Luin heinäkuussa Hilja Valtosen kirjan "Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa" ollessani sukuloimassa. Kirja tuli luettua todellisena pikalukuna, sillä lainasin sen yölukemiseksi tätini hyllystä, jonne sen aamulla palautin, etten siitä merkintää omaan blogiini tehnyt. Hömpän helmien palattua tauolta on huomasin, että muistumia kirjasta on mieleen noussut, ja haluankin jakaa tämän lukukokemuksen kanssanne näin jälkijättöisestikin.

Valtoselta olen lukenut muistaakseni Vaimokkeen aikoja sitten, joten perusmielikuva kirjailijan tyylistä oli olemassa. Tämä kirja kuitenkin yllätti käänteillään, joita pidin jonkin verran erikoisina.
Kokonaisuutena kirja oli kuitenkin hyvää ja lajityypin konventioilla leikittelevää mainiota hömppää. Kirjoittajana Valtonen on ollut varsin ammattimainen jo tässä toisessa romaanissaan, vaikka itsenäisten sankarittarien kirjoittajana hän taisi olla viihdekirjailijana jopa uranuurtajia Suomessa.

Kirjassa köyhistä oloista ponnistava Varpu Vapaa (loistava nimi!) päättää jallittaa itselleen hyvän, varakkaan ja kunnollisen säätyläismiehen. Pienelle paikkakunnalle tehtaan konttoristiksi (muistaakseni) lähtevä Varpu tapaa johtavassa asemassa olevan insinöörin Asser Äyrämön. Suhde
etenee screwball-komedioiden ja hömpän parhaitten perinteiden mukaisesti: nokittelua, piikittelyä, tunteiden peittelyä ja teeskentelyä.

Noh, Asser ei olekaan ihan toimeton kaveri, sillä kirjan aikana hän ehtii mennä kaksi kertaa naimisiin. Luonnollisestikin Asser asuu koko ajan Varpun naapurissa, niin että naisparka käytännössä kuulee kaiken, mitä seinien toisella puolella tapahtuu. Lisäksi molemmat vaimot ovat tietenkin Varpun tuttavia lapsuudesta. Tämä onkin ongelma, koska Varpu on tehnyt kaikkensa peitelläkseen työläistaustaansa, ja esiintyy hieman korkea-arvoisempana kuin onkaan. Kuitenkin, varsinkin jälkimmäinen vaimo kunnostautuu inhottavuudellaan.

Sivujuonteista jännittävää on Varpun varsin tietoinen urapyrkimys, eli juurikin tämä miehen metsästys. Asiaan viitataan myös sivuhenkilöiden kautta: kirjan loppupuolella joku mieshenkilö jo hieman irvaileekin "kauneuden lakastumisesta" tai muusta kornista. Lisäksi Varpu on melko estoton valehtelija, joka pystyy järjestämään asiansa näyttämään joltakin muulta, kuin mitä ne oikeasti ovat. Ei siis välttämättä sankaritar, joka olisi tietoisesti kirjoitettu keräämään lukijan sympatiat. Kaikkein
erikoisin on kuitenkin kirjan loppuratkaisu. Varpun isä on kuollut kansalaissodassa, ja Varpulle selviää kauheita perhesalaisuuksia, jotka kerta kaikkiaan estäisivät liiton Asser Äyrämön kanssa, jos ne kävisivät ilmi. Niinpä Varpu kirjoittaa riipaisevan jäähyväiskirjeen ja pakenee.

Kirjan loputtua olin hieman ymmälläni. Kansalaissota-teema on merkillepantava, varsinkin kun kirja on 1920-luvun lopulla kirjoitettu, jolloin aihe on taatusti ollut vielä tosi arka. Olin myös ihmeissäni loppuratkaisusta, eikö happy endiä tullutkaan? Vasta nyt, googlettaessa lisätietoa Valtosesta, huomasin, että kirjalle on myös jatko-osa, nimeltään Kunnankirjuri, joka ilmeisestikin päättyy hääkellojen kilinään. Pitänee etsiä ja lukea. :)

Riemastuttavaa oli henkilöiden nimistö: Varpu Vapaa, Asser Äyrämö, Asserin toinen vaimo Aina-Siviä... Ja kuten jo mainitsinkin, draaman taju ja lajityypin rakenteen hyväksikäyttö on Valtosella viimeisen päälle hanskassa.

Valtosta käsitteleviä tasokkaita nettisivuja löytyi paljonkin. Tänne sopinee mainiosti Hiljan huone -sivujen kooste kirjailijan teosten vastaanottamisesta: http://www.imatra.fi/hiljanhuone/teovast.htm .
Näköjään jotkut asiat pysyvät samanlaisina vuosikymmenesta toiseen...

Imatran kaupunkin on muutenkin kunnostautunut Hilja Valtosen muiston kunnioittamisessa, sillä esimerkiksi kouluissa jaetaan äidinkielen osaajille kirjailijan nimikkopalkintoa. Kaupallista menestystä edesmennyt kirjailija tuottaa kustantajalleen vieläkin, sillä vuonna 2006 Nuoren opettajattaren varaventtiilistä on otettu 16. painos. Samoin kauppojen hyllyllä näkyy olevan saatavana myös Nykyhetken tyttölapsen uusintapainos.


 -- Terveisin

Salla Brunou