1094000.jpg

Deborah Smith on tehnyt Romanttisen sukutarinan Syvästä Etelästä. Olen aina ajatellut, että Huittisten-Loimaan seutu on Suomen syvää etelää mentaliteetiltaan, sieltäkin voisi romanttisia sukutarinoita kirjoittaa, on ehkä kirjoitettukin. 

Deborah Smith oli minulle uusi tuttavuus, mutta hän näyttää olevan vakiintunut tekijä. Hän on julkaissut yli kolmekymmentä naistenromaania, jotka myyvät ilmeisen hyvin. Käsittääkseni hän on tehnyt uran nimenomaan näillä "syvään etelään" sijoittuvilla tarinoillaan. Tartuin kirjaan toiveikkaana, koska marraskuussa on mukava eläytyä kirjaan, jossa eletään paahtavan auringon alla ja siemaillaan jääteetä terasseilla.

Tapahtuvat käynnistyvät kesällä 1972. 7-vuotias Darleen Union on yksinäinen pikkutyttö, joka on menettänyt vanhempansa auto-onnettomuudessa ja elää mahtavassa sukukartanossa isoäidin luona, tämän värillisen sihteerin tytär ainoana leikkitoverinaan. Isoäiti on pelottava ja kylmä ihminen, jonka rakkautta Darleen janoaa, turhaan. Suvun menneisyys tuntuu pursuavan salaisuuksia, joihin kajoaminen on ehdottomasti kiellettyä.

Kaikki muuttuu eräänä helteisenä päivänä, jolloin rutiköyhä, työtä etsiskelevä Waden perhe saapuu paikkakunnalle. 10-vuotias Eli Wade lykkii kärryillä perheen niukkaa omaisuutta, ja pojan nähdessään Darleen tietää heti, että he kaksi kuuluvat yhteen. Lapset ystävystyvät ja leikkivät ja kasvavat yhdessä ja voimakas tunneside on molemminpuolinen.

Waden perheen tulo paikkakunnalle kuitenkin herättää henkiin vanhoja kaunoja. Darleenin äidin psyykkisesti tasapainoton sisar saapuu paikkakunnalle, tunnistaa Eli Waden isän ja uhkaa levittää perheen tarkoin varjellut salaisuudet koko kaupungin tietoon. Tämä ei tietenkään sovi perheen mainetta varjelevalle isoäidille ja seuraa tuhoisa välienselvittely. Raha ja valta menettävät voimansa, kun pintaan alkaa pyrkiä mahtisuvun synkeä menneisyys.

Eli Waden perhe joutuu lähtemään kaupungista ja Darleen on saanut vahingossa tietää asioita, jotka  rikkovat hänen ja Elin välit. Darleen edelleen rakastaa Eliä, mutta ei voi pitää tähän yhteyttä, koska ei voi kertoa tälle mitä on saanut tietää. Suvun kammottavat salaisuudet eristävät Darleenin pojasta jota hän rakastaa.

Kuluu yli kaksikymmentä vuotta, joiden aikana Darleen opiskelee ja tekee töitä ja yrittää kaikin tavoin sovittaa sukunsa syntejä puolustamalla kuolemaantuomittuja rikollisia. Hän on yksinäinen ja riutunut työhullu.  Sitten erään paljon julkisuutta saaneen oikeusjutun yhteydessä Eli Wade ottaa Darleenin siipiensä suojaan. Niin, siis tällä välin Eli on ehtinyt tietenkin luoda itselleen varteenotettavan omaisuuden ja nostanut koko perheensä rääsyistä rikkauksiin. Hän ilmestyy Darleenin elämään silloin kun tämä on murtumaisillaan ja heidän välilleen roihahtaa rakkaus. Mutta Eli ei tietenkään kerro kuka hän on, vaan käyttää koodinimeä Solo. Darleenista Solo tuntuu käsittämättömän tutulta ja turvalliselta, mutta hän ei tajua, että tämä hänen ihana rakastajansa ja pelastajansa on hänen nuoruudenrakkautensa Eli. Vaikka kyllähän se tietenkin hänelle sitten lopulta selviää, mutta romaanin jännite muodostuu aika suurelta osin juuri tästä, että nuoruudenrakastetut tapaavat, mutta toinen osapuoli ei ymmärrä yhtään mistä on kysymys.

Huomaan, että vaikka juoni varmaankin on mitä suurimmassa määrin viihdyttävä, koen sen niin epäuskottavaksi, että lukunautinto häiriintyy. Laskelmieni mukaan Eli oli ollut viidentoista kieppeillä silloin kun he olivat joutuneet eroon toisistaan. Ja he siis tapasivat uudestaan kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Itse olen viime vuosien aikana tavannut uudestaan ihmisiä, joita en ole nähnyt yli kolmeenkymmeneen vuoteen ja olen tunnistanut heidät heti ensi silmäyksellä. En ymmärrä miten ihmisen olisi kahdessakymmenessä vuodessa mahdollista naamioitua tunnistamattomaksi muuten kuin käymällä plastiikkakirurgin käsittelyssä, tai sitten lihomalla tai laihtumalla merkittäviä määriä. Mitään näistä ei ole tapahtunut Elille, koska häntä johdonmukaisesti ylistetään pitäksi ja hoikaksi, olipa hän sitten 15 vuotias pojankloppi tai vähän alle nelikymppinen mies.

Mietin, eikö muita lukijoita häiritse jos juoni on tällä tavalla epäuskottava. Koska tämäkin kirja on ilmeisesti hyvin suosittu, epäilen että lukijat saattavat jopa nimenomaan kaivata tällaisia rakennelmia hömppäkirjoihinsa. Jos minä olisin kirjoittanut tämän kirjan, minulle olisi kyllä ihan riittänyt se jännite mikä Elin ja Darleenin välillä oli ilman näitä piilotteluleikkejä. Ja lukijanakin se jännite olisi riittänyt. Mutta sen vuoksi Deborah Smith onkin kansainvälinen bestselleristi ja minä en. 

-Kirsti