698989.jpg

Istuin tukevasti keittiön pöydän ääressä. Se olikin ainoa tukeva asia sen hetkisessä elämässäni. Käteni vapisi hillittömästi ja vain ihmeen avulla onnistuin olemaan läikyttämättä kuumaa nestettä ylleni. Jalkani vapisivat, päätäni särki ja aivoni kerta kaikkiaan kieltäytyivät ymmärtämästä sanoja, joita kuulin. Katsoin miestä, joka nojasi tiskiallasta vasten täysin rentona ja todellakin ilman Harald Hirmuinen -kalsareitaan ja joka puhui ja puhui ja puhui.
   - Katsoin sinun jääkaappiisi.
   Tuijotin miestä. Niin? kysyin mielessäni.
   - Siellä ei ollut juurikaan mitään ruokaa.
   Niin?
   - Ajattelin, jos menisin vaikka käymään kaupassa, mies jatkoi. –Voisin ostaa jotain.
   Niin?
   - Ikään kuin vuokraksi, mies jatkoi. –Sopiiko?
   Kysymykseen ei ollut muuta vastausta kuin nyökkääminen, sillä puhuminen olisi vaatinut liian suuria ponnistuksia.
   - Mitä sinä haluaisit? mies kysyi. –Siis syödä?
   Jostain syystä miehen lisäkysymys antoi minun ymmärtää, että näytin siltä, että ehkä halusin jotain muutakin kuin syödä. Totuuden nimessä oli sanottava, ettei minulla todellakaan ollut nälkä, ja että ainoa mitä halusin, oli saada olla yksin. Näytinkö minä siis sellaiselta? Lukiko mies minun kasvoiltani painavat sanat ULOS, HÄIVY JA HUS?
    Ilmeisesti kasvoni eivät kertoneet minkäänlaisia poistumiskäskyjä tai sitten miehen kyvyssä tulkita äänettömiä lauseita oli puutteita, sillä samassa hän liukui luokseni, nosti minut pystyyn ja suuteli minua.
   - Sori, ihan pakko tehdä näin, mies hengitti sanat hiuksiini.
   Miehen huulet siirtyivät korviltani niskakuoppaan ja hänen kätensä tarttuivat lanteisiini. Tunsin sylissäni, että hän oli kyllä valmis viivyttämään kauppaan menoa vielä jonkin aikaa.
   - Ruokaa, sain vihdoin ja viimein suuni auki ja henkäistyä päivän ensimmäiset sanat.
   Mies naurahti, vetäytyi kauemmaksi ja katsoi minua hymyillen.
   - Hyvä, minä käyn ensin suihkussa, jos sopii? Onko sinulla lainata pyyheliinaa?
   Mies painoi kevyen suudelman poskelleni ja katsoi minua kysyvästi. Kävelin jäykin askelin makuuhuoneen kaapille ja otin sieltä puhtaan pyyhkeen. Ojensin sen miehelle. Istuin sängylle ja katsoin miehen poistumista kylpyhuoneeseen.
   Mitä minä nyt tekisin? Se ei tuntunutkaan enää hankalalta kysymykseltä, sillä minulla oli vastaus: en päästäisi miestä enää sisään, kun hän tulisi kaupasta. Yhtäkkiä elämä alkoi tuntua jälleen elämisen arvoiselta.

**

   Ulko-ovi kolahti ja mies oli lähtenyt. Kiirehdin suihkuun, sillä halusin olla puhdas ja tarmokas sillä hetkellä, jolloin en avaisi ovea. Pesin hiukset nopeasti, enkä jaksanut laittaa hoitoainetta. Mies saattaisi palata koska tahansa, sillä lähin Valintatalo oli alakerrassa.
   Kietaisin hameen takaisin ylleni, puin puseron ja pyyhin hiukset pyyhkeeseen. Samaan aikaan yritin epätoivoisesti palauttaa mieleeni viimeiltaiset tapahtumat. Sen muistin, että olin lähtenyt töitten jälkeen parille oluelle, mutta todennäköisesti nautitun nesteen määrä oli kasvanut illan mittaan. Aija oli ollut mukana, samoin Tiia, mutta missä vaiheessa he olivat häipyneet ja missä vaiheessa tämä lauantaiostoksia tekevä mies oli tullut kuvioihin? Olimme kiertäneet Aijan ja Tiian kanssa keskustan kuppiloita ja terasseja. Terassikausi alkoi olla lopuillaan. Elokuun pimeät illat olivat ihania, mutta vilu alkoi hiipiä iholle, jos istui liian kauan ulkona.
   Jossain vaiheessa olimme päätyneet Zetoriin. Muistin istuneeni puupenkillä ja nauraneeni jonkun jutuille. Musiikki oli vienyt kaikki sanat mennessään, mutta se ei ollut haitannut, sillä minulla oli ollut hauskaa. Kenen kanssa?  Jostain syystä muistin, etten ollut nauranut Tiian tai Aijan jutuille. Hyvin, hyvin hämärästi sain aivoistani poimittua muiston silmäparista, hymystä ja yhtäkkiä kasvot muistuivat mieleeni täysin. Olin istunut Zetorissa Harald Hirmuisen kanssa. Muutakaan nimeä minulla ei hänelle ollut.
   Siihen asti kaikki alkoi palautua mieleen. Tiia oli siinä vaiheessa istunut jonkun tapaamansa exän kanssa toisella puolella kapakkaa, eikä Aijasta ollut tietoa. Minä olin jutellut Harald Hirmuisen kanssa ja sitten tuli taas tyhjä kohta muistoihin. Tyhjää, mustaa, pimeää, kunnes…ja samassa muistin sen tanssin.
   Lysähdin sängylle märkä pyyhe kädessäni ja aloin vapista. Se Tanssi! Sitä tanssia ei oltu tanssittu Zetorissa vaan täällä. Ja sen tanssin olin tanssinut minä.
   Vapisin entistä enemmän ja paha olo, jonka olin jo luullut huuhdelleeni alas viemäriin suihkun alla, palasi entistä voimakkaampana. Ei helkkari, olin esittänyt eroottisen tanssin. Juuri sen pahimman, jonka saatoin esittää, kun olin juonut liikaa.
   Hautauduin peiton alle ja valitin ääneen. Krapula itsessään oli riittävän kamala rangaistus hauskasta illasta, morkkis kruunasi sen potenssiin tuhat. Se, että en koskaan enää tulisi näkemään miestä, joka oli istunut yleisönäni, ei auttanut surkeaa oloani lainkaan. Halusin kuolla.
   Eroottinen tanssi oli joskus alkanut vitsinä. Olimme tyttöjen kanssa joskus pohjia ottaessa miettineet haareminaisia ja heidän tansseja ja olimme pohtineet, miten sellainen tanssi vetoaisi nykymieheen. Muilla se fantasia oli jäänyt idean asteelle, mutta minä olin valitettavasti erehtynyt toteuttamaan seitsemän hunnun tanssin ilman huntuja pari kertaa. Ja ilmeisesti eilen illalla oli ollut se ”ei kahta ilman kolmatta” -kerta.
   Eroottinen tanssi johti yleensä erotiikkaan. Erotiikka johti rakasteluun. Ei siinä mitään, sen saatoin vielä hyväksyä, mutta miksi me olimme minun luonani? Mitä mies olikaan sanonut? Kiittänyt siitä, että sai olla minun luonani viikonlopun? Miksi hän ei mennyt kotiinsa? Eikö hänellä ollut asuntoa? Olinko minä ottanut seinieni sisälle jonkun asunnottoman? Eihän sellainen lähtisi koskaan! Vai eikö hän voinut mennä kotiin, koska siellä oli vaimo? Miksi vaimo ei päästänyt häntä kotiin?
   Hirvittäviä kysymyksiä ja kaikki turhia, sillä yhtäkään niistä en aikonut kysyä, sillä en todellakaan aikonut avata hänelle ovea enää koskaan.

                                                jatkuu...

- SusuPetal