänen rinnassaan ja jaloissaan. Hänen kehonsa ei ollut käynyt läpi kuntosalien rääkkiä, vaan se oli hoikka ja kiinteä. Suutelin varovasti hänen rintaansa. Maistoin huulillani hänen lantionsa pehmeämpää ihoa. Kieleni putosi hänen napakuoppaansa ja samassa tunsin hänen kätensä hiuksissani. Tartuin kädelläni hänen penikseensä, se alkoi herätä ja puskea kättäni vasten. Katsoin Lauria.
   - Sinä olet kaunis, sanoin hiljaa ja yhtäkkiä minua ujostutti.
   - Niin kuin sinäkin. Me sovimme hyvin yhteen. Kaksi kaunista. Sinä ja minä.
   - Minä haluan rakastella.
   Se kuulosti oudolta ääneen sanottuna. Selvin päin sanottuna. Oudolta, mutta todelta, ja ennen kaikkea oikealta.
   - Minäkin haluan rakastella, Lauri vastasi.
   Hän veti minut päälleen ja katsoi minua silmiin.
   - Kohta on seuraava aamu, Lauri sanoi. – Pelottaako?
   Pudistin päätäni. Seuraava aamu saisi tulla, enkä minä lähtisi pakoon. Oikeastaan seuraavissa aamuissa oli se hyvä puoli, että ne tulivat aina uudestaan ja uudestaan. Se oli varmaa. Aina olisi seuraava aamu.

- SusuPetal