Kommentin bongasi Kirsti

Tuija Lehtinen heittää uusimmassa romaanissaan Nappikaupan naiset (Otava 2009) päähenkilönsä Saskia Soikkelin, koulutukseltaan kylmäkkö ja kondiittori, ravintolan keittiöstä ja ruokapalvelun kuljetuksista nappikaupan tiskin taa. Syynä on tietenkin mies, Saskiaa hieman vanhempi Arttu, jolla on ollut nimeä kuuluisana kokkina. Pikkukaupunkiin muutettuaan Arttu on rakentanut suhdettaan Saskiaan sen varaan, että varakkaasta suvusta tuleva nuori nainen sijoittaisi rahaa hänen uuteen ravintolaansa. Saskian omistautunut sitoutuminen firmaan työntekijänä ei Artulle riitä. Niinpä parin vuoden yhteiselon jälkeen Saskia huomaa olevansa tarpeeton, näkymätön ja oikeastaan liikaa Artun firmassa.

Aiemmin Saskia on huomannut hiljaisella kävelykadulla Nappikaupan, joka on alkanut kiehtoa hänen mieltään. Kun liikkeen ikkunaan ilmestyy työpaikkailmoitus, hakee Saskia paikkaa, vaikkei mitään napeista tai käsitöistä ymmärräkään. Niin Saskiasta tulee nappikaupan nainen, mutta kakuista ja ruuanlaitosta hän ei pääse irti. Uuden myyjättären velvollisuuksiin kuuluu näet valmistaa ateriat Sylvialle ja Ebballe, liikkeen omistajaneideille. Saskia ajautuu vähitellen jalkansa murtaneen Ebban seuraneidiksi ja leipoo suussa sulavia leivoksia tämän tokaijilla maustettuihin kahvikekkereihin. Sylvia puolestaan viettää aikaansa liikkeessä tuijottamalla ikkunasta kadulle, ja pian Saskia alkaa ihmetellä, minne hiljainen ja tyylikäs nainen säännöllisesti katoaa. 

Liikkeen ympärillä pyörii monenlaisia miehiä: reinotossuissaan tassuttelevia vanhoja herroja, seksikäs ja salaperäinen Lurre, huumorintajuinen suutari Ukko Nooa sekä pikadeiteiltä hihaan tarttunut Mikko. Kun mukaan heitetään teräväsanaisia vanhempia daameja, iloinen yksinhuoltaja Molla-Maya poikansa kanssa, Saskian menevä veli, mielikuvituksellisia leivoksia, monenmoista tuunausta ja sujuvaa sanailua, on reipas viihdekeitos valmis.

Viihdyin Nappikaupan naisten parissa erittäin hyvin. Romaani on hyväntuulen kirja, ehkä yksi Lehtisen parhaista jopa. Juoni kulkee, dialogi samoin ja jälleen kerran Lehtisen valtit, huumori ja sujuva kieli, takaavat sen, ettei lukijan tarvitse nolostella kirjan ääressä, vaan hän voi vain keskittyä nautiskelemaan kunnon lukuromaanin juonenkäänteistä ja henkilöhahmojen edesottamuksista.

Erityisesti pidin Lehtisen luomista henkilöistä. Ebba ja hänen vanhat ystävättärensä naapuripuodeista ovat herkullisia hahmoja, jotka Lehtisen kuvailun perusteella liki näkee silmissään. Samoin Saskian ja Molla-Mayan ystävyyden kehittyminen on mukavasti kuvattu. Ajanmukaisuutta romaaniin tuovat tuunaus ja askartelu, joiden avulla Saskia alkaa piristää nuutunutta liikettä. Askarteluihmisille romaanista löytyykin monia hauskoja vinkkejä. Varsinkin irtonapeista kannattaa pitää kiinni, koskaan ei nähtävästi tiedä mitä kaikkea niistä voi väsätä.

Marraskuun hämäryys sopii ehdottomasti tämän kirjan luennan taustalle. Romaanin tapahtumat vierivät syksyssä kohti joulua, joten ajankohta on oikea. Lisäksi Nappikaupan naiset tuo iloa ja lämpöistä valoa yhä hämärtyviin syys- ja alkutalven iltoihin. Joulukalenteriinkin voi sieltä muutaman vinkin napata.

- Tuima
 

- Salla Brunou

- Sallan lukupäiväkirjassa on arvio Pimeyden kukista.

Luin uusimman ennimustosen eli Morsiuskesän (Otava 2009). Mustos-romaanin palikat ovat kasassa: minäkertojana maalaistaustainen kolmekymppinen nainen, maaseudun elämän käsittely, arkinen romantiikka, tavallisten ihmisten kuvaus ja päähenkilön elämän muutoskohta. Enni Mustonen ei hukkaa palikoitaan ja on taas rakentanut ainakin minua miellyttävän ja viihdyttävän lukuromaanin.

Päähenkilö on TV-kuvaaja Laura Suvela, joka on loukkaantunut pahoin autopommi-iskussa Bagdadissa. Iskussa on saanut surmansa hänen  avomiehensä, kriisipaikoilta reportaaseja tehnyt Jarkko Saari. Kipujen ja painajaisten ahdistama Laura on alkanut vähitellen miettiä työhön paluuta, kun Jarkon ex-vaimo hälyttää hänet työkeikalle. Kyseessä on arkiseen realismiin pyrkivä tosi-tv-ohjelma, jossa etsitään morsiamia maalaisisännille. Yhteys ohjelmaan Maajussille morsian tuntuu selvältä, mutta koska en ole seurannut kyseistä ohjelmaa, en osaa sanoa onko reaalimaailman ja fiktiivisen maailman morsianetsinnöillä mitään yhteistä keskenään.

Mustonen kirjoittaa sujuvasti, teksti kulkee kompastelematta ja juonenkäänteet ovat sopivan maanläheisiä. Maaseudun kuvaus on tässäkin romaanissa keskeistä, Mustonen selvästi haluaa paljastaa kaupunkilaisille maalaiselämän nykytodellisuutta esimerkiksi työaikoja ja kovin teknisiksi muuttuneita navettatöitä kuvatessaan.

Ihmiskuvaus on arvostavaa, usein ärsyttävimmänkin bitchin elämästä paljastuu kipupiste, jonka kautta hänen käytöksensä tulee hieman ymmärrettävämmäksi. Mustosen ihmiset eivät ole kiiltokuvia, he ovat yleensä vähintään kolmekymppisiä (ainakin nykyaikaan sijoittuvissa romaaneissa), heillä on takanaan elettyä elämää ja elämänkokemus myös näkyy.

Lähes aina kirjoissa on myös vanhoja naisia, jotka ovat usein viisauden ääniä. Se, miten päähenkilönaiset vanhoihin naisiin suhtautuvat, on aina keskeistä. Nuoremmat naiset hoitavat sairastuneita vanhuksia valittamatta ja tehokkaasti, eli toteuttavat perinteisesti naisilta odotettuja tehtäviä. Ei puhettakaan, että Mustosen romaaneissa vanhuksia kärrättäisiin hoitokoteihin. Vanhukset hoidetaan kotona samalla kun pidetään huolta lapsista, lehmistä, pelloista ja mahdollisesti vielä väitöskirjastakin. Supernaisia siis, mutta sillä tavalla kuvattuina, ettei heitä sellaisina tule oikeastaan ajatelleeksi. Elämänkaari ja elämän jatkumo ovat tiukasti läsnä Mustosen kirjoissa ja arjen läpikin katsottuna Mustonen paljastaa asiasta kauneutta. Se on hyvin lohduttavaa ja jopa voimaannuttavaa.


- Tuima

Kotkansilmän kartanosta kertova trilogia koostuu teoksista, Kotkansilmä, Kotkansilmän perintö ja Kotkansilmän uusi loisto. Kirjojen kansissa jo suoraan ilmoitetaan, että kyseessä ovat kartanoromaanit… Täytyy myöntää suoraan, että tartuin näihin siis hieman epäröiden. Olikin iloinen yllätys, tämä on viihdekirjallisuutta, mutta hyvää sellaista. Tosin Kotkansilmän alussa kerrotaan myyttinen tarina kartanosta sekä eräs ennustus, jotka eivät lupaa hyvää sisällöstä.

Tarina kuitenkin vie mennessään, romaanit kuvaavat kartanon omistajien sekä heidän työntekijöidensä suhdetta ja maamme lähihistoriaa 1950-luvulta aina 1980-luvun lopulle asti. Lisäksi sarjan ilmoitetaan perustuvan osittain tositapahtumiin.

Erityisesti kirjoissa korostuvat vahvat naiset, naiset, jotka kantavat vastuun lopulta niin perheestä kuin toimeentulostakin viime kädessä. Naisen asema muuttuu, tytötkin saavat kunnon koulutuksen ja aikuinenkin nainen pääsee kaupunkiin töihin. Toisaalta kuvataan myös yhteiskuntaluokkien välejä, vielä 1970-luvullakin tämä on nähtävissä — oikeastaan tänäkin päivänä. 

Kirjasarja on viihdettä, mutta mukana on ajatuksen aiheitakin ja paljon mielenkiintoisia tapahtumia. Ei siis pelkästään rakkautta ja romantiikkaa, vaikka niitäkin mausteeksi toki tarjotaan. Erilaisten ja eri-ikäisten päähenkilöiden kirjo sekä heidän elämänsä sivuavat toisiaan välillä oudoissakin tilanteissa. Taiteelle, erityisesti runoudelle, musiikille ja maalauksille annetaan arvoa ja eräs Kotkansilmän perillisistä antautuukin näitä sivuavalle alalle.

Kotkansilmän kartanon omistajista ja heidän jälkeläisistään sekä kohtaloista kerrotaan paljon. Vähemmälle eivät kuitenkaan jää alkuperäisen kartanon työntekijät sekä heidän lapsensa, uudet tuulet kartanossa sekä uudet työntekijät. Mielenkiintoinen tarina erään kartanon alustavasta rappiosta ja uudesta noususta. Nuorten uusista ideoista ja niiden toteuttamisesta vanhaa kuitenkin kunnioittaen. Suruakin on toki tiedossa, sekin kuuluu elämään ja myös kartanon historiaan… Tarinaan on sopivasti sijoitettu Suomen ja maailman tärkeitä tapahtumia, samalla kuvaten myös eri henkilöiden suhtautumista asioihin ja mm. politiikkaan. Uskontoakin on mukana, tosin ja onneksi riittävän vähän.

Jos lukisin enemmän viihdekirjallisuutta, tämä varmasti kuuluisi suosikkeihini eli suosittelen kaikille viihteen ystäville hieman erilaisena makupalana — toivottavasti maistuu. Tämä oli myös yllätys esikoiskirjailijalta, joka tosin on tutumpi TV:sta ohjaajana ja toimittajana. Muutamassa kohdassa oli pieni hiukan epämääräinen sanonta, joka ei sopinut yhteyteen, muutoin kielikin oli onnistuneen selkeää ja kerrontatapa luettava eikä mitenkään kliseinen. Onnistunut trilogia, ei pitkittynyt eikä liian solmuinen, sopivan dramaattinen ja romanttinen — suosittelen tämän tyylilajin ystäville.

 - From Polgara with love (Ilmestynyt alun perin Kirjavinkit-blogissa 11.8.2009)