William Johnston on amerikkalaisen kioskikirjallisuuden Thomas Pynchon – jossei muussa mielessä, niin ainakin siinä, että hän on pyrkinyt häivyttämään minuutensa täysin. Hänen ainoa tunnettu julkinen lausumansa kuuluu näin: "Olen halunnut vain pysytellä täysin anonyymina." (Ajatus tosin jatkui: "Olen halunnut vain kirjoittaa mahdollisimman viihdyttävästi", mikä ei kuulosta Pynchonilta.)

Enigmaattinen Johnston

Vuonna 1924 syntynyt ja edelleen elävä Johnston kirjoitti yli sata romaania, joista pienen osan salanimillä. Johnstonin anonyymius on sikäli erityisen jännittävää laatua, että hän on kirjoittanut suurimman osan kirjoistaan omalla nimellään, eikä hän ole piiloutunut pseudonyymien taakse. Ehkä juuri se on anonyymiutta parhaimmillaan – vaikka kirjailijan oma nimi on toistuvasti kirjojen kansissa, lukijat eivät pysty päättelemään tästä mitään.
Paitsi tosiaan sen, että hän on ollut tuhottoman tuottelias. Yksistään vuonna 1966 hän julkaisi kaksitoista romaania – kirja kuukaudessa siis.

Johnston on kirjoittanut eniten ns. novelisaatioita eli elokuvien ja tv-sarjojen romaaniversioita – näitä hänen uralleen mahtuu ainakin kuusikymmentä. Hän on versioinut mm. sellaisia sarjoja kuin Ben Casey, Tri Kildare, Gilligan's Island, kauhukomediasarjaa Me hirviöt, The Monkees, The Brady Bunch ja The Flying Nun. Elokuvista ovat päätyneet kirjoiksi Johnstonin muokkaamina mm. Dick Van Dyke –komedia Luutnantti Robin Crusoe (1966), George Sidneyn myöhäinen musikaali, Swinger (1966) ja Stuart Rosenbergin Huhtikuun hupsut (1969). Näitä kiinnostavampia ovat varmaankin versiot Robert Blochin omista novelleistaan käsikirjoittamasta Asylumista (1972), Alan J. Pakulan neuroottisesta yksityisetsiväklassikosta Klute (1971) ja Mel Brooksin Frankenstein Juniorista (1974).
Johnston on pistänyt kirjoihin myös Väiski Vemmelsäärtä, Yogi-karhua, Kivisiä ja Sorasia, Magilla-gorillaa ja Tom ja Jerrya. Jotakuta voivat kiinnostaa hänen kirjaversionsa Ihmenelosista (1968) ja Dick Tracysta (1970).
Näiden lisäksi Johnston on kirjoitellut naisten gotiikkaa eri salanimillä (mm. Susan Claudia ja Heather Sinclair), seksiromaaneja sekä omalla nimellään että salanimillä ja nopanheitto-oppaan. Viimeiset kirjansa Johnston näkyy julkaisseen 1970-luvun puolivälissä.

Kulttihahmo Smart

Johnston on monille suomalaisillekin rikoskirjallisuuden harrastajille tuttu neljästä käännetystä Maxwell Smart –kirjasta.
Maxwell Smart on monille tuttu tv-vakooja sarjasta Get Smart!, jonka Mel Brooks ja Buck Henry yhdessä Jay Sandrichin ja Carl Reinerin kanssa loivat Talent Associates –nimiselle tuotantoyhtiölle, joka oli aiemmin tuottanut East Side/West Side –nimistä tv-sarjaa vuosina 1963-64. Sarjasta tuli heti suosittu, monestakin syystä.
Ensinnäkin vakoojat olivat 1960-luvun muoti-ilmiö. Ian Flemingin James Bondin ilmiömäisen suosion jäljillä sellaiset kirjailijat kuin Donald Hamilton, Edward Aarons, James Munro, Adam Hall ja muut julkaisivat sekä kova- että pehmeäkantisia alan bestsellereitä. Bond-elokuvat olivat jumalaisen suosittuja – Donald Hamiltonin Matt Helm ja monet muut pantiin seikkailemaan myös valkokankaalla, usein hyvin erilaisina kuin mitä olivat alun perin kirjoissa olleet. Televisiossa nähtiin sellaiset sarjat kuin The Man from U.N.C.L.E. (Suomessa Napoleon Solo), I Spy (Suomessa Minä vakooja), The Avengers (eli Me kostajat), Burke's Law (eli Burken laki), Secret Agent (nähty täällä nimellä Vaarojen mies) ja The FBI.
Toiseksi sarjassa on nähty oivallisia satiirisia elementtejä – jotka Mel Brooksin tietäen ovat varmasti tahallisia ja harkittujakin. Sarjassa kommentoidaan välillä herkullisestikin monia vakoilutarinoiden kliseitä.
Osansa saavat niin kirjainyhdistelmistä koostuvat salaiset palvelut (Max Smartin työantaja on C.O.N.T.R.O.L., suomeksi KONTROLLI, ja hän taistelee KAOS-nimistä freelancer-vakoilijoista koostuvaa joukkoa vastaan) kuin poliittiset asetelmat. Jaksossa "Appointment in Sahara", jonka nimi viittaa John O'Haran 30-luvun romaaniin, Max Smart sanoo naispuoliselle toverilleen Agentti 99:lle taustalla ydinräjäytyksen aiheuttama sienipilvi: "Kiinan, Venäjän ja Ranskan pitäisi ehdottomasti kieltää ydinaseet. Muuten joudumme räjäyttämään heidät. Vain siten saamme rauhan maan päälle." Sarja teki pilaa myös superagenttien varusteista – tunnetuin on tietenkin Smartin kenkäpuhelin, mutta hauskoja ovat myös auton konepistooli, joka laukoo luoteja vähän turhan usein, ja ilmankuivaaja-liekinheitin-sytkäri.
Viimeisin, joskaan ei tietenkään vähäisin syy sarjan suosiolle oli sen pääosanesittäjän eli itsensä Maxwell Smartia näytelleen Don Adamsin pokka hänen esittäessään typerää, hajamielistä, unohtelevaista ja osaamattomuudessaan täysin epäuskottavaa agenttia. Adamsin yleisimpiä repliikkejä oli "Sorry about that, Chief", jonka hän sanoi yleensä munattuaan jotain täysin. Monet muutkin sarjan hahmot käyttivät samaa fraasia, mutta kukaan ei ollut yhtä hyvä kuin Adams.
Sarjan kulttisuosiosta todistaa sekin, että 80-luvun lopulla levyjä teki Get Smart! –niminen brittiläinen psykobilly-bändi.
Tempo-niminen pieni kustantamo julkaisi vuosina 1965-1969 yhteensä yhdeksän Max Smart –kirjaa – nämä kaikki olivat William Johnstonin kirjoittamia.

Johnstonin muut suomennokset

Johnstonilta on käännetty Maxwell Smart –sarjan viiden kirjan lisäksi kourallinen muita kirjoja. Tri Kildarea hän kirjoitti kolme kirjaa vuonna 1963 – nämä on kaikki käännetty. Toinen, poikkeuksellisesti kovakantinen käännös on siitä harvinainen, että siitä Johnstonin persoona paistaa läpi – ainakin yhdestä, merkityksettömästä kohdasta. Johnston on ilmoittanut suunnittelevansa fiktiivistä kertomusta Amerikan vallankumouksesta, ja hänen kirjassaan Tri Kildare ja tuntematon tekijä collegen luennoitsija puhuu tästä aiheesta ja mainitsee sellaisia nimiä kuin Yhdysvaltain neljäs presidentti James Madison (1750-1836) ja diplomaatti ja ylimmän oikeuden tuomari John Jay (1745-1829). Lisäksi luennoitsija suosittelee lähteiksi sellaisia kirjoittajia kuin H.C. Lodge (1850-1924) ja Thomas Jeffersonin päiväkirjojen toimittaja P.L. Ford (1865-1902). Nimien luettelo pistää silmään omituisena yksityiskohtana.
Kirjana kiinnostavampi on Rakkaus ja kuolema, jossa Kildare joutuu selvittelemään miljonäärimiehen ja tämän siskon omituista elämää. Kiinnostavaa on jälleen kerran se, että Johnston on mahdollisesti upottanut kirjaan viittauksen omaan ammattikuntaansa: liikemiehen erakkomainen sisko rakastuu sairaalakäynneillään Richard D'Arcy –nimiseen runoilijaan. Tämän nimi tuo mieleen mm. Dime Detectiveen paljon kirjoittaneen senttarin D.L. Championin, jonka oikea nimi oli D'Arcy Lyndon Champion ja joka käytti paljon myös nimeä Jack D'Arcy. Sattuma? Onko sattumaa se, että erään toisen henkilön sukunimi on Scanlon – D'Arcyn tiedetään käyttäneen muiden muassa yhteissalanimeä C.K.M. Scanlon. Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että Johnston piilotti vielä yhden pulp-kirjailijan nimen teokseensa Väärä maanosa, Max Smart: hajamielisen professorin nimihän oli Wormser van BOOM; Richard Wormser taas oli pitkän linjan pulp- ja pokkarikirjoittaja.

Johnstonilta on suomennettu näiden lisäksi romaani nimeltä Trans-Globen lentoemännät. Monarchin alun perin vuonna 1962 julkaisema Girls On the Wing on ajalle tyypillinen seksikirja, jossa on lesbolaisia sävyjä. Tarina on vaatimaton romanttinen kolmiodraama, jota tosin hekumallisen näköinen lesbo Pip ryydittää. Siveät kohtaukset ovat varmasti aikanaan kutkuttaneet suomalaistenkin lukijoiden hermoja – epäselväksi vain jää, tarkoittiko suomalainen kustantaja Valpas-Mainos kirjan mies- vai naislukijoille.
Myös bibliografisesti onnettomat Onnen päivät –kirjat ovat Johnstonin kirjoittamia. Suomalainen kustantaja Nykylehdet tosin päätti jättää kirjoittajan nimen pois neljästä ensimmäisestä kirjasta ja vasta sarjan viides, kuudes ja seitsemäs ilmoitetaan reilusti Johnstonin tekeleiksi. Kaikki seitsemän kirjaa ovat kuitenkin Johnstonin kirjoittamia – suomentamatta alkuperäisestä sarjasta on yksi, mutta mikä, sitä on vaikea sanoa, koska kirjailijan nimen lisäksi kirjoista on jätetty pois alkuperäinen nimi.

William Johnstonin bibliografia:

Fonzie – prätkäkunkku. Onnen päivät 4. Nykylehdet: Helsinki 1979. Julkaistu ilman tekijän nimeä.
Fonzie skolessa. Onnen päivät 5. Nykylehdet: Helsinki 1979. Alun perin Fonzie Drops In. Grosset 1974.
Fonzie supertähti. Onnen päivät 1. Nykylehdet: Helsinki 1978.
Alun perin Fonzie Superstar. Grosset 1976. Julkaistu ilman tekijän nimeä.
Fonzie ja Tiflarin mimmit. Onnen päivät 3. Nykylehdet: Helsinki 1979. Julkaistu ilman tekijän nimeä.
Mennään kovaa! Onnen päivät 6. Nykylehdet: Helsinki. 1979 alun perin The Invaders. Grosset 1975.
Opillinen oikotie. Onnen päivät 7. Nykylehdet: Helsinki 1979 Alun perin: Fonzie goes to college. Grosset 1977.
Richie retkahtaa. Onnen päivät 2. Nykylehdet: Helsinki 1978. Julkaistu ilman tekijän nimeä.
Trans-Globen lentoemännät. Broadway 3. Suom. Renne Nikupaavola. Valpas-Mainos: Alavus 1965. Alun perin Girls on the Wing. Monarch 1962.

Juri Nummelin
Kirjoittaja on turkulainen tietokirjailija, joka on julkaissut kirjoja mm. pulpista ja harvinaisista etunimistä. Hän toimii Kioskikirjallisuusyhdistyksessä ja päätoimittaa Iskua. Hänellä on useita blogeja, mm.

Pulpetti
jurintekstit
Isku:jännityskertomuksia

Teksti koottu Ruumiin kulttuurissa ja Pulpissa 2003 olleista jutuista.